Jokaiseen tilaan sopiva koiratarha

Kotimaiset JEPO-koiratarhat ovat turvallisia, kestäviä ja helppohoitoisia. Elementtejä on saatavilla myös mittojen mukaan.
TEKSTI I VILMA TIMONEN KUVA I TUULI NIKKI
Pohjanmaalla valmistettavat JEPO-koiratarhat ovat olleet markkinoilla jo yli 30 vuotta. Reilu vuosi sitten niiden valmistus ja myynti siirtyi Ab Granlunds Wire Oy:lle. Muutos on tuonut valikoimaan uusia, vanhojen elementtien kanssa yhteensopivia tuotteita, ja myös tarhaelementtien valmistaminen mittatilaustyönä on lisääntynyt. Eläinsuojelulaki määrittelee koiratarhojen minimikoot, ja mittatilauspalvelu mahdollistaa riittävän suuren tarhan rakentamisen myös haastavan muotoiseen tilaan.
Koirahoitola Lumettan yrittäjä Mari Jesiöjärvi pitää tärkeänä, että tarhaelementit ovat muokattavissa omaan käyttöön sopiviksi.
– Arvostan mittatilaustyönä tehtyjä elementtejä, koska voin suunnitella hoitolan olemassa olevan tilan mukaan. Tällaista palvelua ei monessa paikassa ole.
Peruselementtien lisäksi Lumettassa on käytössä useita JEPOn lisävarusteita.
– Käytän elementtien lisäksi koiraluukkuja, ja on erittäin hyvä, että tarvittaessa saan hankittua valmistajalta luukkuun myös harjalistat, sillä ne ovat kuluvia osia. Myös verkkotunnelit ovat hirveän käteviä. Tälle talvelle olen hankkimassa myös lämmitettäviä vesiastioita sekä ulosvedettävän kuppitelineen, jotka helpottavat työtäni huomattavasti. Hienoa, että tämän kaiken saa samasta paikasta, Jesiöjärvi sanoo.
Turvallisuus ennen kaikkea
Jesiöjärvelle turvallisuus on ensimmäinen kriteeri tarhaelementtien valinnassa. JEPO-tarhoissa käyttöturvallisuuden takaa verkon pieni silmäkoko – 50×50 millimetriä.
– Verkon silmäkoko ei ole liian iso, vaan passaa mahdollisimman monelle rodulle. Vielä ei ole sellaista hoitolaista ollut, että pitäisi pelätä pään menevän läpi verkosta.
Turvallisuustekijöihin kuuluvat myös jousella varustettu ovi, josta koira ei pääse karkaamaan sekä tukeva rakenne ilman rakoja, joihin koirien tassut voisivat jäädä kiinni.
JEPO-tarhaelementit myydään suoraan valmistajalta. Turhien välikäsien sivuuttaminen takaa erinomaisen asiakaspalvelun ja nopeat toimitusajat ja vaikuttaa positiivisesti myös myyntihintaan. Myös varaosia on aina saatavilla.
– Elementit ovat oikein asennettuna kestävät. Pitkä 10 vuoden takuuaika tuo myös turvallisen olon tuotteen käyttäjänä.
Valmistajan asiakaspalvelu auttaa puhelimitse ja sähköpostitse niin tilauksiin kuin tuotteiden kokoamiseen tai käyttämiseen liittyvissä asioissa. Lisäksi palvelee 24/7 avoinna oleva verkkokauppa.
– On hirveän hyvä, että valmistaja on tavoitettavissa ja asiakkaan toiveet huomioidaan. Koirahoitolayrittäjänä ja paikallisen yrittäjäyhdistyksen puheenjohtajan ominaisuudessa arvostan myös suuresti JEPO-koiratarhojen kotimaisuutta.
