Kiinteistöjen kehittämistä vastuu edellä

Perheyhtiö Onvest Oy omistaa ja vuokraa toimisto-, teollisuus- ja liikekiinteistöjä ympäri Suomen. Yrityksen missiona on kehittää kiinteistöjä yli sukupolvien vastuullisuus ja asiakkaiden tarpeet edellä. Vuokralaisten tyytyväisyys näkyy pitkinä yhteistyösuhteina ja hyvänä vuokrausasteena.
TEKSTI | RITVA-LIISA SANNEMANN KUVA | ANNI HARTIKAINEN
Mieluummin laatu kuin määrä. Tämä on periaate, joka ohjaa perheyhtiö Onvestin kiinteistöliiketoimintaa. Laatu näkyy kiinteistöjen vastuullisena ja ympäristötekijät huomioivana kehittämisenä.
– Haluamme tukea ratkaisuja, jotka tähtäävät hiilijalanjäljen pienentämiseen ja terveelliseen elinympäristöön. Näin kiinteistöt saadaan pitkäikäisiksi ja säilymään myös tuleville sukupolville, kertoo Onvest Oy:n operatiivinen johtaja Maria Toivanen.
Toivanen on mukana perheyhtiön toiminnassa jo neljännessä sukupolvessa. Onvestin juuret ulottuvat yli sadan vuoden päähän liikemies Alfred Onniseen ja tämän perustamaan putkiasennusliike A. Onniseen, josta monien vaiheiden jälkeen muodostui nykyinen Onvest Oy.
Hankkeissa panostetaan vihreisiin ratkaisuihin
Onvestilla on kymmenkunta kiinteistöomistusta, ja niissä vuokralla on vajaa 30 yritystä. Merkittävin toimistokohde on Helsingissä sijaitseva Vallila 33 Business Park, josta löytyy moderneja tiloja niin pienyrittäjille kuin suurille toimijoille.
– Olemme tehneet kaikissa nykyisissä kohteissamme energiaremontteja päästöjen ja energiakulutuksen vähentämiseksi. Kohteissa on esimerkiksi tarkoitus siirtyä kokonaan vihreän sähkön käyttöön, kertoo Onvestin kiinteistöjohtaja Lassi Välisalo.

Yrityksellä on tavoitteena kasvaa hallitusti kysynnän mukaan. Nykyisten tilojen lisäksi suunnitteilla on uusia hankkeita, joista tarjotaan aikanaan tiloja kiinnostuneille vuokralaisille. Kehityskohteita on kaksi: Vallilan Business Parkin uudisrakennus ja Vantaan logistiikkahanke.
– Hankkeet sopivat meille, koska niissä voimme vaikuttaa alusta pitäen turvallisiin työoloihin, vihreisiin ratkaisuihin ja ympäristösertifikaattien saamiseen, Välisalo lisää.
Vantaan Mittalinja 1:n tontilla ajatuksena on hyödyntää puurakentamista ja mahdollisesti alueella toimivan datakeskuksen lämpöä tulevaan logistiikkaan painottuvaan hankkeeseen.
Täysi tuki yrittäjyydelle
Moni yritys on kohdannut tilahaasteita pandemian takia. Toisilla tilatarve on vähentynyt, toisilla taas kasvanut. Onvestilla on kykyä ja halua reagoida asiakkaiden toiveiden ja tarpeiden muutoksiin ketterästi.
– Olemme joustavia ja etsimme aina ratkaisuja. Haluamme tukea etenkin suomalaista yrittäjyyttä kaikissa tiloja koskevissa kysymyksissä. Meille on tärkeää, että yrittäjät eivät Suomesta häviä, Toivanen tähdentää.
Vuokralaisten menestys on lopulta myös yhtiön omaa menestystä.
Tuottotavoitteita tärkeämpää Onvestin kiinteistöomistajuudessa on halu tukea yritysten ydinliiketoimintaa. Mottona on, että vuokralaisten menestys koituu lopulta myös Onvestin omaksi menestykseksi.
Laatua ja palvelua korostavat periaatteet ovat tuoneet vuokranantajayhtiölle hyvän maineen ja pitkäikäisiä asiakassuhteita, jonka ansiosta myös vuokrausaste on noussut lähes sataan prosenttiin.
Tulevaisuuden menestys rakennetaan puusta
Onvestin kantama yhteiskuntavastuu näkyy myös viime vuoden lopulla tehdyssä kaupassa, jossa perheyhtiö hankki merkittävän osuuden suomalaisesta massiivipuurakentamiseen erikoistuneesta Puurakentajat Group Oy:stä.
Puurakentaminen on kasvussa niin meillä kuin muualla. Suomessa vähintään 45 prosenttia julkisesta uudisrakentamisesta tulisi olla puurakentamista vuoteen 2025 mennessä. Puurakentajat Groupilla on vahva tilauskanta, johon kuuluu muun muassa kouluja, päiväkoteja, pientaloja ja kerrostaloja.
– Haluamme olla luomassa uusia työpaikkoja ja lippulaivakohteita. Kasvuamme ohjaa intohimo kestävien suomalaisten menestystarinoiden rakentamiseksi, tiivistää Toivanen.