Hyppää sisältöön

Kuljetusta kierrätyspohjaisella biopolttoaineella

Kuljetusta kierrätyspohjaisella biopolttoaineella

31.10.2022

Toimitusjohtaja Beppe Rosin kertoo Meriauran kulkevan jatkuvasti kohti puhtaampaa tulevaisuutta.

Merikuljettajana tunnettu Meriaura panostaa ekologisuuteen. Kierrätyspolttoaine on vaihtoehtona vähäpäästöinen ja huoltovarmuutta lisäävä.

TEKSTI JA KUVA | MERIAURA

Meriauran biopolttoainelaitoksessa Uudessakaupungissa juuri käyttöön otettu biopolttoainelinjasto kiiltelee uutuuttaan. Yritys on käyttänyt kierrätysöljyistä valmistettuja biopolttoaineita laivastossaan aktiivisesti jo kymmenkunta vuotta, mutta kesällä 2020 käynnistettiin kehitysprojekti, jonka tavoitteena on kehittää aiemmin käytettyjä biopolttoaineita tasalaatuisempi, laivakäyttöön standardisoitava biopolttoaine. 

Tuotantolinjan kehittämisen lisäksi investoidaan myös laivoihin asentamalla niihin laitteisto, joka mahdollistaa polttoaineseoksen käytön. Sekoituslaitteistolla voidaan vakioida bio- ja fossiilisen polttoaineen sekoitussuhde, jolloin biokomponentin jatkuva käyttö on mahdollista. Täten biopolttoaineen tankkauspaikan sijainti, Meriauran oman biopolttoaineen tapauksessa Suomi, ei rajoita sen käyttöä. Syksyn aikana laivoilla toteutetaan koeajot sekä sataprosenttisella bioöljyllä
että polttoaineseoksella. 

Kehitysprojektin aikana on pyritty varmistaman myös isompi raaka-ainepohja laajentamalla käytetyn paistorasvan keräilyaluetta pääkaupunkiseudulle. Näiden askeleiden myötä Meriaura pystyy solmimaan uusia EcoVoy-rahtaussopimuksia. Vielä muutama vuosi sitten mielenkiinto päästöpiheihin kuljetuksiin oli marginaalista, mutta nyt kiinnostus lisääntyy kahta kautta. 

– Yrityksillä on päästövähennystavoitteensa, ja vallitsevan maailmantilanteen vuoksi yleinen niukkuus energiasta on entisestään lisännyt vaihtoehtoisiin ja uusiutuviin energiamuotoihin kohdistuvaa kiinnostusta, kertoo Meriauran toimitusjohtaja Beppe Rosin

Vaikka kierrätetyllä polttoaineella suoritetun kuljetuksen hinta on hieman korkeampi, on merikuljetusten tehokkuus silti tunnetusti hyvä. Siten hintaero kuljetettua tonnia kohden jää verrattain pieneksi. 

– Asiakas voi hyödyntää päästösäästön esimerkiksi omassa markkinakommunikaatiossaan. Muilla merikuljettajilla ei tietääkseni ole tällaista palvelua vielä tarjolla, joten tämä on meille arvojen toteuttamisen lisäksi myös kilpailuetu. 

Tulevaisuus on puhtaudessa

Meriaura on asettanut neljän prosentin vuotuisen päästövähennystavoitteen merikuljetuksilleen. 

– Tehokkaan operoinnin ohella bioöljyn käytön lisääminen on merkittävin keino tavoitteiden saavuttamiselle, Rosin toteaa. 

Yhtiöllä on meneillään uudisrakennusohjelma, jossa uusiutuvaa polttoainevalikoimaa on tarkoitus täydentää lähivuosina myös vihreällä ammoniakilla. Yhteistyötä tehdään muun muassa Green NortH2 Energyn kanssa. 

– Polttoaineen kotimaisuus nostaa huoltovarmuutta ja omavaraisuutta, mikä muuttuneessa maailmantilanteessa on ympäristönäkökulmien lisäksi yhä tärkeämpää, Rosin huomauttaa.

Meriaura uutisoi elokuussa yhdistymisestä listayhtiö Savosolar Oyj:n kanssa. Yhdistyviin yhtiöihin kuuluu myös biopolttoaineita valmistava Meriauran tytäryhtiö VG EcoFuel. 

– Haluamme panostaa puhtaaseen energiaan niin maalla kuin merellä. Listauksen myötä resurssimme ja mahdollisuutemme edistää uusiutuvan energian käyttöä ja vihreän siirtymän sovelluksia kasvavat, Rosin päättää.

Haku