Kotimaiset fudget viedään käsistä

Yrittäjäpariskunnan rohkeus kulkea omien unelmien viitoittamaa tietä toi markkinoille valikoiman luomuherkkuja vailla vertaa.
Teksti Mari Laaksonen Kuva Heini Kulmala
Orimattilan Niinikoskella elää onnellinen yrittäjäpariskunta. Kymmenen vuotta sitten Kaisu Kulmala ja hänen miehensä Tomi muuttivat kaupungin vilinästä maaseudulle mukanaan unelma omavaraisuudesta. Makealle persot ruokaharrastajat seurasivat intohimoaan ja tekivät haaveistaan totta. Syntyi Gopala, jonka hunaja sekä käsintehty toffee valloittavat nyt herkkusuiden sydämiä ympäri Suomen.
– Omavaraisuusunelmaamme liittyi vahvasti haave siitä, että voimme itse työllistää itsemme. Olimme aktiivisia ruokaharrastajia ja makean perään, joten teimme rakkaasta harrastuksestamme työn. Lähdimme liikkeelle omien mehiläistemme tuottaman hunajan myynnistä. Pian perässä tulivat suussa sulavat toffeet. Kymmenessä vuodessa toimintamme on laajentunut luonnollisesti ja rauhakseen, Kulmala kertoo.
Kulmala on yrityksen fudgekokki, mehiläistarhuri, hunajan purkittaja, etikettien suunnittelija, tuotteiden ideoija, valmistaja, myyjä, organisaattori ja joka paikan tättähäärä.
Tekemistä on paljon, muttei Kulmalan mielestä koskaan liiaksi. Valinta elää omannäköistä elämää luontoa kunnioittaen on ollut vaivan arvoinen.
– Herään joka aamu valtavaan kiitollisuuden tunteeseen siitä, että saan täyttää päivän rakastamillani asioilla. Aika menee touhutessa, mutta nautin täysillä joka hetkestä. Olemme todella onnekkaita, että kaikki on tapahtunut luonnollisesti ilman puskemista ja stressiä.
Gopala on tullut suomalaisille tutuksi messuilta ja markkinoilta, jossa herkuttelijat ovat vaikuttuneet tuotteiden maun lisäksi fudgevalikoiman visuaalisuudesta. Kulmalan käsityö on ruokaa myös silmälle.
Toffee ilahduttaa
Kulmala on koulutukseltaan kuva-artesaani, ja toffeen parissa hän pääsee toteuttamaan luovuuttaan.
– Toffeiden maailma on loputon leikkikenttä. Niiden pehmeä pinta antaa mahdollisuuden kauniiseen koristeluun. Kaikki mikä voi olla kotimaista, on kotimaista. Kaikki mikä on tehtävissä itse, tehdään itse. Olemme mukana jokaisessa tuotantovaiheessa varmistamassa autenttista laatua, Kulmala lupaa.
Gopala on saanut kiitosta erikoisruokavalioiden huomioimisesta. Eksklusiivisia herkkuja löytyy kattava valikoima myös vegaanisina ja gluteenittomina, joten ne ovat helppo ja turvallinen lahja ihan jokaiselle herkkusuulle.
Korona-vuosi sai Gopalan panostamaan verkkokauppaan.
– Kun messut ja markkinat peruuntuivat, jäimme tyhjän päälle. Onneksi sana on kiirinyt ja asiakkaat ovat löytäneet verkkokauppamme, josta voi tilata herkkuja lahjaksi myös suoraan lahjan saajalle. Tämä on ollut suosittua nyt, kun korona on vähentänyt kontakteja, Kulmala kertoo hymyillen ja kannustaa herkkukaupoille.