Kumppanuudessa katsotaan kohti tulevaisuutta
Kun yrityksellä on toimiva strategia ja luottamusta omaan tekemiseen, rohkeita askeleita on mahdollista ottaa myös haasteellisina aikoina. Luotettava kumppani auttaa yritystä mahdollisuuksiin tarttumisessa.
Teksti Vilma Timonen Kuvat Rasmus Härkönen & Sooci
Sooci Oy valmistaa käsityönä valmiita kastikepohjia ja liemiä pääasiassa ravintolakäyttöön. Sooci on vuonna 2018 perustettu startup-yritys, joka aloitti tuotantonsa Ylämyllyllä tammikuussa 2019.
– Pääsimme toiminnassamme hyvään vaiheeseen ja olimme aika lailla yhden jakelukanavan eli ravintoloiden varassa. Mutta, tiedämme, mitä nyt on tapahtunut, toteaa Soocin toimitusjohtaja Kiril Rainos.
Koronapandemian rajoitettua ravintoloiden toimintaa, Sooci lähti hakemaan uusia asiakkuuksia myös kuluttajapuolelta. Hankkeen toteuttamiseen osallistuu vakuutusyhtiö Fennia.
– Nyt rakennamme tukijalkoja jakelukanaville, ja rahoitukselle on tarvetta. Kassavirta koki kolauksen, emmekä olisi saaneet paikattua sitä myyntituotoilla. Fenniasta saimme hyvän tuen tähän tilanteeseen.
Fennia pyrkii auttamaan asiakkaitaan valmistautumaan tulevaisuuden mahdollisuuksiin paitsi vakuutuksilla, myös tarjoamalla asiakasyrityksilleen rahoitusta.
– Meidän filosofiamme on olla yrittäjien pitkäjänteinen kumppani vaikeissakin suhdannetilanteissa. Olemme keskinäinen yhtiö, joten asiakkaat eli vakuutuksen ottajat ovat meidän omistajiamme. Olemalla Fennian asiakas pystyy vaikuttamaan asioihin, ja sitä kautta pääsee myös osalliseksi lisäpalveluistamme, kertoo asiakasrahoitusjohtaja Antti Sormunen Fenniasta.
Strategian pitää olla toimiva
Lainarahalla toimiminen on yritykselle aina riski, joten toimintasuunnitelman pitää olla tarkkaan laadittu. Hankkeen tulee myös olla vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen ehdot ja Fennian rahoituskriteerit täyttävä.
– Soocilla oli kasvusuunnitelma ja tulevaisuuden strategia luotuina ennen koronaa, ja siihen suuntaan lähdettiin. Strategia kesti mullistavan tilanteen, vaikka tietenkin sitä on jouduttu muokkaamaan aikaan paremmin sopivaksi. Mutta pohja on vahva, ja se kestää hankaluuksiakin, Sormunen toteaa.
Rainos kertoo, että niin Soocissa kuin asiakkaidenkin piirissä mietitään, miten asioita voidaan tehdä pienemmin kustannuksin.
– Olemme vieneet tuotteemme tehokkuusajattelu edellä ravintolamaailmaan. Toki oletus on, että tuotteen maku ja laatu ovat kunnossa – huonoilla tuotteilla ei tuoda lisäarvoa, Rainos avaa.
Sormunen kehuu Soocin innovatiivista tapaa lähestyä potentiaalisia asiakkaita sosiaalisen median keinoin, kuten suositun Liemibaari-podcastin välityksellä.
– Pidän hienona juttuna, että vaikeanakin aikana on lähdetty rohkeasti rakentamaan asiakkuuksia tulevaisuutta ajatellen.
FILOSOFIAMME ONolla yrittäjän kumppaninavaikeassakin tilanteessa.
Kastikepohjia valmistava Sooci Oy tavoittelee uusia asiakkuuksia kuluttajapuolelta. Vakuutusyhtiö Fennia tukee yritystä tässä tavoitteessa.
Kaiken perustana asiakas
Soocin ja Fennian kumppanuus alkoi haastavana aikana, mutta osapuolet ovat tyytyväisiä tähänastisen kumppanuutensa toimivuuteen.
– Jos ajatellaan, että olemme löytäneet toisemme vaikeana hetkenä, niin tulevaisuudessa Soocin toiminnan päästessä seuraavalle tasolle meillä on aivan eri mahdollisuudet laajentaa ja syventää kumppanuuttamme, Sormunen kertoo.
Rainos on samaa mieltä. Hän on tyytyväinen myös Fennian aktiiviseen asiakaspalveluun. Yrityksen kannalta on tärkeää, että vakuutukset ovat aina ajan tasalla ja pysyvät mukana toiminnan muutoksissa.
– Fennialla on hyvä ja aktiivinen yhteydenpito. Minulla on vahva tunne, että he ovat aidosti kiinnostuneet meidän asioistamme eivätkä vain lähetä laskua. Olen ollut positiivisesti yllättynyt, että yhteydenpito on ollut niin aktiivista. Se on tärkeä asia ja vahvistaa kontrollin tunnettani, Rainos sanoo.
Sormunen korostaakin, että asiakaslähtöisyys ja hyvä asiakaskokemus ovat toimintatapa, jota Fennialla on noudatettu jo pitkään.
– Haluamme olla asiakkaan tukena ja mukana hänen tarinassaan, se on toimintamallimme. Parannamme kumppanuusajattelua ja kuuntelemme asiakkaitamme, jotta pysymme mukana heidän toiminnassaan ja voimme oikeasti tuottaa heille lisäarvoa, Sormunen toteaa.