Hyppää sisältöön

Koiranpennun saapumiseen on valmistauduttava hyvin

Koiranpennun saapumiseen on valmistauduttava hyvin

15.01.2021

Uuteen ympäristöön totuttelevalle koiranpennulle tulee antaa aikaa tutustua perheenjäseniinsä rauhassa. 

Mitä kaikkea valmisteluja kotona olisi hyvä tehdä, ennen kuin uusi koiranpentu tulee taloon? Entä mitä tarvikkeita koiranpennulle kannattaa hankkia? 

TEKSTI | JADE YLITALO   KUVA | AGRIA

Muutamia viikkoja ennen uuden koiranpennun kotiutumista on hyvä alkaa valmistella kotia tulevaa perheenjäsentä varten. 

Kotona kannattaa tehdä pieni katselmus esineistä, jotka ovat koiranpennun ulottuvilla. Esimerkiksi sähköjohdot, kengät, kukkaruukut ja kaikenlaiset irtoesineet olisi hyvä nostaa pois lattialta koiran ulottuvilta. Matot voi myös tarvittaessa rullata pois, jotta niihin ei satu vahinkoja tai pentu ei pureskele niitä rikki.

Pennun tuloon kannattaa valmistautua myös ajallisesti. Muutamat ensimmäiset päivät tai jopa viikot kannattaa varata pennun kotiuttamista varten, eikä kalenteriin kannata varata juurikaan muita suuria menoja. Pikkupentu saattaa valvottaa öisin ja tietysti uuden tulokkaan kanssa haluaa viettää mahdollisimman paljon aikaa etenkin alkuaikoina.

Hanki vain tarpeellinen

Koiranpennun turvallisuuden ja oman mielenrauhan kannalta yksi suositeltava hankinta on pentuaitaus. Pentuaitauksen avulla koiranpennulla on oma turvallinen alue, jossa se saa liikkua vapaasti. Alue on hyvä olla sen sijaan, että koira kulkisi vapaasti koko asunnossa ja omistajan tulisi koko ajan tarkkailla, ettei pentu syö tai tuhoa jotain tai vahingoita itseään. Pentuaitaus on hyvä myös, jos kotona on muita lemmikkejä tai pieniä lapsia. Koiranpentu tulee toisinaan rajata omaan rauhaan, jotta se saa etenkin kasvuvaiheessa riittävästi lepoa ja aikaa rauhoittua. 

Koiranpennulle kannattaa tietysti ottaa myös vakuutus mahdollisimman pian pennun kotiuduttua, sillä vilkkaalle ja uteliaalle pennulle voi herkästi sattua erilaisia haavereita. Yleisiä koiranpentujen sairauksia ja tapaturmia ovat muun muassa erilaiset vatsavaivat, tapaturmat sekä koiran maitohampaisiin liittyvät vaivat.

Uuden koiranpennun kotiutuminen on koko perheelle ihanaa ja uutta aikaa, ja siihen liittyy paljon erilaisia odotuksia. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että pieni pentu tarvitsee myös paljon unta ja omaa rauhaa.

KOIRANPENNUN TULEE antaa olla rauhassa sen syödessä ja nukkuessa.

Jos perheessä on pieniä lapsia, kannattaa antaa selkeät ohjeet, miten koiranpentua tulee käsitellä ja milloin sen tulee antaa olla rauhassa, esimerkiksi pennun nukkuessa ja syödessä.

Koiranpennun koulutus ja sosiaalistaminen ovat tärkeitä, mutta niitä ei tarvitse aloittaa heti, vaan ensimmäiset päivät kannattaa pyhittää tutustumiselle: koiranpentu tutustuu uuteen perheeseensä ja perhe pentuun. Vasta kun uusi koti ja lauma ovat tulleet tutuksi, voi pikkuhiljaa alkaa kouluttaa koiranpentua ja totuttaa sitä erilaisiin tilanteisiin ja paikkoihin sekä muihin, perheen ulkopuolisiin ihmisiin.

Ensimmäisinä viikkoina ulkoilu koiranpennun kanssa on pääasiassa totuttelua hihnassa kulkemiseen ja siihen, että tarpeet tehdään ulos. Kasvavan koiranpennun liikkumisen tulisi olla omaehtoista, eli liikkuminen tapahtuu pääasiassa leikin, uusien asioiden tutkimisen, omistajan seuraamisen ja lyhyiden ulkoilujen muodossa. Koiranpennun kanssa ei tule tehdä pitkiä kävelylenkkejä tai harrastaa raskasta liikuntaa. 

Ruokintaan tulisi perehtyä

Etenkin pentuvaiheessa koirat syövät helposti mitä vain löytävät, oli se niille hyväksi tai ei. Jotkut ruoka-aineet ovat koiralle suorastaan hengenvaarallisia, toiset taas myrkyllisiä vain suurissa määrin nautittuina.

– Pennun ruokintaan tulee perehtyä kunnolla. Tasapainoiseen ruokintaan ja oikeanlaiseen ravintoon liittyen löytyy runsaasti luotettavaa tietoa eri lähteistä, kertoo Agria Eläinvakuutuksen asiantuntijaeläinlääkärinä toimiva Seppo Juntunen 

Jantunen vinkkaa myös, että pennun hankintaa suunnittelevan tulee ottaa huomioon jo ennakoivasti koiran säännölliset rokotukset ja muut koiran hyvinvointia edistävät toimenpiteet.

– Pentu tulee rokottaa eläinlääkärin ohjeistuksen mukaan ja huolehtia, että rokotukset ovat kunnossa jatkossakin. Säännölliset madotukset on muistettava, jos koira liikkuu ympäristössä, jossa on runsaasti muitakin koiria. Jos epäilee ongelmia pennun terveydentilan tai yleisen voinnin suhteen, on otettava ajoissa yhteyttä lähimpään eläinlääkäriin. Pennut menevät nopeammin heikkoon kuntoon kuin aikuiset koirat esimerkiksi silloin, jos kyse on yleisistä oksennus-ripulitaudeista, Juntunen varoittaa. 

KUN PENTU TULEE TALOON

  • Agrian asiantuntijaeläinlääkäri Seppo Juntunen kiteyttää perussäännöt pennun terveydestä huolehtimiseen. 
  • Perehdy hyvin pennun ruokintaan ja hanki erilaisista lähteistä tietoa koiran tasapainoisesta ruokavaliosta.
  • Rokota pentu eläinlääkärin ohjeistuksen mukaan ja pidä huolta, että rokotukset ovat kunnossa jatkossakin.
  • Muista säännölliset madotukset, jos koira liikkuu ympäristössä, jossa liikkuu runsaasti muitakin koiria.
  • Jos olet huolissasi pennun terveydentilasta tai yleisestä voinnista, ota hyvissä ajoin yhteys eläinlääkäriin.

Haku