Hyppää sisältöön

Korttelikuntosali tuo treenaamisen naapurustoon

Korttelikuntosali tuo treenaamisen naapurustoon

9.09.2021

Asiakas Sonja Halla, valmentaja Ulla Lind ja Hallan puoliso Anders tapaavat Hallojen asuintalon alakerran P&T-lähikuntosalilla. Halla kehuu korttelisalia, jossa treenaajat tunnistavat toisensa.

Puls & Träning toi kuntosalinsa lähemmäs asiakkaitaan. Korttelisalilla treenaaminen on helppoa ja mukavaa.

Teksti ja kuva  Puls & Träning

Puls & Träningin Tampereen Kalevan vajaan 100 m2 kokoinen kuntosali avattiin vuonna 2012. Käyttäjäkunta muodostui nopeasti lähikortteleiden asukkaista ja pienistä ryhmistä, jotka hakivat itselleen yhteistä kuntoilupaikkaa ja valmentajaa. Tuolloin  ei kukaan aavistanut, että koronan myötä lähikuntosali tulisi monelle tärkeäksi osaksi omaa hyvinvointia.

Kun alan suuret toimijat joutuivat vuonna 2020 sulkemaan oviaan, lähi- ja korttelikuntosalioperaattori Puls & Träning avasi uusia toimipaikkoja kesän aikana pääkaupunkiseudulle ja syksyllä Joensuuhun. Vuoden 2021 aikana yhtiö avaa vielä 4 uutta toimipaikkaa. Vuodelle 2022 uusia toimipaikkoja on budjetoitu reilut 10. Uudet toimipaikat ovat kortteleissa, kerrostalokiinteistöjen katutasossa, kaupallisissa toimitiloissa, yhteistyökumppaneiden yhteydessä tai paikallisissa palvelutilossa sijaitsevia, monipuolisesti varusteltuja lähikuntosaleja, -kuntoilutiloja ja hyvinvointipisteitä.

– Olemme vaiheessa, jossa muuttunut maailma, arkipäivän kulutuskäyttäytyminen, sen myötä muuttuneet tarpeet ja 15 vuoden kokemuksemme neliötehokkaiden city-kuntosalien pyörittämisestä osuu yhteen, kertoo P&T-ketjun Suomen toimitusjohtaja Marko Lavikainen

COVID-19 on ollut raaka kuntosaleja kohtaan. Konkurssien lisäksi moni alan yrittäjä on päättänyt lopettaa liiketoiminnan uudenlaisten haasteiden edessä. Myös Puls & Träning on kokenut osansa niistä. Alalla aiemmin tuntemattomat käyttäjärajoitukset ovat saaneet asiakastasolla aikaan mielipahaa ja pettymyksiä. P&T:llä ne ovat kuitenkin onneksi jääneet vähemmistöön. 

Vaivatonta treenaamista

Rajoitusten aikana sekä vanhat että uudet asiakkaat ovat löytäneet uudenlaisen tavan kuntoilla ja ovat nauttineet P&T kuntosalien intiimistä ja rauhallisesta tunnelmasta.

– Eihän neljän seinän sisällä koko ajan ole voinut elää. Lähikuntosalilla on aina tilaa eikä vieressä hikoile tuikituntematon. Täällä asiakkaat tunnistavat toinen toisensa, kertoo P&T:n asiakas Sonja Halla.

Samassa korttelissa asuva Personal Trainer Ulla Lind valmentaa pariskuntaa lähikuntosalin lisäksi ulkotiloissa sekä verkossa. 

Lindin mukaan valmentamisessa on tärkeää, että asiakas pystyy keskittymään treeniin. Lihaskuntoharjoitukset tehdään siksi aina lähikuntosalilla. Kun ympäristö on rauhallinen, todennäköisyys hyvään suoritukseen kasvaa, koska omaan tekemiseen voi keskittyä täysin.

– Kuvittelin pitkään, että parhaat tulokset syntyvät vain isoissa tiloissa, ison ihmismassan paineesta ja musiikin pauhatessa taustalla. En osannut ajatella, että keskittymällä omaan tekemiseen tulokset syntyvät nopeammin ja että kun pystyy keskittymään valmentajaansa täysin, saa pienemmällä määrällä valmennuskertoja enemmän. Allekirjoitan nyt täysin sanonnan ”vähemmän on enemmän”, toteaa Halla.

Haku