Hyppää sisältöön

Koulu nuorille ja aikuisille, joilla on aito halu oppia

Koulu nuorille ja aikuisille, joilla on aito halu oppia

11.02.2022

Opettajat Nadia Nieminen ja Katariina Nalli ovat apuna, jos oma suunta on hakusessa.

Vapaassa akatemiassa voi ottaa etumatkaa korkeakouluun, hakea suuntaa tai täydentää osaamistaan. 


TEKSTI | AINO POKELA   KUVA | MIKKO KERTTULA

Kasvatustieteen ja psykologian vastuuopettaja Katariina Nallin mukaan Vapaaseen akatemiaan hakeutuu tyypillisesti lukion päättänyt nuori, joka pitää yhden tai kaksi välivuotta, suorittaa korkeakouluopintoja ja hakeutuu myöhemmin tutkintokoulutukseen. 

– Meille voi hakea periaatteessa kuka vain aiheesta kiinnostunut täysi-ikäinen henkilö, terveystieteiden ja ravitsemustieteen vastuuopettaja Nadia Nieminen kertoo. 

– Opiskelemaan hakevalla täytyy olla suoritettuna toisen asteen opinnot. Tiedekoulutuksessa pohjalla tulisi olla lukio-opinnot. Jos niitä ei kuitenkaan ole, voi hakemuksessa perustella omaa soveltuvuuttaan, Nalli neuvoo. 

Vapaan akatemian opetus perustuu päivä- ja lähiopetukseen Lahdessa, eli opiskelijalta kysytään myös sitoutuneisuutta.

– Meille tulee myös opiskelijoita, jotka tarvitsevat esimerkiksi kasvatustieteen perusopinnot jatko-opintojen vuoksi, mutta koska opiskelu meillä on päätoimista, opiskelija suorittaa muitakin opintoja tarvitsemiensa opintojen lisäksi, Nalli kertoo. 

Yhtenä ryhmänä on omaksi ilokseen opiskelevat. Opiskeltava ala voi liittyä aiempaan tutkintoon, johon haetaan lisää osaamista – tai aihe voi olla muuten vain kiinnostava.

– Esimerkiksi sairaanhoitajan tutkinnon tehnyt voi täydentää osaamistaan, ja siten löytää uusia reittejä työhön, Nieminen lisää.

Välivuosi tuo uutta alaa tutuksi

Koska korkeakoulujen hakukriteerit ovat muuttuneet painottamaan ensikertalaisuuskiintiötä, nuorille voi helposti tulla painetta osua kerralla nappiin alavalinnassa.

– Vaikka ennen opintoja kuinka selaisi, tutustuisi alaan ja opintoihin, eivät ne kaikille aina kerro koko kuvaa todellisuudesta. Moni pohtii, mitä jos se ei olekaan mun juttu?, Nalli huomauttaa. 

Vapaan akatemian opiskelijoita yhdistää halu ja into oppia ja opiskella.

Terveystieteiden ja ravitsemustieteen vastuuopettaja Nadia Nieminen

Vapaa akatemia tarjoaa mahdollisuuden välivuoteen, jonka aikana omia tavoitteitaan voi pohtia ja testata alan sopivuutta itselleen. Vaikka opiskelija viettää välivuotta, on opiskelu Vapaassa akatemiassa tavoitteellista, ja se vie häntä eteepäin niin opinnoissa kuin urahaaveissakin. Opiskelu Vapaassa akatemiassa myös oikeuttaa opintotukeen, muttei vähennä tukikuukausia tutkintotavoitteisesta opiskelusta. 

Niemisen mukaan Vapaan akatemian opiskelijoita yhdistää aito halu ja into oppia ja opiskella. Monet etsivät omaa suuntaansa ja käyttävät samalla välivuoden hyödyksi. 

– Haluamme kannustaa siihen, että omaa suuntaa voi etsiä tätäkin kautta, Nalli lisää.

Korkeakouluyhteistyö luo vahvaa linkkiä tutkinto-opintoihin

Lukuvuonna 2021-2022 Vapaa akatemia tekee yhteistyötä Itä-Suomen yliopiston, Jyväskylän yliopiston ja Turun yliopiston sekä LAB- ja XAMK-ammattikorkeakoulujen kanssa. Koulutuksiin integroidut avoimen yliopiston ja avoimen ammattikorkeakoulun opinnot ovat näiden oppilaitosten opetussuunnitelmien mukaisia, joten ne on mahdollista myöhemmin liittää osaksi myöhempää korkeakoulututkintoa. 

Haku