Hyppää sisältöön

Kevyt pahvilava vähentää päästöjä

Kevyt pahvilava vähentää päästöjä

22.02.2022

Pahvilavoja voidaan tehdä mittatilaustyönä, kertoo KraftPal Finland Oy:n perustaja Martin Wichmann.

Suomessa tuotetaan pian aaltopahvista valmistettuja kuormalavoja. KraftPal Finland Oy:n tuotantolaitoksen on määrä käynnistää toimintansa keväällä.


TEKSTI | RITVA-LIISA SANNEMANN   KUVA | EINO ANSIO

Logistiikkateollisuuden trendi on vähentää tavaroiden käsittelyyn liittyviä prosesseja aina tuotteen valmistuksesta hyllyyn päätymiseen asti. Samalla pyritään ympäristöystävällisiin ratkaisuihin, jotka minivoivat hiilijalanjäljen.

– Lempäälään valmistuva tuotantolaitoksemme pystyy valmistamaan miljoona pahvilavaa vuodessa. Tuotantoprosessi on täysin automatisoitu, kertoo KraftPal Finland Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Martin Wichmann.

Tuotantolaitoksen rakentaminen on käynnissä Sloveniassa, jossa KraftPal-konsernilla on kehitys- ja tutkimuskeskus. Ensimmäinen tuotantolaitos saapuu Suomeen keväällä. Toiminnan arvellaan käynnistyvän toisen kvartaalin loppu puolella Marjamäen teollisuusalueella Tampereen kupeessa.

Wichmann ja Jarmo Palukka perustivat 2019 KraftPal Nordics Oy:n, jonka ensimmäinen maayksikkö on KraftPal Finland Oy. Selvitystyö osoitti, että markkinoilla on voimakas kiinnostus aaltopahvista valmistettuja kuormalavoja kohtaan.

– Logistiikan toimijoita viehättävät erityisesti tuotteiden keveys, ekologisuus ja kierrätettävyys.

Kierrätettävä lava kantaa painavankin kuorman

Raakamateriaalin uudelleenkäyttöaste on pahvilla erittäin korkea. Lavojen etuna on myös niiden keveys: ne painavat vain viitisen kiloa, mikä vähentää tapaturmariskejä. Silti lavat ovat iskunkestäviä ja kantavat jopa 2,2 tonnin kuormia. Pahvilavat ovat vaihtoehto puusta, komposiitista, muovista ja muista materiaaleista valmistetuille lavoille. Euroopan komissio on hyväksynyt aaltopahvin pakkaamista ja jätepakkauksia varten. 

Pahvilavoilla on muitakin huomattavia hyötyjä: Niissä ei ole törröttäviä tikkuja tai nauloja, ne sopivat kaikkiin yleisiin kuljetusjärjestelmiin ja hyllyihin. Niitä voidaan myös tehdä mittatilaustyönä.

Puulavojen käsittelylle on olemassa tiettyjä vaatimuksia muun muassa viennissä, ja tulevaisuudessa niiden voidaan odottaa lisääntyvän. Pahvilavat vastaavat näitä EU:n ISPM-15 vaatimuksia ja ovat hygieenisyytensä ansiosta optimaalisia myös lääke- ja ruokakuljetuksiin.

– Lavamme säästävät myös ympäristöä. Niiden tuotannossa syntyy noin 50 prosenttia vähemmän hiilidioksidipäästöjä, ja lavaa kohti ne kuluttavat noin 80 prosenttia vähemmän puuta, Wichmann listaa.

Aaltopahvi voidaan kierrättää, mutta sitä käytetään myös maanrakennukseen. Tuotantolaitos käyttää raaka-aineena sellua. 

Rekrytointi käynnissä

Suomen tuotantolaitokseen rekrytoidaan parhaillaan työntekijöitä. Tuotantoon ja hallintoon tarvitaan kymmenkunta ihmistä töihin. Toiminnan laajetessa rekrytointitarve Pohjoismaissa tulee moninkertaistumaan lähivuosien kuluessa.

KraftPal-konserni on laajentunut voimakkaasti sen jälkeen, kun massatuotantoon tähtäävä kehitystyö alkoi 10 vuotta sitten Sloveniassa. Tuotantolaitoksia ja toimintaa on ympäri maailmaa. Myös sopimuksia kuljetusyritysten ja kodinkonevalmistajien välillä on solmittu.

KraftPal on julkaissut helmikuun alussa menestyksekkään rahoituskierroksen tuloksen, jossa konserni keräsi jopa 123,9 miljoonan dollarin rahoituksen Pasaca Capitalilta.

Haku