Hyppää sisältöön

Kaikki saman katon alta aina rokotuksista kirurgiaan

Kaikki saman katon alta aina rokotuksista kirurgiaan

15.01.2021

Sanna Engblom teki ensin 10-vuotisen työuran tietotekniikan alalla. Rakkaus eläimiin vei kuitenkin voiton ja hän päätti opiskella eläinlääkäriksi.

Eläinsairaala Aisti tunnetaan lemmikkipiireissä neurologian osaamisestaan, mutta se on myös täyden palvelun päivystyssairaala.

TEKSTI | SUSANNA BELL   KUVA | JOONA RAEVUORI

Eläinsairaala Aistissa työskentelee yhteensä 20 eläinlääkäriä. Kaikki lemmikit saavat kaikki hoidot ja myös seurannan ja jatkohoidon osastolla, eli potilasta ei tarvitse enää siirrellä. Yksityisellä, ketjuihin kuulumattomalla eläinsairaalalla ei ole ulkoisia paineita täyttää tulosodotuksia.

Eläinsairaalan virka-aika on kello 8-20, muina aikoina paikalla on aina lääkäri, hoitaja ja takapäivystäjät valmiudessa. Eläinlääkäri Sanna Engblom kertoo, että hätäleikkauksia tehdään myös öisin  ja viikonloppuisin.

– Kohtutulehdusryppäitä on kuusi viikkoa syksyn ja kevään kiima-aikojen jälkeen. Penikoivat nartut tarvitsevat usein synnytysapua. Suolitukoksia on paljon joulun aikaan lahjanarua syöneillä kissoilla.

Engblomin liityttyä joukkoon on sairaalalla nyt entistä vahvempaa kaniosaamista.

– Rakkauteni kaneihin syttyi jo nuorena saadessani ensimmäisen Nassu-kanini 12-vuotiaana. Akuuttihoito, kirurgia, neurologia ja kanilääketiede ovat erityisen lähellä sydäntäni, Engblom jatkaa.

Kontakteja ulkomailla

Aistissa on ainoana klinikkana Suomessa neurologian päivystys. Eläinlääkäri Olli Saalasti harrasti nuorena esteratsastusta ja oli vakaasti aikonut erikoistua suureläimiin, mutta perehtyikin sitten pieneläinten neurologiaan. Hän korostaa, että neurologiset sairaudet pitää ottaa vakavasti.

– Jos eläin saa kohtauksen tai halvausoireita, on syytä lähteä suoraan päivystykseen, Saalasti avaa.

Aistilla on hyvä verkosto ulkomaisia kontakteja. Useita aivokasvainpotilaita on lähetetty Sveitsiin Zürichin yliopiston eläinlääketieteelliseen korkeakouluun sädehoitoon, mistä potilaat hyötyivät paljon.

Ortopediaan vahvistusta

Uutta on, että Aistin ortopedin palvelut laajenivat viiteen päivään viikossa, kun Ari Suhonen liittyi vahvuuteen. Suhonen on eläinlääkäri toisessa polvessa.

– Viisivuotiaasta kuljin isän mukana navettamatkoilla. Opiskelin Helsingissä pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkärin tutkinnon.

Jos eläin on esimerkiksi jäänyt auton alle, sen voi tuoda Aistiin heti. Potilaan muut vammat on tärkeä tutkia ja hoitaa ensin osastolla ennen leikkausta, jotta anestesiasta ei koidu turhaa riskiä. Aistissa lemmikki saa korkeatasoista leikkaushoitoa vakaviinkin vammoihin täysinvarustellussa leikkaussalissa.

Talossa on oma radiologi, joka auttaa esimerkiksi tietokonetomografiakuvien eli CT:n tulkinnassa. CT-kuvista voidaan tehdä 3D-mallinnus ja tarvittaessa 3D-tulostus, mikä auttaa vaikeiden leikkausten suunnittelussa ja toteutuksessa.

Suhonen kertoo, että koirilla eturistidevammat ovat yleisiä. Eturistiside rappeutuu useissa tapauksissa ilman erityistä vammaakin. Vaikka ristiside olisi vasta osittain katkennut, on suositeltavaa tehdä TPLO-leikkaus, jolloin toipuminen on nopeampaa.

– On turha odotella, että ristiside katkeaa kokonaan. TPLO-leikkaus on silloinkin suositeltava. Pienillä koirilla on eturaajan kyynär- ja värttinäluun murtumia, jotka korjataan useimmiten levytyksellä. Implantteja on nykyään saatavilla hyvin pienillekin koirille. Vaurioita syntyy helposti, jos jalka jää oven väliin tai koira hyppää liian korkealta, varsinkin kasvuvaiheessa.

Jos kasvava koira ontuu toistuvasti, syynä voi olla kasvuhäiriö, joka vaatii hoitoa. Pitkään jatkunut, satunnainenkin ontuminen on aina hyvä tarkistuttaa ortopedilla.

TARKKAILE LEMMIKIN VOINTIA

  • Kivutonta ontumista ei ole olemassa. Kivunhoito on kuitenkin parantunut viime aikoina merkittävästi.
  • Jos lemmikki halvaantuu, silloin on kiire. Halvausoireet voivat ilmetä heikkoutena ja huojuvana kävelynä.
  • Jos lemmikki ei syö tai juo, tulee eläin viedä päivystykseen tarkistukseen.
  • Kohtukasvain on usein syy nuorten naaraskanien menehtymiseen. Kani olisikin tästä syystä hyvä steriloida.
  • Lemmikkien säännöllisistä rokotuksista, joilla ehkäistään vaarallisia ja tappavia tauteja, tulisi huolehtia.

Haku