Hyppää sisältöön

Kansallinen kalakeittopäivä

Kansallinen kalakeittopäivä

4.02.2021

Tänä vuonna Kansallisen Kalakeittopäivän kilpailussa haettiin reseptejä teemalla ”kotikeittiön kalakeitto”. Voittajareseptit sopivat moneen makuun ja ovat helppo valmistaa.

Tiistaina 9.2. juhlistetaan kalakeiton asemaa maistuvana ja monipuolisena arkiruokana. Tämän vuoden teemana on kotikeittiön kalakeitto.

Teksti Elisa Salama  Pro Kala

Kalakeitto on samaan aikaan yksinkertainen ja monipuolinen ruokalaji, kehuu Pro Kalan toiminnanjohtaja Katriina Partanen

Raaka-aineena keittoon voi käyttää mitä hyvänsä kalaa, vihanneksia ja mausteita. 

– Kalakeitto sopii hyvin moniin ruokavalioihin ja lähes kaikista ruokakulttuureista löytyy kalakeitto. Maustamisessa ja keiton tyylissä onkin vain taivas rajana.

Kansallista Kalakeittopäivää vietetään nyt neljättä kertaa ja siihen voi jokainen osallistua omalla tavallaan ja missä vain. Omasta keittoannoksestaan voi jakaa sosiaaliseen median kuvan, tulipa keitto sitten lautaselle pitkän haudutuksen tai nopean mikrotuksen tuloksena. Kalakeittopäivään sopivat myös valmiskeitot sekä lounas- tai illallisravintolassa nautitut keitot itse valmistettujen lisäksi. 

– Kaikki tavat nauttia kalakeittoa ovat oikeita, Partanen kannustaa.

Kukkakaali-siikakeitto

  • Vuoden kalakeitto -reseptikilpailun voittaja on taivaallinen, kermainen keitto, joka maistuu koko perheelle.
  • 2 sipuli
  • 5 keskikokoista perunaa
  • 3 keskikokoista porkkanaa
  • 200 g kukkakaalia
  • 4 rkl öljyä
  • 8-10 dl kalalientä
  • 2 tl valkoviinietikkaa
  • 2 laakerinlehteä
  • 0,5-1 tl suolaa
  • mustapippuria 
  • 2 nahatonta siikafilettä (500g)
  • 2 dl kaurakermaa
  • 1 ruukku ruohosipulia
 
  • Hienonna sipuli. Kuori ja kuutioi perunat ja porkkanat. Paloittele kukkakaali.
  • Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipulia, perunoita ja porkkanoita pari minuuttia. Lisää kalaliemi, etikka, laakerinlehti sekä suolaa ja mustapippuria.
  • Keitä, kunnes perunat ovat lähes kypsiä. Paloittele sillä välin siikafileet nahattomiksi ja ruodottomiksi kuutioiksi. Lisää sitten keittoon pilkotut kukkakaalit, kaurakerma ja kalakuutiot.
  • Peitä kattila kannella, sammuta liesi ja anna hautua noin viisi minuuttia.
  • Vinkki!  Lisää annokseen väriä ja makua hienonnetulla ruohosipulilla.
 Kirkas lohikeitto kurkku-tilliöljyllä
  • Kalakeitoista klassisin, lohikeitto, saa uusia vivahteita mausteisen wasabin ja raikkaan kurkku-tilliöljyn avulla.
  • 2 porkkanaa (n. 250 g)
  • 8 perunaa (n. 500 g)
  • 1 sipuli
  • 9 dl vettä
  • 1 laakerinlehti
  • 4 kokonaista maustepippuria
  • n. 500 g lohifileetä
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl wasabia (maun mukaan)
  • 1 ruukku ruohosipulia
 
  • Kuori porkkanat, perunat ja sipuli. Pieni porkkanat paloiksi ja lohko perunat.
  • Leikkaa sipuli puolirenkaiksi. Laita kasvikset kattilaan, lisää vesi, laakerinlehti ja maustepippurit. Keitä kasvikset kypsiksi. 
  • Poista lohesta ruodot ja nahka. Kuutioi lohi. Kun kasvikset ovat kypsiä, lisää liemeen suola. 
  • Ota lientä talteen noin 1 dl, liuota siihen wasabi ja lisää takaisin keittoon. Lisää lohi ja hauduta kannen alla kunnes kala on kypsää. 
  • Kuutioi kurkku. Mittaa kaikki ainekset sauvasekoittimen kulhoon ja soseuta. Tarjoile keitto kurkku-tilliöljyn kera.
Kurkku-tilliöljy
  • 1 kurkku (n. 180 g)
  • ½ ruukkua tilliä
  • ½ dl rypsiöljyä
  • ¼ tl suolaa
  • 1 tl sitruunamehua

Uudistetun lohikeiton juju on kurkusta ja tillistä tehty öljy, jota jokainen voi lisätä annokseensa oman maun mukaan. 

Helppo keitto kokeilijoille

Partanen kertoo, että kyselyjen mukaan kalan käyttöön liittyy jonkin verran ennakkoluuloja valmistamisen tai käsittelyn vaikeudesta. Monella on kynnys tarttua arvokkaaksi miellettyyn raaka-aineeseen. 

– Juuri tämän vuoksi kalakeitto on oiva valmistustapa kalalle. Reseptin voi muokata oman maun ja käytettävissä olevien raaka-aineiden mukaiseksi. Epäonnistumisen vaara on hyvin pieni. Eineshyllyltä tai pakasteesta löytyy myös erinomaisia valmiita kalakeittoja, jos omat keittotaidot epäilyttävät.

Lisäksi Partanen huomauttaa, että myös vihanneksia tulee syötyä kuin itsestään, kun ne ovat kalakeiton seassa, sillä kala maustaa keiton muut osat täydellisesti.

Pro Kala kannustaa viettämään Kansallista Kalakeittopäivää itselle sopivalla tavalla. Inspiraatiota resepteihin voi hakea Kalakeittopäivän sivuilta tai testata kalakeittopäivän reseptikilpailun satoa. Kilpailussa haettiin reseptejä, jotka sopivat ennen kaikkea kotikeittiöön. Finalisteissa korostuu teeman mukaisesti arkiruoan helppous. Moni osallistuikin kilpailuun perheen tai suvun suosikkireseptillä.

Näkökulmia liike-elämän kiinnostavimmista teemoista.

Tänne loput leipiksestä. Otskot boldattuna, teksti tyyli paragraph.

Haku