Konetekniikka työllistää ja motivoi

Kone- ja tuotantotekniikan yritykset etsivät uusia osaajia jatkuvasti. Uusi Konepajakoulu varmistaa alan motivoituneille osaajille työpaikat.
TEKSTI | JOONAS RANTA KUVA | EINO ANSIO
Vierailu Tampereen seudun ammattiopisto Tredun Nokian kone- ja tuotantotekniikan oppimisympäristössä murskaa ennakko-oletukset perinteisestä konepajatyöstä. Vaikka alan töitä tehdään edelleen isolta osin käsin, on työ modernilla konepajalla hyvin erilaista kuin 20 vuotta sitten. Tähän ovat vaikuttaneet teknologian ja erityisosaamisen kehitys sekä kestävän kehityksen arvot.
Haastatteluhetkellä Tredun aikuisopiskelija Lauri Tolonen työskentelee Nokialla sijaitsevassa konehallissa osana opintojaan.
– Tällä hetkellä valmistan gyroskooppia. Viimeksi valmistin oman nauhahiomakoneen, hän kertoo.
Tolosen viimeaikaiset projektit kuvaavat hyvin opintojen sisältöä: Tredussa koneistajaopintoihin sisältyy teorian ja ohjauksen lisäksi itsenäistä työskentelyä omien mielenkiinnon kohteiden parissa. Tolonen saa kone- ja tuotantotekniikan perustutkinnon suoritetuksi näillä näkymin maaliskuussa. Helmikuussa edessä on vielä työharjoittelu alan yrityksessä.
– Tykkään valmistaa asioita omilla käsilläni. Lisäksi olen aina ollut kiinnostunut tietotekniikasta. Päätös opinnoista on alkanut tuntua vain entistä paremmalta vedolta, aiemmin kokin töitä tehnyt Tolonen toteaa.
Koneistaja on vain yksi kone- ja tuotantotekniikan alan tutkintonimike, johon Tampereen seudulla toimivan Tredun tarjonnassa voi opiskella. Opiskelemaan voi hakea yhteishaun lisäksi myös jatkuvan haun kautta.
Kestävän kehityksen veturi
Kone- ja tuotantotekniikka on ottanut viime vuosina askelia modernisaation tiellä. Töitä tarjoavat lukuisat nykyaikaiset toimijat teollisuudesta ja rakennusalalta sekä konepajat, telakat ja korjaamot. Tällä hetkellä alalta on jäämässä eläkkeelle suuri määrä ammattilaisia, ja yritykset ympäri maata etsivät jatkuvasti uutta työvoimaa. Alan opiskelijoille uutinen onkin positiivinen. Esimerkiksi CNC-koneistajan työllistyminen on erittäin varmaa, ja myös palkka kilpailukykyinen.
Työ on myös entistä monipuolisempaa, haastavampaa ja älykkäämpää. Raskas hitsaustyö ei enää määritä toimialaa. Konetekniikan alaan kuuluu kasvavissa määrin esimerkiksi ohjelmointia.
Lukuisten eri osien ja tuotteiden lisäksi kone- ja tuotantotekniikka rakentaa aidosti hiilineutraalia ja kestävää huomista. 2020-luvulla kone- ja tuotantotekniikka on alkanut rohkeasti ottaa entistä suurempaa roolia kestävän kehityksen etujoukoissa. Se näkyy niin tuotannon prosesseissa kuin koulutuksen painopisteissä.
Vastaus työvoimatarpeeseen
Pirkanmaalla käynnistynyt Konepajakoulu on alan yritysten ja oppilaitosten yhteistyömalli. Verkoston asiantuntijat tietävät, missä alalla mennään.
– Koulutuksen avulla vastaamme yritysten työvoimatarpeeseen. Työvoiman saatavuutta parannetaan jatkokouluttamalla valmistumassa olevien nuorten lisäksi alanvaihtajia sekä ulkomailta rekrytoitua työvoimaa, kertoo Tredun koulutuspäällikkö Marko Kankaanpää.
Konepajakoulu on rakentunut ammatillisten oppilaitosten ja yritysten koulutusosaamisen sekä oppimisympäristöjen yhdistelmälle. Yhteistyön kautta tarjotaan relevantteja täydennyskoulutuspaketteja myös yritysten suuntaan.
Konepajakoulu edustaa alan tilannetta hyvin, sillä nuorten osaajien kouluttamisen lisäksi jo työelämässä olevien ammattilaisten osaamisen tulee olla ajan tasalla.