Hyppää sisältöön

Kokeilemalla sujuvampaan tulevaisuuteen

Kokeilemalla sujuvampaan tulevaisuuteen

17.12.2021

Kalasataman alue on tällä hetkellä Helsingin kaupungin suurin kokeiluympäristö. Aluetta on kehitetty yhdessä asukkaiden, oppilaitosten ja yritysten kanssa.

Helsinki kulkee kohti tulevaisuutta rohkealla otteella, kun koko kaupunki on valjastettu sujuvan asumisen ja uuden liiketoiminnan kokeiluympäristöksi. Kaupunki tuo yhteen eri toimijoita sekä julkaisee aiemmin vain viranomaisten käytössä ollutta dataa, jotta myös asukkaat voivat vaikuttaa kehitystyöhön.


TEKSTI | AINO TIIRIKKALA KUVA | HELSINGIN KAUPUNKI & OUTI NEUVONEN

Vuonna 2019 Helsinki sijoittui ykköseksi useassa älykaupunkivertailussa. Euroopan komissio valitsi Helsingin ja Uudenmaan alueen EU:n innovatiivisimmaksi alueeksi ja Helsingin Euroopan parhaaksi älyturismikohteeksi. Tutkimusyhtiö Valuer puolestaan jakoi Helsingille kunniaa maailman kolmanneksi parhaana kaupunkina startupeille.

Kärkisijat ovat todiste kaupungin elinkeino- ja innovaatiostrategian onnistumisesta. Tavoitteina on ollut rakentaa Helsinkiä kokeiluympäristönä ja kehittää innovaatio- ja yritystoiminnan ekosysteemiä. Perustan luovat alueen osaava työvoima, yritykset, korkeakoulut ja elinympäristö. Yksi Helsingin rooleista on tuoda eri toimijoita yhteen. 

– Tästä esimerkkinä kaupunki oli käynnistämässä entisen Marian sairaalan alueelle Pohjoismaiden suurinta kasvuyrityskeskittymää, Maria01:tä, kertoo Helsingin kaupungin elinkeino-osaston Innovaatiot ja uudet kokeilut -yksikön päällikkö Santtu von Bruun.

Helsinki tekee tiivistä yhteistyötä HUS:in kanssa.

– Olemme myös synnyttäneet terveys- ja terveysteknologian alan ekosysteemiä ja tehneet hyvin aktiivisesti työtä Health Capital Helsingin kautta. Helsingin yliopiston kanssa olemme kehittäneet terveysinnovaatioita edistävän Health Incubator Helsinki -yrityshautomon Meilahden kampukselle.

Lisäksi kaupunki auttaa pk-seudun korkeakouluja kehittämään kampuksiaan innovaatioympäristöinä. Tuloksena ovat syntyneet kaikille Helsingin yliopiston kampuksille avoin yrittäjyyden edistämiskeskus Think Company sekä Metropolian Arabian kampuksen virtuaalitodellisuuden koulutus- ja teknologiakeskittymä.

– Helsinki haluaa auttaa yrityksiä kehittämään uutta liiketoimintaa, ratkaisuja ja palveluja. Samaan aikaan haluamme luoda parempaa kaupunkia palveluineen.

Forum Virium Helsingin toimitusjohtaja Mika Malin, Helsingin elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva ja yksikön päällikkö Santtu von Bruun haluavat löytää hyviä kumppaneita kaupungin kehittämiseksi.

Kaikille avointa dataa

Kaiken toiminnan pyrkimyksenä on synnyttää uusia työpaikkoja.

– Se on ainut tapa, jolla hyvinvointi taataan. Roolimme on selkeä: kiihdyttää, toimia alustana ja mahdollistaa, Helsingin elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva kertoo.

Helsinki lähti yli 10 vuotta sitten avaamaan asukkailleen ja yrityksille kaikkea sitä dataa, joka oli aiemmin ollut vain viranomaisten käytössä.

– Näin asukkaat pääsevät vaikuttamaan kaupungin kehittämiseen, ja elinkeinoelämälle tieto voi toimia uuden liiketoiminnan perustana.

Kaupungin innovaatioyhtiö Forum Virium Helsingillä on ollut tiedon avaamisessa keskeinen rooli. Infraa ja palveluita on avattu yrityksille entisestään kuluvalla strategiakaudella, jonka aikana kaupunki kokeilualustana -ajattelu on saanut vahvan jalansijan. 

Kokeilumahdollisuuksia on laajasti ja monipuolisesti

Kokeilumyönteinen kulttuuri läpäisee koko kaupunkiorganisaation. 

– Helsinki on poikkeuksellisen laaja-alainen toimija maailmankin mittakaavassa: kaupunki vastaa kaavoituksesta, sillä on omaa asuntotuotantoa, omistaa rakennuksia, vuokra-asuntoja, sataman ja energiayhtiön. Kaupunki pyörittää myös terveydenhuoltoa sekä koulutustoimialaa. Helsinki on vahvasti mukana jätehuollon sekä julkisen liikenteen järjestämisessä ja omaa vesiliikennettäkin on. Näillä aloilla Helsinki voi auttaa yrityksiä kehittymään ja toimimaan, Rinkineva luettelee.

Kaupungilla on tarve löytää älykkäitä ratkaisuja, jotka liittyvät muun muassa vähähiiliseen energiantuotantoon, kestävään rakentamiseen sekä kiertotalouteen.

– Forum Virium Helsinki tarkastelee tulevaisuutta pitkälle datan ja tekoälyn avulla. Nämä samat teknologiat mahdollistavat niin terveydenhuollon kuin liikkumisenkin kehittämisen, kertoo Forum Viriumin toimitusjohtaja Mika Malin.

Kaupungin suurin kokeiluympäristö on kansainvälisestikin huomioitu Kalasataman alue, jota kaupunki on kehittänyt yhdessä rakennusyhtiöiden, asukkaiden, oppilaitosten ja noin 140 yrityksen kanssa. 

Fiksun Kalasataman hankkeissa on haettu resurssiviisaita ja asukkaiden arkea sujuvoittavia ratkaisuja. Rakentuvassa kaupunginosassa on toteutettu noin 20 isoa ja kymmeniä pienempiä, nopeita kokeiluja, joissa on edistetty muun muassa älykkäitä energiaratkaisuja ja yhteiskäyttöisten sähköautojen käyttöä. Kalasatamassa on myös kokeiltu vajaakäyttöisten tilojen tuomista kaupunkilaisten käyttöön.

Avoimen datan avulla asukkaat voivat osallistua kaupungin kehittämiseen.

Helsingin elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva

Kaupunginosat alustoina

Kokeiluja on sittemmin levitetty alueellisesti ja toiminnallisesti. 

Terveydenhuollon alan uusia menestystarinoita on jo näköpiirissä: parhaillaan pilotointilupaa odottaa Deep Sensing Algorithmsin koronaviruksen puhallustesti, jonka testialustana ja prototyypin kehittäjänä kaupunki on toiminut.

Jätkäsaaresta on tullut liikkumisen ja logistiikan testialusta, jolla kaupungilla ja Forum Viriumilla on käynnissä useita älykokeiluita. Jätkäsaareen on esimerkiksi rakennettu ilmanlaatua mittaavaa sensoriverkkoa, jonka datan pohjalta kehitetään kaupunkilaisten käyttöön reaaliaikaista ja luotettavaa tietoa ilmanlaadusta. 

Parhaillaan Baanan kyljessä on käynnissä lähilogistiikkakokeilun pilotti muun muassa Nesteen ja DB Schenkerin kanssa.

– Siinä rekka tuo paketit lähijakelupisteelle, josta polkupyörälähetit kuljettavat ne perille. Tällaiset ratkaisut vähentävät liikenteen typpi- ja hiilipäästöjä sekä tukevat ydinkeskustan kivijalkayrittäjyyttä.

Pasilasta puolestaan on tulossa uusi kokeilujen kaupunginosa. Robottibussiyhtiö Sensible 4 testasi siellä keväällä itseohjautuvia bussejaan. Tavoitteena oli selvittää, miten yrityksen ohjelmisto toimii ja mahdollistaa tarvittaessa etäohjauksen.

– Helsingin imussa olemme päässeet maailmalle. Bussien pilotointi Helsingissä auttoi tuotekehityksessä suuresti, Sensible 4:n toimitusjohtaja Harri Santamala hehkuttaa.

Mall of Tripla, Telia ja YIT kokeilevat seuraavaksi 5G- ja NB-IoT-verkkojen hyödyntämistä tiedon keräämisessä. Kokeilun aikana sensoreilla kerätään dataa kauppakeskuksen ja sen ympäristön ruuhkista ja ihmisvirroista, lämpötilasta, ilmanlaadusta sekä polkupyörien määrästä.

– Katsomme yhä enemmän, mitä voisi tehdä Malmin, Malminkartanon ja Kannelmäen kaltaisilla retrofit-alueilla, von Bruun kertoo.

Helsinkiä kehitetään kokeilemalla

  • Forum Virium Helsingin toimitusjohtaja Mika Malin, Helsingin elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva ja yksikön päällikkö Santtu von Bruun haluavat löytää hyviä kumppaneita kaupungin kehittämiseksi.
  • Health Incubator Helsinki on uniikki hautomo vauhdittamaan terveysalan startup-yritysten kasvua.
  • Fiksu Kalasatama –hankkeen tavoitteena on luoda niin resurssiviisas kaupunginosa, että asukkaille säästyy tunti lisää omaa aikaa päivässä.

Tulevaisuuden oppimista

Helsingin koulut ovat se testiympäristö, jossa monet yritykset ovat jo kokeilleet kymmeniä ajatuksia uusista oppimistavoista ja -ympäristöistä. Tulevaisuuden koulua kehitetään yhdessä opettajien ja oppilaiden kanssa.

– Suomessa on maailman paras peruskoulu ja nyt mietitään, millaisissa tiloissa opitaan ja millaisia ratkaisuja voidaan löytää, että näin on jatkossakin, von Bruun toteaa.

Oppiminen ei tapahdu enää vain luokassa. Nyt koulu ja koko kaupunki nähdään oppimisympäristönä.

Helsingin medialukio ja Elisa ovat käynnistämässä lokakuussa kokeilua, jossa testataan, millaisia uusia mahdollisuuksia 5G-yhteydellä välitetty reaaliaikainen ja tarkkaresoluutioinen VR-lähetys tarjoaa opetuksessa. Opettaja voi esimerkiksi lähettää videokuvaa koulun ulkopuolelta ja oppilaat seurata lähetystä luokasta käsin. 8K-laatuinen kuva piirtyy äärimmäisen tarkkana nopean 5G-yhteyden ansiosta.

– 5G tuo uusia ulottuvuuksia kaikenlaisten organisaatioiden tarpeisiin. Yrityksille se mahdollistaa uusia tapoja tehdä asioita, mikä luo aivan uudenlaista liiketoimintaa. Elisan kattava 5G-verkko vain lisää kehityksen vauhtia, kertoo Elisan kehitysjohtaja Kimmo Pentikäinen.

Haku