Hyppää sisältöön

Innovaatioita yrittäjien tarpeisiin

Innovaatioita yrittäjien tarpeisiin

8.11.2023

Elinvoimajohtaja Mira Keitaanranta ja yrityspalvelupäällikkö Pirjo Leino kertovat, että Keravalla pidetään huoli yrittäjästä ja epäkohtiin reagoidaan välittömästi.

Keravalla uskotaan, että kun yrittäjä voi hyvin, koko kaupunki voi hyvin. Noppaa heitetään myös yrittäjien suuntaan: kun antaa ruusuja ja risuja, kaupungilla osataan reagoida palautteeseen ajoissa.

TEKSTI KALLE KIRSTILÄ | kuva JOONA RAEVUORI 


Karvanopat, konkretia ja Kerava. Siinä kolme K:ta, jotka kuuluvat yhteen kuin nakutetut. 

Karvanopat kertovat Keravan rouhean rennosta luonteesta, mutta konkretialla on yritysmyönteisessä kaupungissa oma merkityksensä. Yrityspalvelupäällikkö Pirjo Leino kertoo, että Keravalla on hoksattu yksi oleellinen seikka kaupungin ja yritysten välisessä yhteistyössä. 

– Konkreettiset teot, siinä se. Ei kiireisillä yrittäjillä ole aikaa ylimalkaisiin selvityksiin ja kyselyihin; jos nettiyhteys pätkii tai oja on tukossa, tarvitaan toimintaa ja nopeasti. Se on tämmöisen pienen suuren kaupungin etu, että tieto kulkee nopeasti ja vaivatta ja asiat myös etenevät nopeasti, Leino kertoo. 

Leino kiertää tasaisin väliajoin yrittäjien ovella kyselemässä kuulumisia. Hän vastaanottaa muutosehdotuksia ja kuuntelee tarkalla korvalla kaupungille annettua palautetta. Välillä tulee ruusuja, välillä taas risuja. 

– Näin toimien saamme rehellisen tiedon siitä, missä mennään. Vain yrittäjiltä itseltään kuulee sen, mitä kaupungin kuuluu tehdä, jotta toiminta olisi mahdollisimman helppoa ja jouhevaa. 

Rohkeasti kohti haasteita 

Kun haasteita ilmenee, pistetään kaupungilla mietintämyssyt päähän ja ryhdytään pohtimaan mahdollisia ratkaisuja. 

– Jokin aika sitten kuuli yrittäjiltä, miten vaikeaa on saada osaavaa henkilökuntaa töihin. Kun pienet yritykset erikoistuvat, ammattitaito kasvaa oman tuotteen ympärille, eikä siihen liittyviä työtehtäviä ole koulun penkillä välttämättä ollut mahdollisuutta edes oppia. Ratkaisuksi Keravalla kehitettiin Duuniportaali-sovellus, joka on paikallinen työntekijän ja työnhakijan kohtaamispaikka, Leino kertoo. 

Duuniportaalissa työnhakija voi kertoa yksityiskohtaisesti, mitä hän osaa. Työnantaja voi hakea siellä työntekijää ja kertoa, millaista osaajaa etsii ja millä aikataululla. 

Yrittäjiltä itseltään kuulee, mitä kaupungin kuuluu tehdä.

Kehitetty sovellus osoittautui oivaksi työkaluksi, ja nyt siinä on Keravan lisäksi mukana seitsemän kuntaa Keski-Uudeltamaalta. 

– Duuniportaali ei ole ainoa ”Keravan keksintö”, sillä Keravalla pilotoidaan myös Yritysmylly-projektia, Leino kertoo. 

Yritysmylly on toimialakohtainen valmennusviikko, jossa työnantajat, työnhakijat ja verkoston eri toimijat yhdessä pohtivat oikeanlaista osaamisen kehittämisreseptiä työnantajan ja työnhakijan näkökulmista. 

– Viikon myllytyksen jälkeen tavoitteena on, että työnhakijan ja yrityksen välille syntyy yhteys ja työnhakija pääsee testaamaan käytännössä valmennusviikon vinkkejä, Leino jatkaa. 

Kasvavia mahdollisuuksia 

Keravan elinvoimajohtaja Mira Keitaanranta kertoo, että tulevien vuosien aikana Keravan yleisilme muuttuu melkoisesti, kun uutta rakennetaan ahkerasti. Pienille ja keskisuurille yrityksille löytyy edelleen hyvin tilaa. Uuden yleiskaavan myötä luodaan lisää sijoittumismahdollisuuksia myös isoille yrityksille ja yrityskeskittymille. 

– Myös asuntotuotannossa tahti tiivistyy monen hiljaisen vuoden jälkeen, Keitaanranta iloitsee. 

Keravalla on elinvoimajohtajan mielestä ymmärretty hyvin se, miten suuri merkitys yrittäjillä on koko kaupungin toimintaan. 

– Kun yrittäjä voi hyvin, koko Kerava voi hyvin, Keitaanranta toteaa. 

Sekin on ymmärretty, että vaikka kaikkensa tekisi ja mahdollisimman hyvin, eivät aina hyvällä tarkoitetut uudistusyritykset onnistukaan toivotulla tavalla. Pettymyksiä ei kuitenkaan pidä pelätä. 

– Menestymisen pahin este on rohkeuden puute. Mitään ei voi luoda, jos ei uskalla kokeilla. Onneksi me olemme uskaltaneet, ja sillä tiellä aiomme jatkaa myös tulevaisuudessa, Keitaanranta kiteyttää.

KASVUA JA KEHITYSTÄ

  • Asiakaslähtöistä ja ketterää toimintaa yhden luukun periaatteella. 
  • Erinomainen logistinen sijainti pääradan ja valtaväylien varrella. 
  • Avoin ja luottamuksellinen yritysilmapiiri sekä elinkeinoelämän tarpeiden tunnistaminen. 

Haku