Hyppää sisältöön

Kalustettu asunto helpottaa matkatyöläisen arkea

Kalustettu asunto helpottaa matkatyöläisen arkea

17.01.2023

Kotimaailman kohteet ovat kattavine varusteluineen usein hotelleja edullisempia ja tilavampia, kertoo toimitusjohtaja Jari Peltola. 

Minne asumaan, jos työ vaatii muualla asumista tai kotona sattuu vesivahinko? Vaivattominta on turvautua täysin varusteltuun asuntoon, josta löytyvät niin huonekalut ja kodinkoneet kuin liinavaatteet ja Wi-Fi. 

TEKSTI | RITVA-LIISA SANNEMANN   KUVA | JOONA RAEVUORI

Kotimaailma Suomi Oy on tarjonnut vuodesta 2007 lähtien kalustettuja asuntoja eri puolilta Suomea ja järjestänyt katon pään päälle tuhansille asiakkaille, joilta asuminen kotona ei onnistu syystä tai toisesta. 

– Tyypillisimmin väistöasuntoa tarvitaan pidemmäksi ajaksi vesivahingon tai putkiremontin takia. Vahinkotapauksissa kustannuksista vastaavat yleensä vakuutusyhtiöt, joiden kanssa teemme tiivistä yhteistyötä, kertoo Kotimaailma Suomi Oy:n toimitusjohtaja Jari Peltola

Vakuutusyhtiö ei määrää, missä asiakas asuu vahinkotapahtuman aikana. Siksi kuluttajien kannattaa etsiä omatoimisesti sijaisasuntoa. Kotimaailma pyrkii löytämään väistökodin aina mahdollisimman läheltä asiakkaan omaa kotia. 

Kodinomaisuus helpottaa 

Asunnot on tehty kodinomaisiksi, ja niistä löytyy kaikki pesukoneista silitysrautaan ja parkkipaikkaan. Muuta ei tarvitse ottaa mukaan kuin henkilökohtaiset tarvikkeet ja ruoat. Majoitussopimukset solmitaan joustaviksi, muutamasta vuorokaudesta jopa vuosiksi. 

– Vuorokausihintaan kuuluvat kaikki asumisen kustannukset, kuten sähkö, vesi, netti, irtaimistovakuutus, loppusiivous ja liinavaatteet, Peltola listaa. 

Eri kokoiset asunnot sijaitsevat pääasiassa kerrostaloissa, ja niiden sisustus noudattelee pelkistettyä skandinaavista tyyliä. Asuntoja löytyy jo lähes 400 miltei 20 paikkakunnalta ympäri Suomen. 

Majoitusapua tarjotaan projekteihin ja matkatöihin 

Kotimaailma tarjoaa majoitusta myös yritysten matkatyöläisille ja erilaisiin projekteihin. Kiinteiden toimipisteiden lisäksi Kotimaailma etsii ja kalustaa asunnon melkeinpä mihin päin Suomea tahansa, jos tarve on vähintään kolme kuukautta. 

– Esimerkiksi rakennusprojekteissa olemme järjestäneet asuntoja niin yksittäisille työntekijöille kuin työporukoille, Peltola kertoo. 

Kotimaailman kohteet ovat hotelleja tilavampia ja selkeästi edullisempia. Hintaan vaikuttavat asumisaika, henkilöiden määrä, asumismuoto ja paikkakunta. Mitä pidempään asuu, sitä edullisemmaksi vuorokausihinta tulee. Hinnan saa selville pyytämällä tarjouksen. 

Majoituksen voi ostaa myös suoraan Kotimaailman verkkokaupasta. Kotimaailman verkkosivuilta pääsee tutustumaan eri paikkakuntien kohteisiin.
 

Majoituskentän valloittaja 

Kotimaailma valloittaa majoituskenttää franchising-pohjalta. Nyt isoissa kaupungeissa toimii kymmenkunta ketjuyrittäjää, mutta lisää yrittäjiä ja paikkakuntia haetaan jatkuvasti. 

– Toimintamme on laajentunut koko ajan, ja tavoitteena on kasvattaa asuntoverkostoamme entisestään, Peltola visioi. 

Kotimaailman kantavana ajatuksena on tarjota asiakkailleen henkilökohtaista ja joustavaa palvelua, josta vastaukset sekä ratkaisut löytyvät nopeasti. 

Haku