Kartanomiljöö vie makumatkalle

Haapalan maalaiskartanossa voi aistia menneiden vuosisatojen tunnelman. Upeassa miljöössä voi nauttia panimoravintolan oluista tai pistäytyä hirsisaunan löylyihin.
Teksti Tuomas I. Lehtonen Kuva Haapala BNB
Sotkamon Haapalanlahdella, vain kilometrin päässä Vuokatin matkailukeskittymästä, sijaitsee Haapalan tila. Lehtikuusikujan päässä, pienen mäen päällä vierailijaa odottaa komea, vuonna 1868 valmistunut maalaiskartano pihapiireineen. Vanha, punainen navettarakennus on remontoitu ravintola- ja pienpanimotoimintaan sopivaksi. Haapalan tilan juuret juontavat aina 1600-luvulle saakka, mutta nykyinen päärakennus nousi harjaansa vuonna 1868. Talo on nähnyt monenmoista, sillä se on ennättänyt toimia 1900-luvun alkupuolella muun muassa kansakouluna ja Sotkamon säästöpankin haarakonttorina.
Haapalan tila on ollut Korhosten suvun omistuksessa vuodesta 1904 lähtien. Nyt tilaa isännöi ja emännöi suvun viides sukupolvi, sisarukset Kaisa Tyler ja Juho Korhonen puolisoidensa Craig Tylerin ja Venla Suomisen kanssa.
– Isämme työskenteli maanviljelijänä 90-luvulle saakka, ja viimeiset vuosikymmenet hän toimi viherrakennusyrittäjänä. Kun isä jäi eläkkeelle vuonna 2018, päätimme perustaa tilalle pienpanimoa, panimoravintolaa ja majoitustoimintaa pyörittävän yrityksen. Olemme saaneet paljon kiitosta pihapiirin miljööstä, alkuperäisasuun kunnostetusta kartanosta sekä ruoistamme ja oluistamme. Meillä lounasruokailijoiden pääruokakin tuodaan pöytään. Se on sellaista arjen luksusta, Kaisa Tyler kertoo.
Brittiolutta suomalaisin maustein
Haapalan ainutlaatuisessa kartanomiljöössä vierailee paljon Vuokatissa matkailevia turisteja, mutta myös ohikulkijat pistäytyvät nauttimaan Kainuun ainoan panimon oluista ja paikallisten tuottajien raaka-aineista valmistetuista ruoista. Miljöössä järjestetään myös perhejuhlia ja muita tilaisuuksia, sillä ravintolassa on peräti 120 asiakaspaikkaa.
Tylerien mukaan panimoravintolassa tarjoiltavat ruokalajit ovat syntyneet suomalaisen ja kainuulaisen ruokaperinteen innoittamina. Mukana on kuitenkin ripaus modernia twistiä. Raaka-aineet on hankittu paikallisilta toimijoilta. À la carte -listalta löytyy muun muassa riistaruokia ja Kainuun pellolla laiduntanutta kyyttöä.
– Oluemme ovat brittityylisiä, mutta niitä on maustettu suomalaisella historialla ja mauilla. Esimerkiksi Usvaiseen Uittoon on lisätty kuhmolaista Lentiiran Terwaa, Korpikuusen Kuiskauksessa on käytetty omasta metsästä kerättyä kuusenkerkkää ja Himskatin Happamassa maistuu pihlajanmarja sekä oman keittiön ruisjuuri. Olemme saaneet oluitamme myyntiin myös Etelä-Suomen ja Oulun kauppoihin, Craig Tyler kertoo.
Majoittumaan kartanoon tai ihastuttavaan aittamökkiin
Tilalla yöpyvien vieraiden käyttöön on varattu päärakennuksesta neljä empire-ajan värein sisustettua makuuhuonetta. Huonevuokraan kuuluu mahdollisuus päärakennuksen yhteistilojen käyttöön. Lisäksi pihapiirissä on kolme vuokrattavaa aittamökkiä, joista kukin kätkee sisälleen kaksi hyvin varusteltua kahden hengen huonetta.
Tilalle on parhaillaan rakentumassa kaksi käsinveistettyä ja puulämmitteistä hirsisaunaa. Oman metsän puista rakennetut, 6–10 hengen saunat valmistuvat loppuvuodesta vieraiden vuokrattaviksi.
– Julkaisemme lähitulevaisuudessa uusia elämyspaketteja, joissa yhdistelemme ruokailu-, majoitus- ja saunapalveluita, tutustumiskierroksen panimoomme sekä mahdollisesti myös kumppaniyritysten tarjoamia palveluja. Tarkoituksenamme on myös laajentaa panimoa ja ravintolaa sekä järjestää koko päivän kestävä lastenjuhlatapahtuma sekä pihakirppis, Kaisa Tyler kertoo.