Hyppää sisältöön

Kansainvälinen kuljetuskumppani

Kansainvälinen kuljetuskumppani

30.03.2022


FREJA Transport & Logisticsin toimitusjohtaja Matti Urmas haluaa varmistaa, että FREJA on oman alansa paras palveluntarjoaja.

FREJA Transport & Logisticsin asiakastyytyväisyys on Taloustutkimuksen selvityksen mukaan kansainvälisten kuljetusten ja huolinnan toimialan korkein. FREJAa kiitetään erityisesti tavoitettavuudesta, luotettavuudesta ja lupausten pitämisestä. 

TEKSTI | EEVA RISTKARI KUVA | JUHA ARVID HELMINEN

Kansainvälisiä kuljetuspalveluita tarjoavan FREJAn yrityskulttuurin vahvuus on frejalaisuudessa – tavassa tehdä asioita, ratkaista asiakkaan kuljetus- ja logistiikkatarpeita ja ratkoa ongelmia. Asiakkaiden kansainväliset kuljetustarpeet ratkotaan asiakkaan tarpeista lähtien. FREJAn asiakkaiden ei tarvitse mukauttaa kuljetustarpeitaan yrityksen aikatauluihin ja toimintamalleihin, vaan yritys keskittyy ratkaisemaan asiakkaansa kuljetustarpeet ja -haasteet. 

Yrityksen juuret ulottuvat 1940-luvulle Maa ja Meri Oy:hyn, jonka FREJAn nykyinen toimitusjohtaja Matti Urmas osti yhdessä Tanskan FREJAn perustajan, Jørgen Hansenin, kanssa 2000-luvun alussa. Vuonna 2009 konsernin maayhtiöiden nimet yhtenäistettiin FREJA-brändin alle ja FREJA Transport & Logistics syntyi. 


Lyhyessä ajassa kovaan joukkoon

FREJA on lyhyessä ajassa noussut suomalaisten keskisuurten yritysten joukkoon tiukasti kilpaillulla alalla. Viime vuonna yrityksen liikevaihto ylitti 80 miljoonaa euroa. Työntekijöitä on 50. 

Kyseessä on menestystarina, joka on osoitus asiakastarpeiden huomioimisen merkityksestä ja FREJAn tavasta ratkaista asiakasyrityksen kaikki kuljetustarpeet asiakaslähtöisesti. Maantiekuljetusten lisäksi kuljetuksia tehdään meri- ja lentorahtina. Näiden lisäksi FREJAlta onnistuvat myös vaativat erikoiskuljetukset.

- Työhönsä sitoutuneet ja motivoituneet työntekijät ovat tärkein menestystekijämme, koska henkilökohtainen asiakaspalvelu on ydintoimintaamme, Urmas vakuuttaa.


Menestyksen salaisuus 

Työntekijät ovat sitoutuneet frejalaisuuteen, jota toteutetaan jokapäiväisessä tekemisessä yhtiön kaikilla tasoilla. Tekemisen ytimessä on kannustava työilmapiiri, jossa jokainen etsii rohkeasti ratkaisuja, kantaa vastuunsa ja pyrkii tekemään enemmän kuin vain oman työtehtävänsä. Tavoitettavuuteen liittyy lupaus, että frejalainen vastaa aina asiakkaiden yhteydenottoihin.

- Frejalaisissa yhdistyy aito halu ratkaista asiakkaan kuljetustarpeet sekä rehellisyys, johon kuuluu myös  se, että kerrotaan suoraan, jos jokin asia ei onnistu. 

Turun yliopiston logistiikkaselvityksen mukaan yrityspäättäjät pitävät logistiikkaa keskeisenä tekijänä asiakaspalvelulleen, kannattavuudelleen ja kilpailukyvylleen. 

- Meidän tehtävämme on toimia tehokkaasti ja luotettavasti, jotta asiakasyrityksemme menestyvät kansainvälisissä bisneksissään. Näen tässä myös suuremman yhteiskunnallisen merkityksen koko Suomen kilpailukyvyn kannattavuuden kannalta, Urmas summaa.

TUTKITTUA TYYTYVÄISYYTTÄ

  • Taloustutkimuksen selvityksen mukaan FREJAlla on huolinnan ja kansainvälisten kuljetusten toimialan paras asiakastyytyväisyys.
  • Yrityksellä on toimialan korkein  arvosana 8,68. Arvosana ylittää selvästi toimialan yleisarvosanojen keskiarvon, joka on 7,88.
  • Myös yrityksen nettosuositteluindeksi oli +52, eli yli puolet asiakkaista suosittelisivat FREJAa. 

www.freja.com/fi 

Haku