Hyppää sisältöön

Kehystää voi mitä tahansa

Kehystää voi mitä tahansa

14.05.2021

Yrittäjä Virpi Helttunen haluaa luoda oivaltavia kehystysratkaisuja, jotka istuvat kehystettävän esineen tai taideteoksen tarinaan.

Yrittäjä Virpi Helttusen tavoitteena on suunnitella kehysratkaisuja, jotka tuottavat katsojalleen vau-elämyksen. 

Teksti Tuomas I. Lehtonen  Kuva Joona Raevuori

Helsingin Lauttasaaressa sijaitsevan Kaken Kehyksen satojen kehysten valikoima on vakuuttava. Tarjolla on sekä Suomessa valmistettuja että yrittäjä Virpi Helttusen Euroopasta maahantuomia kehysvaihtoehtoja. Niistä Helttunen ideoi ja liikkeen kokenut kehystäjä toteuttaa asiakkaiden yksilöllisiin toiveisiin soveltuvia ratkaisuja. Luovimmatkin toteutukset Helttunen lupaa asiakkaille viikossa.

– Intohimonani on kehittää persoonallisia kehystysratkaisuja, jotka huomioivat sekä asiakkaiden toiveet että kehystettävien teosten ja esineiden luonteen ja tarinan. Monesti asiakkaat ihastelevat, että eivät olisi osanneet itse valita ehdottamaani kehystä. 

Helttunen kertoo yksinkertaisten, muodoiltaan pelkistettyjen ja teräväreunaisten kehysten suosion kasvaneen viime vuosina. Materiaaleina asiakkaita kiinnostaa nyt aito puu. Erityisesti pähkinä, tammi ja vaahtera. Värisävyistä valkoinen, musta ja hopea ovat kysytyimmät vaihtoehdot.

– Kehysmateriaalien ja taideteosta ympäröivien aukkopahvien laatu on parantunut. Aukkopahveja on saatavissa eri värisävyissä, sekä pellava- että samettipintaisina. Niiden leveys ja aukon muodot voi valita vapaasti. Yhä useampi asiakkaamme ottaa teoksensa suojaksi UV-suojatun ja huomaamattoman Art Class -taidelasin. 

Perinteisten kehysten ohella suosioon ovat nousseet moderneissa taideteoksissa käytetyt, niin sanotut tilakehykset. Teos tuodaan kehyksen etupuolelle niin, että tilaa jää teoksen ja kehyksen väliin. 

PERSOONALLISIA kehysratkaisuja, jotka huomioivat asiakkaan toiveet.

Kehystys myös esineille

Taideteosten, valokuvien ja diplomien ohella Helttusta pyydetään usein kehystämään myös esineitä. 

– Vain taivas on kehystämisessä rajana. Olemme kehystäneet muun muassa 40-luvun luistimet, pelipaitoja sekä muistoesineitä. Lähdemme siitä, että kaikkien toiveiden täyttäminen onnistuu. Teemme kehystykset ammattitaidolla ja laadukkailla materiaaleilla.

Helttunen on huomannut, että suomalaiset eivät halua enää laittaa reikiä seinäpintoihin. Helttusella on tähänkin ongelmaan sopiva ratkaisu: tauluripustuskisko.

– Kisko kiinnitetään seinään tai kattoon koko seinän leveydelle. Kehykset voidaan ripustaa kiskoon kiinnitettyihin metallivaijereihin tai läpinäkyviin perlon-lankoihin. Lankoja voidaan liikutella kiskoa pitkin ja taulut voidaan kiinnittää lankoihin halutulle korkeudelle. 

Mielenkiintoinen uutuus on myös Kaken Kehyksen itse kehittämä, langaton LED-tauluvalaisin.

– Led-lampun huipputasoinen värintoistoindeksi tuo kaikki teoksen sävyt kauniisti esiin, eikä valaisimen johto pilaa taidenautintoa. Virtalähde johtoineen nimittäin piiloutuu taulun taakse, kuvailee Helttunen. 

Haku