Kohti parempaa asiakaskokemusta

Suomalainen EWQ Zone yhdistää elektroniset hinta- ja infonäytöt sekä vuoropalvelun skaalautuviksi palvelukokonaisuuksiksi luoden joustoa liiketoimintaan ja parantaen asiakaskokemusta.
TEKSTI JUKKA NORTIO | kuva SANNI HIRVONEN
Kun asiakas astuu moderniin myymälään, hän saattaa nähdä erilaisia EWQ Zonen toteuttamia ratkaisuja. Näihin lukeutuvat esimerkiksi digitaaliset infonäytöt, joiden kautta kerrotaan muun muassa päivän tarjoukset tai annetaan reseptivinkkejä. Hyllynreunojen sähköisillä hintalapuilla puolestaan varmistetaan, että asiakas saa aina oikean hintatiedon.
Asiakkaan siirtyessä palvelutiskille näyttö taas kertoo, millä vuoronumerolla asiakasta palvellaan – ja kuinka moni asiakas vielä odottaa vuoroaan. Jonossa seisomisen sijaan myöhemmin vuoronsa saavat asiakkaat voivat käyttää odotusajan hyödyksi ja tehdä samalla muita ostoksia.
– Kehittämämme IT-ratkaisut palvelevat saumattomasti yhtä päämäärää: ne parantavat asiakaskokemusta, EWQ Zonen toimitusjohtaja Sampo Brisk kiteyttää filosofiaa ratkaisujen takana.
Kun asiakas kokee asioimisen liikkeessä miellyttäväksi, hän keskittää ostoksensa sinne. Tyytyväinen asiakas myös kertoo hyvästä kauppareissusta lähipiirilleen ja toimii näin tehokkaana mainostajana.
Tarkka data auttaa optimoimaan liiketoimintaa sujuvammaksi
Kaikki EWQ:n palvelut toimivat samalla pilvipohjaisella alustalla, jolloin asiakkaalle voidaan kommunikoida samaa viestiä eri kanavissa myymälän sisällä.
Samalla kauppiaan saamat edut voivat olla merkittäviä: esimerkiksi hyllyjen reunoissa olevat sähköiset hintalaput mahdollistavat paremman joustavuuden hintamuutoksissa, joka voi tuottaa positiivista kassavirtaa välittömästi.
Tutkimusten mukaan jopa puolet kaupan työntekijöiden työajasta menee hyllytykseen. Sähköisillä hintalapuilla hyllyttämistä tehostetaan niin, että hintalaput esimerkiksi vilkkumalla kertovat ne hyllypaikat, joihin tarvitsee tuoda täydennystä.
– Kaupan työntekijöille syntyy teknologian ansiosta enemmän aikaa asiakaspalveluun, Brisk kertoo.
Digitaalisilla välineillä autetaan myös kaupan omien prosessien kehittämistä. EWQ:n jonotusjärjestelmästä saatavan tiedon perusteella muun muassa työvuorolistoja voidaan laatia niin, että ruuhka-aikoina töihin on varattu riittävä määrä työntekijöitä.
– Palvelumme ansiosta isoja jonoja ei pääse syntymään mihinkään, EWQ Zonen teknologiajohtaja Mikael Krogius lupaa.
Krogius mainitsee myös, että pilvialustan ansiosta kauppiaan on helppo ottaa ensin käyttöön se palvelu, jota hän ensisijaisesti tarvitsee.
– Kun esimerkiksi sähköisten hintalappujen käyttöönottovaihe on ohi ja järjestelmä palvelee monipuolisesti kauppiasta, voidaan samaa taustajärjestelmää ja sen dataa hyödyntää infonäyttöjen tiedon tuottamiseen sekä vuoropalveluun.
Kauppiaalle yksi taustajärjestelmä mahdollistaa myös sen, että kaikkia palveluita hallitaan yhdestä paikasta käsin. Palvelut ovat erittäin joustavia, toimintavarmoja ja täysin skaalautuvia.
Vähittäiskaupan lisäksi EWQ:n palvelut soveltuvat erinomaisesti teollisuuden ja logistiikkakeskusten ratkaisuiksi. Esimerkiksi logistiikkakeskusten ja verkkokaupan keräilyssä keräilypaikan ilmaisevat hyllynreunaetiketit nopeuttavat työtä.
EWQ Zonen myynti on kasvanut kolme viime vuotta 30–50 prosentin vuosivauhtia ja se ylittää kuluvan tilikauden aikana jälleen 10 miljoonaa euroa. Yrityksellä on selkeät kasvutavoitteet.
– Liiketoimintamme fokus on skaalautuvissa palveluissa, sillä ne takaavat meille jatkuvan, hyvän kassavirran. Asiakkaamme arvostavat palvelumalliamme, ja sen ansiosta olemme saaneet hyvän jalansijan myös Ruotsissa. Tavoitteemme on yltää kannattavasti 30 miljoonan euron liikevaihtoon vuonna 2027, Brisk päättää.