Kestävää eleganssia luonnosta

Keltaisen heinikon keskellä kohoaa siirtolohkareelle nostettu musta tuoli, keveänä keskellä luontoa. Lax Design Oy:n Dome-tuolit kuuluvat suomalaisten klassikoiden joukkoon.
TEKSTI | RITVA-LIISA SANNEMANN KUVA | NELLI KIVINEN JA JUHA SARKINEN
Vaikka Dome-tuoleilla on pitkä historia, niiden brändi siirtyi tuolien muotoilija Asko Laxin ja tämän pojan Kalle Laxin perustamalle perheyhtiölle, Lax Design Oy:lle, vasta kaksi vuotta sitten. Nyt tuolien koti sijaitsee pienessä Taipaleenharjun kylässä Pudas-järvellä. Kylä antaa luontevan taustan yhtiön tuotteille, jotka on suunniteltu kestämään aikaa ja käyttöä pitkälle tulevaisuuteen.
Idea sarjatuotantoon soveltuvasta design-tuolista syntyi jo 1990-luvulla, jolloin arkkitehti ja teollinen muotoilija Asko Lax teki huonekalusuunnittelua eri asiakkaille. Ystävän vinkistä alkoi kehkeytyä tuoli-innovaatio, jossa yhdistyivät estetiikka, hyvä ergonomia ja yksinkertainen runko.
– Dome-tuolissa on viuhkamainen, ylhäälle levenevä selkänoja, joka tarjoaa luontevan tuen eri istuma-asennoissa. Innovatiivista on myös koivuviilupuriste, joka tekee tuolista ainutlaatuisen kilpailijoihin nähden, kertoo Lax Designin toimitusjohtaja Kalle Lax.
Selkänoja kiinnittyy näkymättömin ruuviliitoksin mattakromiseen runkoon. Pyöristetty muotokieli luo pintoja, joissa valo ja varjo vaihtelevat sisustuksen mukaan. Dome-tuolien puuosien kolme värivaihtoehtoa ovat luonnonvärinen koivu, valkoinen ja musta.
Tulevaisuuden visiona laajentaa toimintaa entisestään
Perheyritys kehittää tuotteitaan Taipaleen tilalla, joka on ollut suvun hallussa vuodesta 1771. Toistaiseksi myynnissä on vain Dome-tuoleja, jotka tehdään alihankintatöinä muualla, mutta kootaan ja pakataan Taipaleenharjussa, josta ne lähtevät maailmalle.
– Suunnitelmissa on laajentaa valikoimaa ja tehdä muitakin tuotteita, kuten valaisimia, joista on jo prototyyppejä. Toiminnan kasvaessa pyrimme työllistämään enemmän oman kylän väkeä, Kalle Lax visioi.


Työnjako isän ja pojan välillä on selkeä. Asko Lax vastaa tuotesuunnittelusta ja Kalle Lax yrityksen hallinnosta, myynnistä ja markkinoinnista. Kalle on hankkinut kiinteistövälitysfirmassa itsenäisen työskentelyn ja modernin myynti-työn kokemusta, jonka opit ovat hyödyksi perheyrityksessä
– Yrittäjyys on ollut läsnä elämässäni lapsesta lähtien isän kotitoimiston kautta, mutta vasta vuonna 2020 aika oli kypsä perheyrityksen perustamiselle, Kalle kertoo.
Dome-tuoleja myydään kotimaan lisäksi kansainvälisille markkinoille. Myynnin edistäminen saattaa tulevaisuudessa merkitä sitä, että toimintaa tulee olemaan Taipaleenharjun lisäksi pääkaupunkiseudullakin.
Kestävää ja ajatonta designia
Vaikka design-tuoli maksaa halpatuotetta enemmän, hintaa pitää arvioida myös ajattomuuden, kestävyyden ja ympäristön näkökulmasta. Dome-tuoli on osoittanut lujuutensa niin julkisissa ravintoloissa kuin yksityiskodeissa, joissa vanhimmat yksilöt täyttävät yhä tehtäväänsä, 25 vuotta käyttöönoton jälkeen. Lax Designin arvoihin kuuluu kestävän kehityksen lisäksi kotimaisen puun ja työn hyödyntäminen. Kotimaisuusaste on nyt sata prosenttia. Dome-tuolit soveltuvat mainiosti ruokaryhmiin, mutta myös yksittäisiksi sisustuselementeiksi muihin tiloihin. Tuotteita myydään verkkokaupan kautta.

