Kestävästi tuotettu artesaanikahvi on sydämen asia

Mitä käy, kun yhdistetään osaaminen elintarviketieteistä, intohimo kestävään kehitykseen sekä perulaiset juuret? Syntyy suomalaisten rakastamaa artesaanikahvia.
Teksti Heidi Edelman Kuva Lasse Simpanen
Helsingin Tattarisuolla toimivan Inka Paahtimon tiloissa häärii rohkea, määrätietoinen ja kansainvälinen nainen. Perustaja, Amazonin alueelta kotoisin oleva Pamela Aranciaga Mauricio, on ehtinyt asua ja opiskella useassa eri maassa ennen kuin muutti Suomeen vuonna 2014 perustettuaan perheen.
Tanskan teknillisessä yliopistossa elintarviketieteiden maisteriksi lukenut yrittäjä pisti pian merkille suomalaisten rakkauden kahviin. Tavallisen markettikahvin rinnalla ei kuitenkaan tuolloin vielä ollut kovinkaan vivahteikasta kahvitarjontaa. Syntyi idea Inka Paahtimosta, jonka tavoitteena on rikastuttaa suomalaista kahvikulttuuria ja tukea kestävää kahvinviljelyä.
Perulaisista juurista ja inkakulttuurista inspiraationsa ammentava Inka Paahtimo avasi ovensa helmikuussa 2016. Toiminnan käynnistyttyä tuontialue laajeni Perusta useisiin muihin päiväntasaajan lähellä sijaitseviin maihin, kuten Keniaan, Etiopiaan ja Kolumbiaan. Tällä hetkellä tarjonnasta löytyykin laaja ja laadukas valikoima eri kahvilaatuja, joita asiakas voi tilata verkkokaupasta suoraan kotiovelle tai yrityksen toimitiloihin. Todellinen kahvin ystävä voi jopa varmistaa makunsa mukaan räätälöidyllä jatkuvalla tilauksella, ettei laatukahvi pääse koskaan loppumaan.
Aranciaga Mauricio kuvailee tottuneesti eri alkuperämaista tulevien kahvilaatujen makuvivahteita ja käyttötapoja, toiset niistä sopivat paremmin espressoon, toiset vaikkapa tummaan suodatinpaahtoon.
– Esimerkiksi etiopialaisissa kahvipavuissa on marjaisia vivahteita, jotka tulevat parhaiten esiin vaaleassa paahdossa.
Hän tietää mistä puhuu, sillä Helsinki Coffee Festival -tapahtumassa 2018 Inka Paahtimon Etiopialainen kahvi valittiin parhaaksi espressokahviksi.
– Kahvin alkuperä vaikuttaa paljon siihen, miten se meillä paahdetaan. Haluan tuoda esiin laadukkaiden kahvilaatujen hienovaraiset vivahteet, ja paahtoaste vaikuttaa makukokemukseen huomattavasti.
Vastuullista kahvintuotantoa
Kahviviljelmillä vapaaehtoistyötä tehnyt Aranciaga Mauricio tietää, etteivät viljelijät aina saa reilua korvausta työstään. Työ on fyysisesti raskasta, ja sitä tehdään haastavissa vuoristo-olosuhteissa. Tästä syystä kestävän kehityksen tukeminen on Inka Paahtimon arvoissa hyvin korkealla. Aranciaga Mauricio haluaa oman työnsä kautta auttaa viljelijöitä saamaan kunnollisen korvauksen työstään sekä viljelemään kahvia kestävän kehityksen periaatteiden mukaan, jotta laadukkaasta kahvista nauttiminen olisi mahdollista myös tulevaisuudessa.
– Viljelijöiden valinnassa minulle on tärkeää, että he noudattavat kestävän kehityksen periaatteita ja osallistuvat erilaisiin sosiaalisen vastuun projekteihin, kuten esimerkiksi naisten voimaannuttamiseen, Aranciaga Mauricio toteaa.
Kestävän kehityksen periaatteet näkyvätkin Inka Paahtimon toiminnassa paitsi viljelyssä, myös kuluttajalle asti.
– Olemme parhaillaan siirtymässä täysin biohajoaviin kuluttajapakkauksiin, sillä haluamme toimia vastuullisesti jokaisessa toimitusketjumme vaiheessa.