Hyppää sisältöön

Kulunhallinta sujuvoittaa arkea

Kulunhallinta sujuvoittaa arkea

15.03.2022

Abloyn Markku Winberg ja Jani Piippo keskustelivat älykkäästä kulkemisesta Helsingin Olympiastadionilla, jonka turvallisuudesta huolehtivat modernit ABLOY-ratkaisut. 

Abloyn älykkäät lukitus- ja kulunhallintajärjestelmät tuovat joustavuutta ja turvallisuutta kiinteistöjen arkeen. Olemassa oleviin järjestelmiin helposti integroitavat ratkaisut mahdollistavat tulevaisuudessa jopa energiansäästöjä.


TEKSTI | SAANA LEHTINEN   KUVA | OUTI NEUVONEN

Yksi avain rapun oveen, toinen huoneistoon ja kolmas taloyhtiön saunaan. Moni tunnistaa arjestaan tilanteen, jossa usean eri mekaanisen avaimen tai kulkutunnisteen mukana kuljettaminen on välttämätön osa taloyhtiön tai työpaikan tiloissa liikkumista. Digitalisaation ansiosta tarjolla on kuitenkin jatkuvasti älykkäämpiä ja joustavampia ratkaisuja.

– Tulevaisuudessa avain kulkee entistä todennäköisemmin mukana mobiililaitteessa, kertoo Abloy Oy:n avainasiakaspäällikkö Jani Piippo.

Abloy ratkoo kulunhallinnan ongelmia älykkäillä lukitus- ja kulunhallintajärjestelmillä, jotka paitsi keventävät avainnippua myös mahdollistavat aiempaa turvalli-
semman ja sujuvamman arjen. Älykkäiden kulunhallintaratkaisujen ansiosta muun muassa pandemia-aikana yleistyneiden, kotiin tilattavien palveluiden käyttö käy helpommin: avaimen tai ovikoodin sijasta siivoojan tai lähetin voi päästää sisään kertakäyttöisellä PIN-koodilla tai mobiilitunnisteella. Olemassa olevan lukitusjärjestelmän yhteyteen helposti asennettavalla älylukolla oven avaus onnistuu myös etänä.

Helpottaa jakamistaloutta

Jakamistalous on kasvava trendi erityisesti kaupungeissa. Yhteiskäyttöautojen ja -polkupyörien lisäksi tarjolla on erilaisia yhteiskäyttötiloja aina työkalujen lainaamiseen tarkoitetuista konteista urheiluhalleihin sekä toimisto- ja tapahtumatiloihin. Jakamistaloutta hankaloittaa kuitenkin usein monimutkainen pääsynhallinta. Älykkäät ratkaisut mahdollistavat ketterän ja joustavan jakamisen ja tilojen vuokrauksen. Kun perinteisen, mekaanisen avaimen varaan rakennetun urheiluhallin avaimia jaetaan sen kymmenille tai jopa sadoille käyttäjille, avaimien palautumista ja katoamista on lähes mahdotonta seurata.

– Molemmille avainjärjestelmille on paikkansa, mutta etenkin suurien avainmassojen hallinnassa digitaalinen avainjärjestelmä tuo joustavuutta tilojen hallintaan, Piippo muistuttaa.

Jakamistalouden helpottaminen älykkäillä kulunhallintaratkaisuilla antaa uusia mahdollisuuksia niin kaupunkien omistamien harrastus- ja tapahtumatilojen kuin taloyhtiöiden sauna- ja kerhotilojen hyödyntämiseen. Avaimen katoamisesta ei tarvitse huolehtia, sillä kulkuoikeus poistuu voimasta käyttäjän varaaman ajan päättymisen yhteydessä.

– Urheiluhallien tai vaikkapa taloyhtiöiden saunatilojen käyttäjät voivat kirjautua ajanvarauskalenteriin, joka on integroitu Abloyn kulunvalvontajärjestelmään, varata
ajan ja vastaanottaa sen jälkeen kertakäyttöisen PIN-koodin, Abloyn liiketoiminnan kehityspäällikkö Markku Winberg kertoo.

Älyä energiakustannuksiin 

Jakamistalouden lisäksi tulevaisuuden taloyhtiöiden ja kiinteistöjen arjessa painottuvat entistä voimakkaammin vihreät arvot. Älykkäillä kulunvalvontaratkaisuilla voidaan hyödyntää oven avaamisten lisäksi muutakin kiinteistöjen tuottamaa dataa, minkä ansiosta ne taipuvat myös energiakustannuksien pienentämiseen.

– Suurien liikekiinteistöjen energiankulutus on usein huimaa, oli rakennus tyhjillään tai ei. Kulunvalvonnan kautta erilaisia rajapintoja hyödyntämällä voidaan tehdä älykästä ohjausta valaistukseen ja ilmanvaihtoon. Koko rakennusta ei tarvitse pitää valaistuna, vaan kun työntekijä kirjautuu sisään, kulunvalvontajärjestelmä voidaan asettaa sytyttämään valot pelkästään yhdelle työpisteelle tai yhteen kerrokseen, Piippo kertoo.

Älykodeissa, ja tulevaisuudessa myös kerrostaloissa, älylukitukseen voidaan liittää integraatioiden kautta automaattinen poissa kotoa -toiminto, joka pienentää lämmitystä ja ilmanvirtausta. Säästöjä syntyy myös, kun taloyhtiössä saunatilan kulunhallintajärjestelmä voidaan liittää suoraan älykiukaaseen. Kun tarkat käyttöajat ovat aina selvillä, saunaa ei koskaan lämmitetä turhaan. 

Tapa erottua joukosta

Vaikka Piippo ja Winberg näkevät digitaalisten ratkaisujen yleistyvän entisestään tulevaisuudessa, he muistuttavat, että mekaaniset ja digitaaliset kulunhallintajärjestelmät toimivat tarvittaessa myös rinnakkain.

– Mekaanisilla lukoilla on aina paikkansa, molemmat painottavat.

Mustavalkoisten ratkaisujen tarjoamisen sijaan Winberg ja Piippo  kannustavat tutustumaan älykkään lukitus- ja kulunhallintajärjestelmän tuomiin hyötyihin.

– Esimerkiksi taloyhtiöiden kannattaa erottua joukosta ja kuunnella asukkaitaan ja osakkaitaan. Sen sijaan, että päättää toimia samoin kuin naapurirakennuksessa, taloyhtiö voi erikoistua vaikkapa digitaalisuuteen ja ekologisuuteen, Winberg sanoo.

Haku