Hyppää sisältöön

Intohimosta syntyi kasvava ruokabrändi

Intohimosta syntyi kasvava ruokabrändi

14.05.2022

Lasse ja Maria Jalkasen luotsaama Foodin kasvaa hurjaa vauhtia. Pian Foodinin terveelliset ja trendikkäät tuotteet valtaavat hyllytilaa ympäri maailman.

Jyväskyläläisestä Foodinista on kasvanut vuosikymmenessä yksi Suomen luomuelintarvikealan menestyvimmistä yrityksistä. Kovan kasvun takana on yrittäjäpariskunnan tinkimätön halu tarjota suomalaisille parempaa ruokaa ja rakentaa samalla oikeudenmukaisempaa maailmaa.

TEKSTI | TUOMAS I. LEHTONEN   KUVA | MIKKO KUPARINEN

Kun Lasse Jalkanen opiskeli 2000-luvun lopulla Jyväskylän Tiimiakatemiassa yrittäjyyttä, hänellä oli visio. Hyvinvointinsa kehittämisestä kiinnostunut nuorukainen halusi löytää elintarvikkeita, joiden avulla voisi parantaa terveyttään ja kehittää suorituskykyään. Sopivia tuotteita ei kotimaasta tuntunut löytyvän, joten reissaamista rakastava Jalkanen päätti lähteä tutkimusmatkalle ensin Etelä-Amerikkaan ja myöhemmin Aasiaan.

Lasse kierteli Brasilian Amazonian alueella tutustumassa paikallisten viljelijöiden toimintaan. Hän näki, miten uutterasti, pyyteettömästi ja suurella sydämellä viljelijäperheet työskentelivät vaatimattomissa olosuhteissa. Nuoren miehen mielessä syntyi ajatus, että ostamalla perheiden tuottamia raaka-aineita hän voisi parantaa merkittävästi myös viljelijäperheiden elämää. 

– Laadukkaan ravinnon ohella aloin pitää tärkeänä sitä, että voisin parantaa itselleni läheiseksi tulleiden ihmisten elämänlaatua. Päätin lähteä kehittämään liiketoimintaa, joka mahdollistaisi viljelijöiden koko tuotannon ostamisen. Silloin syntyi yrityksemme missio tuottaa parempaa ruokaa ja rakentaa samalla parempaa huomista, Lasse Jalkanen kertoo.

Aluksi raakasuklaan makuun sekä sen terveydellisiin vaikutuksiin ihastuneen Jalkasen haaveena oli perustaa oma suklaatehdas kaakaoplantaasin yhteyteen Sri Lankaan. Ulkomaiselle toimijalle osoittautui kuitenkin käytännössä mahdottomaksi perustaa tehdasta kohdemaahan. Lopulta liikeidea muovautuikin luomukaakaon maahantuontiin ja raakasuklaan valmistukseen kotimaassa.

Yrittäjäpari päätyi yhteen raakasuklaan ansiosta

Innostus raakasuklaaseen synnytti bisneskokeiluja, joita Jalkanen edisti ensin Tiimiakatemian opiskelijaosuuskunnassa ja myöhemmin omassa yrityksessään. Jalkanen käynnisteli toimintaa opiskelijabudjetilla: raakasuklaamassaa valmistui käsipelillä välillä kotikeittiössä, toisinaan autotallissa. Laadukkaiden tuotteiden kysyntä kuitenkin kasvoi nopeasti, ja Jalkanen alkoi rakentaa Foodin-brändiä vuonna 2013. Samalla hän kierteli maailmalla etsimässä uusia raaka-ainetoimittajia ja hankkimassa oppeja uusien tuotteiden kehittämiseen sekä valmistukseen. 

Vuotta myöhemmin Jalkanen tapasi työkuvioiden merkeissä toisessa luomutuoteyrityksessä työskennelleen vaalean kaunottaren, Marian. Rocky Road -raakasuklaapalan tarjoaminen osoittautui jonkinlaiseksi Foodinin yritystoiminnan kulminaatiopisteeksi. Kaksi luomuun vahvasti uskovaa nuorta aikuista ihastuivat ja pian myös rakastuivat.

– Suklaata tarjonnut Lasse vei sydämeni. Meillä on samanlaiset elämänarvot ja olemme molemmat vähän hullunrohkeita. Uskoimme, että yhdessä voimme saavuttaa mitä vain ja halusimme lähteä kehittämään Foodinista Suomen merkityksellisintä ruoka-alan yritystä, Maria Jalkanen kertoo.

Jalkasten ensimmäisiin yhteisiin vuosiin on mahtunut paljon. Vuoden 2015 alussa Maria siirtyi yrityksen toiseksi omistajaksi ja pian pari meni naimisiin. Perheen esikoispoika Eemeli syntyi vuonna 2016 ja kuopus, Lilja vuonna 2018. Liljan syntymän aikoihin Jalkaset päättivät ottaa huiman riskin ja investoivat viisi miljoonaa euroa Jyväskylän Vaajakoskelle rakennettavaan 2700 neliön tehdas- ja toimistorakennukseen, joka valmistui vuonna 2020. Jalkaset laskivat uuden tehtaan varmistavan yrityksen tuotannon skaalaamismahdollisuuden vuosiksi eteenpäin.

– Meille oli tärkeää tehdä rakennuksesta mahdollisimman ekologinen ja energiatehokas. Olimme valmiita investoimaan esimerkiksi 530 paneelista koostuvaan aurinkoenergiajärjestelmään ja maalämpöön. Nyt pystymme tuottamaan vuotuisesta energiatarpeestamme viidenneksen itse, Lasse sanoo.

Työrauha kumppanille

Maria ja Lasse kokevat omien osaamisalueidensa täydentävän sopivasti toisiaan. Helposti innostuva, kokeileva ja yritystoiminnan mahdollisuudet haistava sekä käytännön tekemisestä ja lukujen pyörittelystä nauttiva Lasse hoitaa toimitusjohtajan pestiä. Hänen vastuualueisiinsa kuuluvat liiketoiminnan ja tuotannon kehittäminen. Luovana johtajana toimiva Maria on puolestaan taitava tuotekehittäjä, visualisti ja asiakkaita huipputasoisesti palveleva myyjä. 

Monille televisionkatselijoille Maria tuli tutuksi Suomalainen Menestysresepti -televisiosarjasta, jossa hän kehitti Chia Goodin: chia-siemenistä, kasvimaidosta ja marjoista rakentuvan jogurttimaisen välipalatuotteen.

– Meillä molemmilla on selkeästi omat tonttimme ja annamme toisillemme työrauhan. Esimerkiksi tiukan brändipoliisin roolin olen ulkoistanut kokonaan Marialle, Lasse virnistää.

– Minä hoidan usein myös Suomi–Lasse–Suomi-sanakirjan virkaa eli pyrin selventämään ja tiivistämään Lassen sanomisia, Maria kuittaa vuolassanaiselle puolisolleen.

Huima kasvu lasketaan kymmenissä prosenteissa

Marian ja Lassen hyvä keskinäinen kemia, uskallus luottaa omaan intuitioon ja jopa lapsenomainen innostus tekemiseen ovat saaneet Foodinin liiketoiminnan lentoon. Tärkeä merkitys on ollut myös onnistuneilla rekrytoinneilla, joiden avulla taloon on saatu yrittäjäpariskunnan arvoihin ja toimintaperiaatteisiin sitoutuneita osaavia työntekijöitä. 

Asiakkaat ovat osoittaneet arvostavansa Foodinin laadukkaita ja maukkaita tuotteita sekä toiminnan rehellisyyttä ja eettisyyttä. Foodinin liikevaihto on kasvanut 20–40 prosentin vuosivauhtia ja tuoreen tehtaan kapasiteetti on venytetty jo äärimmilleen. Viime vuoden lopulla päättyneellä tilikaudella yrityksen liikevaihto kipusi jo 13,3 miljoonaan euroon. Henkilöstöä yrityksen palkkalistoilla on jo yli 60.

Tuotteiden pitää tehdä hyvää niin käyttäjälle, viljelijälle kuin ympäristöllekin.

Foodinin tuoteportfolio on kasvanut reilusti yli 200 gluteenittomaan luomutuotteeseen. Raakasuklaan rinnalle on tullut monenmoisia välipalatuotteita, pähkinöitä ja siemeniä sekä luomuruokatuotteita, kuten kastikkeita ja jauhoja. Reseptiikan kehitystyö sekä tuotteiden valmistus ja pakkaaminen on keskitetty omaan tehtaaseen. Tämä on mahdollistanut sekä omien että asiakkaiden tuotetoiveiden rohkean toteuttamisen. 

Etelä-Amerikasta, Aasiasta ja Afrikasta tuotujen eksoottisten raaka-aineiden ohella valmistuksessa käytetään runsaasti myös kotimaisia raaka-aineita.

– Tuotekehityksemme ja tuotantomme taustalla on ajatus siitä, että tuotteidemme pitää tehdä hyvää niin käyttäjälle, viljelijälle kuin ympäristöllekin. Haluamme pitää kiinni ekologisesti ja eettisesti tuotetuista raaka-aineista, ympäristöystävällisestä valmistuksesta sekä funktionaalisesta tuotevalikoimasta. Foodinilta saa nyt ja jatkossa harvinaisempiakin superfoodeja, Maria sanoo.

Vihdoin mahdollisuus myös kansainvälistymiselle

Tähän asti Foodin on tehnyt tanakan kasvunsa lähes tyystin kotimaan markkinassa. Oman verkkokaupan ohella tuotteita myyvät kaikki Suomen suuret kauppaketjut, luontaistuoteliikkeet sekä joukko hyvinvointialaan erikoistuneita verkkokauppoja. Muutama prosentti liikevaihdosta tulee Kiinaan, Hong Kongiin, Iso-Britanniaan, Ruotsiin, Tanskaan ja Viroon suuntautuvasta viennistä. 

– Emme ole tähän asti tehneet ulkomaille lainkaan markkinointia, koska meillä ei ole ollut riittävästi resursseja tuotannon laajentamiseen. Nykyiset ulkomaiset asiakkaamme ovat itse löytäneet tuotteemme Suomen matkoillaan ja ilmoittaneet meille halustaan ottaa tuotteitamme myyntiin, Lasse kertoo. 

Tänä vuonna Foodin on organisoimassa toimintaansa uudelleen. Valmistuotevarasto ja lähettämö on jo siirretty vuokratiloihin, ja tehtaalle vapautuneeseen tilaan asennetaan lähiaikoina 1,3 miljoonaa euroa maksava uusi välipalatuotelinjasto. Sen kapasiteetti tulee olemaan omassa kategoriassaan yksi Pohjoismaiden suurimmista. Jatkossa välipalatuotteita riittääkin sekä vientiin että kotimaan markkinoille. 

– Uuden linjaston rakentamisen ohella kehitämme prosessejamme. Tavoitteenamme on lähteä mullistamaan Suomen välipalamarkkinoita ensi vuonna. Vientimarkkinoille haluamme kehittää erityisesti kotimaisiin raaka-aineisiin perustuvia välipalatuotteita, jotta voimme osaltamme nostaa suomalaisen viennin arvoa, Maria ja Lasse kertovat.

Nuoren ja innovatiivisen yrittäjäparin silmien hehkua katsellessa voi helposti ennustaa, että ei kestä kauaa, kun uudenkin tuotelinjan kapasiteetti on myyty loppuun. Onneksi Foodinin uuden tehtaan tontilla on vielä reippaasti lisärakennusoikeutta.

Parempaa ruokakulttuuria

  • Vuonna 2013 perustetun Foodinin matka alkoi kotikeittiöstä ja autotallista.
  • Yritys pitää majaansa Jyväskylän Vaajakoskella.
  • Laadukkaiden tuotteiden ja suuren kysynnän ansiosta Foodin on kasvanut nopeasti, ja nyt uudetkin tuotanto- tilat ovat jäämässä pieneksi. 
  • Tuotteita on kehitetty pitkälti sen mukaan, mitä omistajat ovat omiin kaappeihinsa halunneet ja mitä asiakkaat ovat toivoneet.
  • Toiminnallaan Foodin haluaa mahdollistaa parempien valintojen ruokakulttuurin toteutumista Suomessa ja maailmalla sekä parantaa pientuottajien asemaa.

Haku