Hyppää sisältöön

Jälkivahinkotorjunta estää vaurioiden leviämisen

Jälkivahinkotorjunta estää vaurioiden leviämisen

9.02.2021

Purku- ja kuivaustyönjohtajat Muse Ibrahim ja kosteuskartoittaja Jimi-Henrik Laitinen hoitavat vesivahingot kartoituksesta loppumittaukseen.

Kun taloyhtiössä tai liikekiinteistössä tapahtuu vesivahinko, pikainen puuttuminen tilanteeseen voi säästää omistajalta monia tuhansia euroja.

Teksti Susanna Bell  Kuva Joona Raevuori

Muse Ibrahim on purku- ja kuivaustyön johtaja Hekutekissa, eli Helsingin Kuivaustekniikka Oy:ssä. Hän kertoo, että useimmiten vesivahingon alkulähde on astianpesukone tai suihkuun lattiakaivon päälle sammunut asukas.

– Tiskikone on asennettu itse usein aivan päin mäntyä, tai muuton yhteydessä on unohtunut tulpata vesiputki, jonka seurauksena on sitten keittiö märkä, Ibrahim toteaa.

Muoviset tulpat kannattaa korvata metallisilla, sillä ne pysyvät paremmin paikoillaan. Koskaan ei myöskään tule unohtaa asettaa kaukaloa astianpesukoneen alle.

Pahimmassa tapauksessa vesiputket voivat syöpyä tai vuotoja tulee liitoskohtiin, jos saumaus on tehty huonosti. Asia tulee yleensä ilmi vasta, kun rakenteissa näkyy vettä. Pahimpia ovat piilovahingot kuten pistesyöpymä putkikanaalissa tai halkeama viemärissä. Silloin koko putkikuilu voi olla märkä ylimmästä kerroksesta alas kellariin asti.

Päivystys auttaa 24/7

Helsingin Kuivaustekniikka Oy korjaa vesivahinkoja ja kosteusvaurioita. Yritys työllistää tällä hetkellä 30 henkeä. Vesivahinkoihin liittyviä tutkimuksia ja kartoituksia tehdään noin 800 vuodessa. Niistä valtaosa korjataan valmiiksi asti. Olennainen osa toimintaa on ympärivuorokautinen vesivahinkopäivystys, jonne voi soittaa koska tahansa palvelunumeroon 0400 908 409.

– Tavarat ovat aina valmiina autossa. Pääkaupunkiseudulla tähdätään siihen, että ollaan tunnin sisään perillä, Ibrahim kertoo. Päivystäjä varmistaa mahdollisen tarpeen varamiehille etukäteen.

Huoltomies on yleensä jo sulkenut vedet, kun aloitetaan jälkivahinkotorjunta, joka minimoi kuivatusta tarvitsevan alueen. Vuotokohta paikannetaan ja vedet imuroidaan lattiakaivoihin tai ulos. Jalkalistat ja laminaatit revitään pois, sen jälkeen tilaan tuodaan puhaltimet. Ensivaiheen kuivatus estää tehokkaasti kosteusvaurion laajenemisen.

– Irtovesi täytyy saada nopeasti pois, jotta vaurio ei leviäisi, painottaa kosteuskartoittajana ja purku- sekä kuivaustyön johtajana toimiva Jimi-Henrik Laitinen Hekutekista.

– Vanhemmissa rakennuksissa on niin paljon eristettä, että vesi imeytyy välipohjan eristeisiin.

Alusta loppuun asti

Jälkivahinkotöiden jälkeen vuodon kosteuskartoittaja tekee kosteuskartoitusraportin, josta selviää, vaurion laajuus ja mitä toimenpiteitä se edellyttää. Raportti toimitetaan tilaajalle ja rakenteet puretaan. Vanhoissa rakennuksissa pitää ennen purkamista tehdä haitta-ainekartoitus. Jos esimerkiksi asbestia löytyy, purkumenetelmät ovat erilaiset.

Kun kosteusraportin mukaiset purkutyöt on tehty, asennetaan yleensä rakenteiden koneellinen kuivaus. Kuivauksen edistymistä seurataan viikon välein tapahtuvilla välimittauksilla. Loppumittaus tehdään porareikämenetelmällä, josta laaditaan mittauspöytäkirja. Kun rakenteet ovat kuivuneet, Hekutek viimeistelee työn hoitamalla rakenteiden jälleenrakentamisen.

Haku