Hyppää sisältöön

Kauppaa ilman logistiikkahuolia

Kauppaa ilman logistiikkahuolia

17.02.2022

Logitrin yli 100 000 lavapaikkaa ovat lämpötilakontrolloituja ja ekotehokkaita. Energia trukkien lataamiseen ja tilojen jäähdytykseen tuotetaan omilla aurinkopaneeleilla. 

Tuotteiden varastointi, käsittely ja kuljetus voivat muodostua myyntiä hidastavaksi pullonkaulaksi. Ratkaisu ongelmaan voi löytyä palveluvarastoinnista. 


TEKSTI | JUHA-PEKKA HONKANEN   KUVA | LOGITRI

Kaikki logistiikkaan liittyvät työt kasvavat vaivihkaa suureen rooliin yrityksen kasvaessa. Samalla paisuu varastoinnin, pakkaamisen ja kuljettamisen johtaminen sekä niiden kiinteät kulut. Varastoinnin ja logistiikan voi myös ulkoistaa, mikä antaa maahantuontiyrityksille ja valmistavalle teollisuudelle aikaa ydinliiketoimintaan keskittymiseen. 

– Jos myynti ja markkinointi kärsivät logistiikan viedessä voimavaroja, on ilman muuta kannattavaa verrata nykyisen toimintatavan ja logistiikkapalvelun lopullista hintalappua, Tuusulassa ja Vantaalla toimivan palveluvarastointiyhtiö Logitrin toimitusjohtaja Jarno Hanhinen sanoo. 

Laskutoimituksen lopputulos yllättää usein: Oman toiminnan kulut ovat kiinteät, mutta Logitrin palvelussa maksetaan vain tehdystä työstä ja varastointiajasta. Palvelu on hinnoiteltavissa lavakohtaisesti, ja siten sille saadaan laskettua jopa tuotekohtainen kustannus. Tämä helpottaa sekä valmistajien että maahantuojien taloushallintaa. 

– Ulkoistamalla logistiikan yritys saa omat tilansa täysin tuotannon käyttöön. Myös taloudellista joustoa syntyy, sillä laskutus päättyy siihen päivään, kun lavat ovat lähteneet meiltä eteenpäin. 

Verkkokauppaa ja markettimyyntiä 

Hanhinen laskee, että Logitrin vetovoima kasvaa yrityksen varastointitarpeen lähestyessä sataa lavapaikkaa. Sellaisen määrän hallinta vaatii paljon tilaa ja henkilökuntaa. Tai sitten selkeän ratkaisun, jossa yrityksen oman varaston sijaan tuotteet kuljetetaan Logitrin tiloihin. Esimerkiksi maahantuontiyrityksen tilaama erä voidaan toimittaa merikontissa suoraan huolintaliikkeeltä Logitrille, joka hoitaa tuotteet eteenpäin välivarastoinnin jälkeen. 

Logitrin tilat sijaitsevat lähellä suurten keskusliikkeiden omia logistiikkakeskuksia ja useiden asiakkaiden tuotteet menevätkin niiden jakeluun. 

– Toimimme myös verkkokauppojen varastona ja lähetämme tilaukset suoraan loppuasiakkaille. 

Ulkoistamalla logistiikan yritys saa omat tilansa täysin tuotannon käyttöön. 

Logitrin toimitusjohtaja Jano Hanhinen

Palveleminen pakkaamona ja lähettämönä suoraan ennen loppuasiakkaita on mahdollista, sillä Hanhisen mukaan Logitrin toimintatapaa on hiottu pitkäjänteisesti yrityksen 11 vuoden olemassaolon ajan. Nyt esimerkiksi maahantuontiyritysten tuotteet saavat Logitrilla suomalaiset etiketit ja käyttöohjeet. Yrityksen käsialaa ovat esimerkiksi markettien tarjouspakkaukset. 

– Teemme paljon myös pahvisia myyntiesittelykokonaisuuksia, mikä kuvaa toimintatapaamme palveluvarastoinnissa: asiakasyritykset voivat keskittyä täysin omaan ydintoimintaansa, Hanhinen kertoo. 

Tarvittava energia auringosta 

Logitrin kolmessa logistiikkakeskuksessa on yhteensä yli 100 000 lavapaikkaa. Lisätilaa valmistuu vuonna 2021, kun sen uusi 17 000 neliön palveluvarasto valmistuu Tuusulaan. Tästä tulee jo toinen Logitrin logistiikkakeskus, jonka katolta löytyy oma aurinkovoimala. 

– Aurinkosähköä käytetään ennen kaikkea jäähdytykseen kesäisin, sillä kaikki tilamme ovat lämpötilakontrolloituja. 

Ekologisuuteen suhtaudutaan Logitrilla jatkuvan kehityksen ajatuksella. Pahvit ja pakkausroskat kierrätetään. Piha-alueet pinnoitetaan kierrätysasfaltilla, ja yritys on investoinut kaasuautoihin tavaraliikenteessä. 

Haku