Joustavaa apua taloushallinnon kiemuroihin

Taloushallinnon ulkoistamisen hyödyistä puhutaan paljon, mutta harva yritys tietää, millaisia vaihtoehtoja on tarjolla tai miten kannattaa toimia. Usein päätöstä lykätään liian pitkään ja liikkeelle lähdetään vasta pakon edessä.
TEKSTI | RITVA-LIISA SANNEMANN KUVA | TEEMU HEIKKILÄ
Jos päätös taloushallinnon ulkoistamisesta tuntuu isolta ja haastavalta prosessilta, voi kääntyä matalalla kynnyksellä tilitoimiston puoleen. Taloushallintopalveluita tarjoavan Tasemyllyn toimitusjohtaja Katja Huttunen neuvookin, että oikeiden työkalujen ja palveluiden löytämiseksi kannattaa pyytää ammattilaisen apua, olipa kyseessä pieni tai isompi pulma.
– Sopivan laajuinen taloushallintopalvelu etsitään avoimesti keskustellen. Kartoitamme yhdessä, millainen ratkaisu palvelee parhaiten yrityksen tarpeita. Palvelua on helppo muokata laajemmaksi tai suppeammaksi vähentämällä tai lisäämällä tilitoimiston hoitamia tehtäviä ja vastuita.
Huttunen mainitsee, että ulkoistamisen kokeileminen on vaivatonta eikä pitkää sitoutumistakaan tarvitse pelätä, sillä yhteistyö jatkuu vain asiakkaan haluaman ajan. Ulkoistaminen on nykyään helppoa myös hyvien yhteiskäyttöjärjestelmien ansiosta.
Joustavaa ja mutkatonta palvelua
Tasemyllyllä on yleisimpiä tarpeita varten valmiita palvelupaketteja, joista löytyy vaihtoehto niin peruskirjanpitoa etsivälle kuin laajempaa kumppanuutta kaipaavalle.
Avaimena on palvelun mutkattomuus. Se näkyy ulkoistamispalveluiden joustavuutena: taloushallinnon osa-alueita voidaan ulkoistaa hetkellisesti tai määrittelemättömäksi ajaksi esimerkiksi lomituksen, sairausloman tai äitiysvapaan takia.
Väliaikaiset sopimukset toimivat hyvin erilaisissa siirtymävaiheissa, kun vaikkapa palkanlaskija jää eläkkeelle, eikä yritys ole ehtinyt rekrytoida ja kouluttaa uutta tilalle.
Ulkoistamisen voi toteuttaa hallitusti paloittelemalla palvelut pienempiin osiin. Osittaisessa palvelussa tilitoimisto ottaa hoitaakseen jonkin taloushallinnon palikan, esimerkiksi laskutuksen tai palkanmaksun. Ulkoistaa voi myös lähes kaiken heti aluksi, kuten monet aloittelevat yritykset tekevät.
Lisää voimavaroja ydintoimintoihin
Taloushallinnon ulkoistaminen tuo yritykselle monenlaisia hyötyjä. Kun yritys luopuu toiminnoista, jotka eivät tuo sille rahaa, vapautuu energiaa ydintoimintojen kehittämiseen ja tuottavuuden parantamiseen.
Yrittäjälle taloushallinnon kiemurat voivat olla hankalaa pakkopullaa. Ammattilainen sen sijaan hallitsee esimerkiksi verotukseen ja palkanmaksuun sisältyvät käytänteet ja sopimukset ja etsii niihin ripeästi oikeat ratkaisut. Hyvin toteutetussa ulkoistamisessa on myös mahdollista tarkastella yrityksen taloushallinnon prosesseja ja ohjelmistoja. Toisinaan niihin on tarpeellista tehdä muutoksia, jolloin saadaan hyötyjä sellaisillekin toiminnoille, joita ei päätetä ulkoistaa.
NYKYAIKAINEN TALOUSOSAAJA
- Tasemylly tarjoaa mutkatonta taloushallinnon palvelua eri kokoisille yrityksille.
- Kasvavan ja nykyaikaisen tilitoimiston päämaja on Klaukkalassa.
- Yritys avaa tämän vuoden aikana toimiston myös Helsinkiin VALO Hotel & Workin tiloihin.