Hyppää sisältöön

Kehitysloikka tulee kestävästi

Kehitysloikka tulee kestävästi

5.04.2022

Ravintoloitsija Anne Mikkola, toimitusjohtaja Sari Turtiainen ja toimitusjohtaja Jorma Terentjeff haluavat tehdä Iso-Syötteestä kestävän matkailun mallikohteen.

Kun luonto on matkailun tärkein vetovoimatekijä, on kestävällä kehityksellä merkittävä rooli myös investoinneissa. Pudasjärven Iso-Syötteellä loikka kestävyyteen tehdään seuraamalla ekologisia arvoja alusta saakka.

TEKSTI | JUHA-PEKKA HONKANEN   KUVA | MATTI MÖTTÖNEN

Tänä kesänä Syötteen, Suomen eteläisimmän tunturin juurella on käynnissä kahden kookkaan kiinteistön työmaat. Marraskuussa avataan hiihtokeskus Iso-Syötteen omistavan Terentjeffien perheyrityksen Kide-huoneistohotelli ja Pudasjärven kaupungin 1300-neliöinen monitoimitila LumiAreena. 

Suomen hirsipääkaupungissa ekologisuus ja kestävän kehityksen periaatteet ovat luontaisesti tärkeitä asioita, ja siksi ne on huomioitu suunnittelupöydältä asti. Jo LumiAreenan rakennustapa, massiivinen hirsi, on merkittävä hiilinielu ja siten ilmastoteko itsessään. Kide puolestaan on Suomen ensimmäisiä maalämmöllä lämpiäviä hotelleja, jonka energiantarvetta on vähennetty lukuisilla eri tavoilla. 

Kivijalkana vihreät arvot 

Monitoimitila LumiAreenaan tulee myös oululaisen kierrätys- ja ekohenkisen kulttuuriravintola Tuban ensimmäinen Oulun ulkopuolinen ravintola. 

– Tuba tulee laajentumaan ravintolaketjuksi ja on hienoa, että se tapahtuu juuri Syötteellä, missä olemme mukana vahvistamassa aidosti ekologista luontomatkailua, ravintoloitsija Anne Mikkola sanoo. 

Mikkola painottaa, että ekologisuus on ollut Oulussa nopeasti suosioon nousseen Tuban kivijalkana aina ravintolan perustamisesta asti. Mikkola lisää, että sekä Kide-hotellin arvot että Pudasjärven maine hirsipääkaupunkina puhuttelivat. 

– Suurin osa alueen yrityksistä on sitoutunut kierrätyksen edistämiseen, mikä vahvisti päätöksen. Matkailualalla on paljon petrattavaa näissä asioissa ja me haluamme olla yhdessä tuomassa esimerkkiä siitä, että muutos on mahdollinen. 

Mikkolan mukaan puhtaus ja paikallisuus tulevat korostumaan tunturin juurella entisestään, sillä suuri osa raaka-aineista tulee lähistön alkutuottajilta. Pudasjärveläisiä tuotteita tullaan jatkossa hyödyntämään muissakin Tuba-ravintoloissa. 

– Pudasjärvellä uuden yritystoiminnan rakentaminen on suoraviivaista. Yhtäkkiä meille oli järjestetty tapahtuma, jossa pääsin tapaamaan pariakymmentä alueen lähituottajaa. Sellaisen verkoston rakentaminen yksin veisi hirveästi aikaa, Mikkola hehkuttaa. 

Pudasjärven Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Sari Turtiainen toteaa, että sparraajan rooli on nimenomaan sillanrakentajana ja mahdollistajana toimiminen. Yritysneuvonnan lisäksi rakennetaan aitoa yhteistyötä yritysten ja kaupungin välille. LumiAreenan rakentaminen on tätä parhaimmillaan. 

– Matkailun puitesopimus laajeni lähes 50 miljoonan investointikokonaisuudeksi, jolle Kide-hotelli ja LumiAreena antavat loistavan alun.

Matkustaja etsii ekokohteita 

Vuonna 2000 Iso-Syötteen hiihtokeskuksen ostanut Terentjeffien perhe on kehittänyt rinnealueita pitkäjänteisesti, mutta nyt on tullut aika lisätä majoituskapasiteettia. Kävijämäärät ovat olleet kasvussa monena talvena peräkkäin ja kesämatkailukin on selvässä nousussa. 

– Kestävä luontomatkailu korostui ensin ulkomaalaisten asiakkaiden odotuksissa, mutta viisi vuotta sitten tuli selvä käänne myös kotimaisten vieraiden keskuudessa, Hiihtokeskus Iso-Syöte Oy:n sekä Huoneistohotelli Kide Oy:n toimitusjohtaja Jorma Terentjeff kertoo. 

Kide-hotellissa arvot ovat läsnä vieraiden koko Syötteellä viettämän ajan. Hotellissa hyödynnetään älykästä valaisua, mutta myös tilat lämmitetään järkevästi: käytävien lämpötila on viisi astetta hotellihuoneita viileämpi. Hotellin lämmitys on jaettu useaan lohkoon, jolloin sesonkien ulkopuolella tyhjillään olevien huoneiden lämpötilaa voidaan myös laskea viisi astetta normaalia lämpötilaa alemmaksi. 

– Energiaa ei tuhlata missään. Puheet eivät riitä, vaan ekologisuuden on oltava uskottavaa. Se on iso haaste, mutta myös meidän valttimme. Kun meitä on monta ihmistä ja monta yritystä tekemässä, saamme myös paljon aikaiseksi. 

Kirjautuminen hotelliin ja sieltä ulos tehdään sähköisesti mihin kellonaikaan tahansa. Lämmityspistokkeiden lisäksi myös ympäristöystävällisille sähköautoille löytyy latauspisteitä. Digipalveluita tukevat huippunopeat verkkoyhteydet. 

– Ekologisuus ei missään nimessä tarkoita sitä, että se saavutetaan palvelutasoa laskemalla, päinvastoin, Terentjeff lisää. 

Terentjeff ja Mikkola korostavat ettei Iso-Syötteellä ole kyse kertaluonteisesta ekoteosta, vaan pysyvästä ajattelutavasta. Lumipallo-efekti näkyy jo nyt: Tuba tunnetaan Oulussa siitä, että sen sisustus, astiat ja aterimet ovat kierrätettyjä. 

– En ollut uskoa, että myös Kide-hotellimme huoneiden mukit eivät tule olemaan uusia, vaan Tuban esimerkin mukaisesti kierrätettyjä nekin. Hetken asiaa mietittyäni huomasin, että sehän on todella hyvä idea, Terentjeff hymähtää. 

Ekologisuus ei tarkoita sitä, että se saavutetaan palvelutasoa laskemalla.

Hiihtokeskus Iso-Syöte Oy:n sekä Huoneistohotelli Kide Oy:n toimitusjohtaja Jorma Terentjeff

Haku