Hyppää sisältöön

Kestäviä siltoja ruostumattomasta teräksestä

Kestäviä siltoja ruostumattomasta teräksestä

8.11.2021

Ruostumattomasta teräksestä rakennettu silta säästää muun muassa kunnossapitotöistä aiheutuvia kustannuksia elinkaarensa aikana.

Elinkaarensa päässä olevat sillat aiheuttavat merkittäviä haittoja ympäristölle ja mittavia kustannuksia yhteiskunnalle. Outokummulla on ongelmaan ratkaisu.

Teksti Helen Partti  Kuva Outokumpu Oyj

Näky on tuttu monelle autoilijalle ja muille tien päällä liikkujille: siltaa korjataan vahvoin turvajärjestelyin, ja liikenne takkuaa. Häiriö koskettaa koko yhteiskuntaa. Työmatka kestää tavallista pidempään ja työaika lyhenee. 

Liikenneseisokit ovat vain yksi perinteisiin hiiliteräksestä ja betonista valmistettuihin siltoihin liittyvistä ilmiöistä. Niissä on myös päällysteitä, maaleja ja kemikaaleja, jotka voivat aiheuttaa ympäristöriskejä. Ongelmat ovat toistuvia, sillä vanhat sillat täytyy huoltaa säännöllisesti. Esimerkiksi maalaukset täytyy uusia 30–40 vuoden välein. 

Suomessa ja Euroopassa on lukematon määrä 1960–70-luvulla rakennettuja ja jopa sitä vanhempia siltoja, jotka ovat tulossa elinkaarensa päähän. Ne on korjattava tai rakennettava kokonaan uudelleen. Vanhojen siltojen teräsrakenteet ovat korroosion ja Suomen ilmaston vaikutusten seurauksena ruostuneet ja heikentyneet. 

Kunnossapitotöiden kustannukset voivat ylittää ajan mittaan sillan alkuperäisen hinnan. Tällaiselta laskulta voidaan kuitenkin välttyä, kun siltojen rakentamiseen valitaan ympäristöystävällisempi ja kestävämpi rakennusmateriaali: ruostumaton teräs.

Outokummun ruostumatonta terästä on käytetty lukuisissa siltaprojekteissa eri puolilla maailmaa. Ruostumattoman teräksen markkinajohtaja maailmassa vastaa tuotteellaan lisääntyneeseen ympäristötietoisuuteen ja kestävän rakentamisen trendiin, jota vastuulliset rakentajat noudattavat omassa toiminnassaan ja edellyttävät usein myös yhteistyökumppaneiltaan.

RUOSTUMATONTA terästä ei tarvitse erikseen maalata tai käsitellä kemikaaleilla.

Hyvin mietitty kannattaa

Outokummun missiona on auttaa siltojen rakentajia toimimaan ennakoivasti tulevaisuutta ajatellen. 

– Haluaisimme olla asiakkaidemme ensimmäinen valinta, kun on kyse kestävästä materiaalista. Ruostumattomalla teräksellä on lukuisia etuja hiiliteräkseen verrattuna. Se ei esimerkiksi kärsi korroosiosta, joten sitä ei tarvitse maalata tai käsitellä kemikaaleilla. Se on huoltovapaa seuraavat sata vuotta, toteaa projektimyynnin johtaja Peder Claesson.

Ruostumattoman teräksen käyttö vaatii yleisen asennemuutoksen. Siltojen investointilaskelmat on tehtävä elinkaarikustannukset huomioiden, ei hankintahinta edellä. Lopputulos voi yllättää. Lopulta ruostumattomasta teräksestä rakennettu silta voi maksaa asiakkaalle jopa vähemmän kuin perinteisistä materiaaleista rakennettu silta.

Silta yli sukupolvien

Outokummun ruostumatonta terästä on käytetty lukuisissa siltaprojekteissa ympäri maailmaa. Vuosina 2017–2019 se toimitti ruostumatonta duplex-terästä Tukholman ydinkeskustassa sijaitsevan metrosillan peruskorjausprojektiin. Söderströmsbro on 800 metriä pitkä, ja sen neljällä junaraiteella kulkee päivittäin jopa noin 340 000 matkustajaa.

Sillan rakentaja katsoi pitkälle tulevaisuuteen. Jos sillalla jouduttaisiin tekemään huoltotöitä, ihmisten työhön pääsy hidastuisi. Jo viiden minuutin pidennys työmatkaan merkitsisi yhteiskunnalle tuntuvaa tuottavuuden laskua. Tältä vältyttiin osaltaan siksi, että siltapalkkien rakennusmateriaaliksi valittiin huoltovapaa ruostumaton teräs.

Talouden lisäksi julkiset toimijat kiinnittävät enenevästi huomiota sillan käyttöikään sekä ympäristövaikutuksiin. Nämä argumentit painoivat vaa’assa myös Södertäljessä, kun kunta rakennutti jalankulku- ja pyöräilysillan. 

– Silta koottiin kahdesta osasta, jotka toimitettiin paikalle valmiina. Rakentajien ei tarvinnut tehdä muuta kuin asentaa silta paikoilleen, Claesson kertoo.

Silta on myös muunneltavissa käyttötarpeiden muuttuessa.  

– Jos kaupunkirakenne muuttuu, eikä siltaa enää tarvita, sen voi siirtää muualle tai kierrättää. Ruostumaton teräs on sataprosenttisesti kierrätettävää materiaalia.

Suurimman kasvupotentiaalin ruostumattoman teräksen käytölle Claesson näkee komposiittisilloissa. Nynäshamniin rakennetussa maantiesillassa siltakansi on betonia ja siltapalkki ruostumatonta terästä. Palkkia ei tarvitse maalata, eikä se siten aiheuta ympäristövaaraa alla virtaavalle joelle.

Toisin on hiiliteräksen suhteen. Hiiliteräksestä valmistettu siltapalkki pitää ruostesuojata esimerkiksi maalaamalla, ja vaarana on, että maali ajan mittaan irtoaa ja ajautuu alla virtaavaan veteen, jolloin vesi saastuu. Lisäksi kun palkkia täytyy korjata, silta ei ole käytössä. Kyseisiä haittoja ei synny, kun hiiliteräs korvataan ruostumattomalla teräksellä.

Outokummun Peder Claesson uskoo ruostumattomaan teräkseen.

Haku