Kotimainen suoja viruksia vastaan

Lääkinnällisiä älyelektrodeja valmistava Screentec turvaa terveydenhuollon ammattilaisia COVID-19-virukselta. Yritys on käynnistänyt keväällä kehittämiensä suojien valmistuksen Oulun tehtaallaan.
TEKSTI | TUOMAS I. LEHTONEN KUVA | TUULI NIKKI
Screentec Oy:n toimitusjohtaja Antti Tauriaisen mukaan ajatus COVID-19 -suojainten valmistuksesta heräsi asiakkaiden kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta.
– Korona teki tuloaan Suomeen ja terveydenhuoltosektorin asiakkaillamme oli huutava pula laadukkaista kertakäyttösuojaimista. Asiakkaat tiedustelivat mahdollisuuksiamme kehittää ja valmistaa niitä.
Screentec halusi lähteä vahvistamaan suomalaisen huoltoketjun toimivuutta ja työllisyyttä. Tauriainen ja Screentecin teknologiajohtaja Mikko Paakkolanvaara tekivät nopeasti päätöksen uuden tuoteryhmän kehittämisestä. Ensimmäiset prototyypit visiiristä, suu-nenäsuojaimesta ja FFP3-suojaimesta kehitettiin jo seuraavana viikonloppuna. Tuotteita jatkokehitettiin tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa.
– Teimme ainakin vuoden kehitystyön vain neljässä kuukaudessa. Uusien tuotteiden valmistuksen mahdollistamiseksi olemme muokanneet Oulun tuotantolinjojamme sekä ottaneet toimipisteemme varasto- ja toimistotiloja tuotantokäyttöön. Ilman vahvaa tiimiä, hyviä asiakassuhteita sekä perheidemme tukea näin nopea muutos ei olisi ollut mahdollinen, Tauriainen kertoo.
Teimme vuoden kehitystyön vain neljässä kuukaudessa.
Screentec Oy:n toimitusjohtaja Antti Tauriainen
Henkilöstömäärä tuplaantui
Uusien tuotteiden myötä Screentecin henkilöstömäärä on puolessa vuodessa liki tuplaantunut. Uusia työpaikkoja on syntynyt 40 ja rekrytoinnit ovat edelleen päällä. Uutta on myös yhteistyö Suominen Oyj:n kanssa. Tavoitteena on hyödyntää tuotannossa jatkossa yhä enemmän kotimaisia materiaaleja.
– Visiirit ja RfU PPE-R:n mukaiset puolisuojaimet ovat saaneet COVID-19 myyntiluvan Suomeen ja FFP3-suojaimelle sekä visiirille on haussa CE-merkintä. Suu-nenäsuojalla sen sijaan on jo CE-merkintä. Tuotanto on nyt käynnistetty ja pystymme valmistamaan puoli miljoonaa suojainta viikossa. Toimimme kustannustehokkaasti ja pystymme kilpailemaan tasavahvasti tuontisuojainten kanssa. Olemme sopineet jo suojainten valmistamisesta ERVA-sairaanhoitopiirien tarpeisiin.
Vuonna 1989 perustettu suomalaisomisteinen Screentec Oy tarjoaa terveyssektorin asiakkaille suojaimien ohella älykkäitä, rajatun käyttöiän mittaus- ja diagnostiikkatuotteita ja tuotannollistamispalveluita. Yrityksen tuote- ja palvelurepertuaariin kuuluvat myös haastaviin olosuhteisiin suunnitellut käyttöliittymät ja teollisuustuotteet sekä konsultointi. Asiakkaita on Euroopan lisäksi USA:ssa, Australiassa, Aasiassa ja Afrikassa.
– Vuosien saatossa olemme muuntuneet perinteisestä elektroniikkayrityksestä erilaisia tuotantoteknologioita hyödyntäväksi moniosaajaksi. Kotimainen tuotanto, toiminnan jatkuvuus sekä kilpailukyky markkinoilla ovat aina olleet keskeisiä arvojamme. Menestymme niin kotimaassa kuin maailmallakin kehittämällä jatkuvasti toimintaamme, luomalla uusia innovaatioita ja satsaamalla suomalaiseen osaamiseen.