Hyppää sisältöön

Kirjallisuuden ja musiikin tapahtumia rennolla otteella

Kirjallisuuden ja musiikin tapahtumia rennolla otteella

14.05.2021

Yrittäjä Vesa Tompuri, runoilija-pianisti Hanna Tuominen ja huilisti Sami Junnonen keskustelevat Aviadorin kirjakaupan tiloissa ennen runoesitystä.

Kirjakustantamo Aviador järjestää Helsingin Kruununhaassa tapahtumia, joissa pönötys on kielletty. Kirjallisuuteen ja musiikkiin keskittyvät tapahtumat toteutetaan kustantamon kirjakaupassa. 

Teksti Outi Rantala  Kuva Joona Raevuori

Aviadorin Kulttuurikulman kirjallisuuteen ja musiikkiin keskittyvät tapahtumat järjestetään yleensä lauantaisin. Tapahtumat ovat striimattuja, kunnes koronarajoitusten hellitettyä yleisö pääsee paikan päälle. Jatkossa tapahtumia on myös muina viikonpäivinä.

– Kyseessä on poikkitaiteellinen tapahtumapaikka. Koronapandemia vauhditti ajatusta, onhan ihmisille tarjottava laadukasta ohjelmaa tänäkin aikana, kun kokoontumisia on rajoitettu. Korona-aikana striimauksia tehdään lauantaisin, ja myöhemmin striimataan myös muita kirjailijahaastatteluja, konsertteja, jameja ja runoiltoja. Ohjelmaa pääsee seuraamaan reaaliajassa Facebook-sivuiltamme, kertoo yrittäjä Vesa Tompuri.

Aviadorin tilat taipuvat tapahtumien ja näyttelyiden foorumiksi. Aiempien tapahtumien tapaan myös Kulttuurikulmassa eri taiteenlajit paiskaavat kättä. 

– Keskustelun lomassa saatetaan kuulla musiikkia samasta aiheesta. Esimerkiksi ranskasta käännettyyn kirjaan voi niveltyä ranskalaista mustalaisjazzia ja ranskankielistä laulua.

Runoista tietokirjoihin

Vuonna 2012 perustettu Aviador kustantaa niin kaunokirjallisuutta kuin tietokirjoja.

– Valikoimiimme kuuluu klassikoita ja nykykirjallisuutta, muun muassa musiikkia, urheilua, musiikkia ja historiaa. Käännöskirjallisuudessa tuotantoa on myös kielistä, joita on yleensä vähemmän käännetty. Kaunokirjallisuudessa minulla on aika vaativa maku. Valikoima on kuitenkin laaja. 

Tompurilla on vahva yhteys sekä kirjallisuuteen että musiikkiin, mikä kumpuaa omasta kirjoittaja- ja jazztaustasta.

– Meillä on laatukirjoja tuoreimmasta nobelistista Finlandia-finalisteihin. Tilaisuuksiemme musiikkitarjonta on ollut korkeatasoista, esiintyjinä on ollut kotimaisia jazzhuippuja, kertoo Tompuri. 

Kulttuuri kuuluu ja näkyy

Aviadorin toiminnassa on sijaa kaikenlaiselle kulttuurille. Uusissa tiloissa Aviador on toiminut helmikuusta 2021 lähtien. 

– Meille on ollut alusta asti tärkeää osallistua kirjallisuus- ja musiikkitapahtumiin ja järjestää itsekin niitä. Tilat sopivat pieneksi konsertti- ja jamipaikaksi. Lisäksi niissä on kuukausittain vaihtuva taidenäyttely.

Takahuoneessa on äänitetty jopa yksi äänikirjakin, johon on tallentunut raitiovaunun ääni.

– Se ei tapahtunut kuitenkaan vahingossa, koska äänimaisema sopii hyvin romaaniin Punavuoriefekti.

Tompurin päällimmäisenä ajatuksena on onnistua luomaan monipuolinen ja kotoinen kulttuuritapahtuma paikan päälle saapuville ihmisille. 

– Kirjat ovat pääasia tapahtumissa, mutta ihmiset tykkäävät, kun on muutakin kuin keskusteluja. Tapahtumien vahvuuksia ovat rento meininki, hyvät kirjat ja hyvä musiikki. Olemme vapaita pönäkkyydestä. Ajatuksena on, että haastatteluja ei saa harjoitella, vaan kaikki tapahtuu aidosti siinä kyseisessä hetkessä, Tompuri lupaa.

Kulttuurikulma löytyy Helsingin Kruununhaasta osoitteesta Snellmaninkatu 15.

Haku