Kuivatusinnovaatio puhaltaa kosteushuolet taivaan tuuliin

Home- ja kosteusvauriokorjaukset voivat olla kallista arpapeliä. Kotimaisella kuivatusinnovaatiolla kiusallinen kapillaari-ilmiö saadaan kuriin ilman valtavia urakoita.
TEKSTI | TIMO SORMUNEN KUVA | JOONA RAEVUORI
Ympäristöministeriön tilastojen mukaan noin joka neljäs pientalo kärsii jonkinasteisista kosteusongelmista. Luvut ovat yhtä synkkiä myös hoiva-alan kiinteistöissä. Käytännössä kiinteistöjen home- ja kosteusongelmille altistuu päivittäin jopa 800 000 suomalaista.
Tilasto on vielä musertavampi, kun sitä peilaa kiinteistöjen arvoon. Valtaosa suomalaisten henkilökohtaisesta varallisuudesta on kiinni omassa kodissa, joten kuntotarkastuksessa paljastuva home- tai kosteusvaurio tietää käytännössä kodin arvon romahtamista – joskus jopa purkutuomioita.
Usein sitkeiden kosteusongelmien aiheuttajana on takavuosina yleisesti käytetyn perustamistavan mahdollistama kapillaari-ilmiö. Sen myötä perustusten kautta maaperästä nouseva kosteus pääsee salakavalasti kiinteistön rakenteisiin. Tätä fysikaalista ilmiötä on etenkin rinnetonteilla vaikea saada kuriin edes mittavilla perinteisillä remonteilla, salaojien korjauksilla tai maa-ainesten vaihdoilla.
Monilla taloyhtiöillä ja kiinteistönomistajilla onkin ollut edessään tilanne, jossa korjauksiin on jo uponnut mittavia summia, mutta ongelma ei ole kokonaan ratkennut. Uuteen yritykseenkään ei välttämättä ole varaa, sillä kassavarat on syöty ja pankit pitävät ongelmakiinteistöjen kohdalla lainahanat kiinni.
Eroon kapillaarikosteudesta
Edellä kuvatut tapaukset ovat tulleet vuosien varrella tutuiksi myös tamperelaisen SafeDrying Oy:n myyntijohtajalle Joni Kotipellolle.
Kotipellon mielestä 40–50-vuotiaille kiinteistöille annetaan aivan liian helposti purkutuomioita, mikä on samalla myös kansantaloudellista haaskausta. Useimmat kosteudesta kärsivät kohteet ovat hänen mukaansa korjattavissa – ja vieläpä kohtuullisin kustannuksin.
– Luontoa ja fysiikan lakeja vastaan on vaikea taistella, mutta niitä voi käyttää hyödyksi. Monet kosteusongelmat selittyvät myös sillä, että vanhaan taloon on asennettu alkuperäisestä poikkeava lämmitysjärjestelmä, joka ei enää kuivata rakenteita. Myös kellareita on muutettu asuintiloiksi, Kotipelto muistuttaa.
SafeDryingin jo vuonna 2015 patentoimalla menetelmällä kosteus poistetaan kiinteistön rakenteista hyödyntämällä fysiikan omia lainalaisuuksia. Käytännössä kyse on talon rakenteisiin kiinteästi asennettavasta suljetusta kuivatusjärjestelmästä, jonne johdettava ilma kuivataan, lämmitetään ja kierrätetään uudelleen. Kuivattu ilma sitoo itseensä hyvin kosteutta, jolloin myös rakenteet kuivuvat tehokkaasti.
Korjauskohteissa kuivatuskanavisto voidaan upottaa kuivatettavan kiinteistön rakenteisiin tai asentaa pinta-asennuksena seinän ja lattian liitoskohtaan.
– Raskaiden, kalliiden ja epävarmojen korjausten, kuten vaikkapa perustamistavan muutoksen, sijaan me lähdemme siitä, että hyväksytään vallitsevat olosuhteet ja estetään kosteuden siirtyminen kriittisiin huonetiloihin.
Kotipelto kertoo, että järjestelmä poistaa rakenteista kapillaarisen kosteuden, jolloin myös sen siirtyminen hidastuu merkittävästi tai loppuu kokonaan.
– Tämän jälkeen pärjätään tyypillisesti osa-aikaisella tuuletuksella, joka ei oikeastaan edes tunnu energialaskussa.
Kiinteistön kosteustilannetta myös valvotaan jatkuvasti etäluettavilla mitta-antureilla. Mittaustulokset tuovat mielenrauhaa niin kiinteistönomistajalle, taloyhtiölle kuin asunnonostajallekin.
Ilmastonmuutos aiheuttaa lisää kosteusongelmia
SafeDrying-järjestelmästä ja sen toimivuudesta on kertynyt referenssejä niin omakoti-, kerros- ja rivitaloista kuin kouluista, päiväkodeista sekä vanhoista arvokiinteistöistäkin. Monessa tapauksessa kuivatus on antanut uuden elämän kohteille, jotka eivät olisi enää muuten kelvanneet asuinkäyttöön tai jotka olisivat joutuneet purku-uhan alle.
– Ilmastonmuutoksen myötä talvet ovat etenkin Etelä-Suomessa leudompia ja kosteampia. Se lisää vanhempien kiinteistöjen kosteushaastetta, kun rakenteita kuivattavat pakkasjaksot vähenevät.
Parhaat keksinnöt ovat usein yksinkertaisia. Vanha kansanviisaus pätee myyntijohtajan mukaan myös heidän innovaatioonsa.
– Alun perin SafeDrying-järjestelmästä piti tulla energiatehokas pientalon lämmitysjärjestelmä, Kotipelto naurahtaa.