Hyppää sisältöön

Kouvola viitoittaa tietä tulevaisuuden raideliikenteelle

Kouvola viitoittaa tietä tulevaisuuden raideliikenteelle

26.08.2021

KRAO:n toimitusjohtaja Kari Tähti pääsi heinäkuussa tutustumaan uusiin kuljettajasimulaattoreihin, jotka korvaavat tekniikaltaan vanhentuneet laitteet.

Raideliikenne on tulevaisuuden ala, ja KRAO sen suurin kouluttaja. Kouvolassa ollaan valmiita kehittymään alan muuttuvien koulutustarpeiden mukana.

Teksti Hannele Niemi  Kuva Marja Seppälä

Lähes keskellä Kouvolaa piilee komea, venäläisten 1910-luvulla rakentama tiilikasarmialue, jonne keskitettiin silloisen Venäjän keisarikunnan joukkoja. Riihimäki-Pietari-radan varrelle nousseen varuskunnan tehtävä oli turvata rautatieyhteyksiä Pietarin suuntaan. 

Puistotien kupeeseen vuonna 1913 valmistunut paksuseinäinen rakennus palveli alkuun sairaalakasarmina. Tänään Prikaatintie 2:ssa toimii Kouvolan Rautatie- ja Aikuiskoulutus Oy KRAO, ydinosaamisenaan raideliikenne ja sen turvallisuus.

Kouvolan kaupungin omistama oppilaitos on Suomen suurin rautatieammattilaisten kouluttaja. Sen asiakkaita ovat, tavaraliikenteen kilpailun vapauduttua, erilaiset rautatieyritykset, joista suurimpana kaikille tuttu VR. 

Vuonna 2015 Kasarminmäellä aloittanut KRAO kouluttaa vuosittain 1600–2000 opiskelijaa. Tarjolla on niin lyhyitä, Väyläviraston vaatimia radanpidon turvallisuus- ja työpätevyyskoulutuksia kuin pidempiäkin ammattikoulutuksia. 

Raideliikenneketju hallussa

KRAO:n toimitusjohtaja Kari Tähti kertoo, että kuljettajatehtävät monipuolistuvat. 

– Aloitin työt aikoinaan ratapihalla Haminassa ja päädyin koulutuskoordinaattoriksi Helsinkiin. Nyt Kouvolassa vedän 12 asiantuntijan tiimimme, raideliikenneketjut hyvin hallitseva Tähti toteaa.

Veturinkuljettajan koulutus kestää pisimmillään 10 kuukautta, ja siihen – kuten muihinkin koulutuksiin – haetaan rautatieyrityksen kautta. Tähti kehottaa seuraamaan aktiivisesti yritysten rekrytointisivuja. 

Päästäkseen kuljettajan ammatilliseen täydennyskoulutukseen hakijalla on oltava vähintään toisen asteen tutkinto. Kouvolassa suoritettavan teoriaosuuden jälkeen perehtymistä jatketaan kuljettajaopiskelijan tulevalla sijoituspaikkakunnalla.

KRAO:n lyhyemmistä koulutuksista vetovoimaiseksi on osoittautunut muun muassa työnopastajien koulutus. Opiskelijoita rekrytoivassa yrityksessä työnopastajilla on oltava pedagogista osaamista.

KONEEN RINNALLE tarvitaan yhä ihmistä.

Opiskelijapalaute on arvokasta

KRAO:n opiskelijoissa on paljon ammatinvaihtajia, sairaanhoitajasta poliisiin. Alanvaihto on useimmille unelmien täyttymys, mutta moni voi myös yllättyä opiskelutahdin tiiviydestä ja alan rankoista kriteereistä. 

– Terveysvaatimukset, tiukat säännöt ja turvallisuusohjeet saattavat olla pettymys. Kannattaakin perehtyä alaan jo etukäteen.

Raidealan tulevaisuus vaikuttaa valoisalta. Puhtaan energian arvostus ja tekniikan kehitys lupaavat hyvää. Koneen rinnalle tarvitaan yhä ihmistä, mahdollisten ongelmatilanteiden ratkaisijaksi, kuljetusvarmuuden takaajaksi.

Monipuolisena asiantuntijaorganisaationa, turvallisuus- ja pedagogisena kouluttajana KRAO on etulinjassa alan arvopohjan rakentamisessa. Oppilaitos pyrkii myös pitämään hyvää huolta opiskelijoistaan. KRAO:ssa opiskelijoiden palaute on  aina tervetullutta ja arvostettua.

– Palaute on tuonut meille esimerkiksi 3D:n, jota päädyimme kehittämään koulutustarkoituksiin yhdessä pelifirman kanssa.

Haku