Iloa ja onnistumisen elämyksiä jäällä

ILuistelu on jokaisen suomalaisen perustaito, mutta eri muodoissaan myös monipuolinen harrastus. Taitoluistelun parissa lapsi pääsee toteuttamaan itseään omien taipumustensa ja mieltymystensä mukaan.
TEKSTI | VILMA TIMONEN KUVA | JUHA ARVID HELMINEN
Luistelussa lapsi voi hyödyntää omia vahvuuksiaan, nauttipa hän sitten vauhdista ja vaarallisista tilanteista tai musiikista ja sen ilmaisemisesta, sanoo Suomen Taitoluisteluliiton valmennuspäällikkö Satu Niittynen.
– Taitoluistelu tarjoaa liikunnan lisäksi taiteellisia ja musikaalisia elementtejä. Lisäksi lapsi voi valita, haluaako harrastaa yksin vai ryhmässä. Uskon, että jokaisella on mahdollisuus löytää taitoluistelun parista oma juttunsa.
Eri puolella Suomea toimii lähes 80 taitoluisteluseuraa, joissa tarjotaan ammattitaitoista ja laadukasta opetusta. Seuratoiminta on avointa kaikille.
– Mitään alkuvaatimuksia ei ole, vain luistimiset tarvitaan, Niittynen kertoo.
Lajissa on valittavana yksinluistelun, muodostelmaluistelun, jäätanssin tai pariluistelun harrastepolku. Myös kilpaileminen kuuluu lajiin, mutta se ei ole pakollista.
– Kilpaileminen on tässä lajissa mahdollista. Yksin tai ryhmässä kentälle meneminen ja yleisölle esiintyminen voi olla voimaannuttava kokemus, mistä voi olla apua muillakin elämän osa-alueilla.
Taitoluistelu on erinomainen harrastus myös pojille, joita kaivataan lajin pariin lisää. Niittysen mukaan vanhemmat ovat avainasemassa siinä, millaisia vaihtoehtoja he tarjoavat lapsilleen. Hän rohkaisee vanhempia antamaan pojilleen mahdollisuuden kokeilla taitoluisteluharrastusta, vaikka vain hyvän perusluistelutaidon oppimiseksi.
– Niin pojat kuin tytötkin nauttivat vauhdista, temppuilemisesta terän varassa ja uuden oppimisesta. Taitoluistelu on hauska, vauhdikas ja haluttaessa vaativa laji.
Niittynen muistuttaa, että jäätanssia tai pariluistelua ei voida kehittää ilman poikia.
– Olemme Taitoluisteluliitossa tehneet monia erilaisia toimenpiteitä saadaksemme lisää poikia lajin pariin. Heitä mahtuisi kuitenkin vielä reilusti mukaan.
Hyvät luistimet riittävät
Taitoluistelun aloittaminen ei edellytä suuria investointeja varusteisiin. Tarvitaan vain sopivan kokoiset, tukevat ja terävät luistimet sekä liikkumiseen sopiva vaatetus.
– Jotta luisteleminen on kivaa ja siitä saa onnistumisen kokemuksia, on luistinten oltava kunnossa. Lisäksi tarvitaan joustavat vaatteet, hanskat ja kypärä pienillä lapsilla – varusteet eivät ole kuitenkaan kynnyskysymys.
Erikoisliikkeissä myydään uusia ja käytettyjä luistimia. Lisäksi taitoluisteluseuroilla on sosiaalisessa mediassa osto- ja myyntiryhmiä, joissa aloittelijan on mahdollista ostaa hyväkuntoiset käytetyt luistimet.
– Lapsen jalka kasvaa niin nopeasti, etteivät luistimet ehdi kulua. Jos vain terä on pidetty kunnossa, niillä on erittäin hyvä jälleenmyyntiarvo, Niittynen toteaa.
Luistelu on monipuolista liikuntaa, ja harjoitukset auttavat lasta saavuttamaan suositellun päivittäisen liikuntamäärän.
– Jos lapsi etenee luistelijan polulla ja harjoituksia on esimerkiksi 3–4 kertaa viikossa, täyttää se suuren osan liikunnan suositusmäärästä. Jääharjoitusten lisäksi taitoluisteluun kuuluu olennaisena osana muun muassa liikkuvuus- ja koordinaatioharjoittelua, balettia sekä lihaskuntoharjoittelua.
Tiiviin harjoittelun etuna on myös se, että lapset viettävät paljon aikaa yhdessä. Harrastuksen äärellä syntyy usein elämänmittaisia ystävyyssuhteita.