Hyppää sisältöön

Ikivanha ratkaisu uusiin ongelmiin

Ikivanha ratkaisu uusiin ongelmiin

4.06.2021

Hälsans Kökin valikoimasta löytyy useita kehuttuja kasvispohjaisia hittituotteita, joita kannattaa ehdottomasti kokeilla kesän grillijuhlissa.

Sensational Burger ja Sensational Sausage vastaavat planeettamme ongelmiin, mutta lopulta ruokatuotteiden kohtalon ratkaisee yksi asia: maku.

Teksti Valtteri Mörttinen  Kuva Hälsans Kök

Vähänpä ruotsalainen Erik Strid tiesi, kuinka edellä aikaansa hän oli, kun hän alkoi 1960-luvulla kehittää kasvispohjaisia vaihtoehtoja lihatuotteille.

Alkuperäinen syy poikkeukselliselle intohimolle oli yksinkertainen. Maaseudulla asunut Stridin perhe söi pääravintonaan lihaa, joka täytyi säilyvyyden varmistamiseksi suolata voimakkaasti. Stridin isä kuoli varsin nuorena, ja poika syytti kuolemasta valtavaa suolan ja lihan määrää. Hänelle kasvoi pakkomielle terveellistä ruokaa kohtaan, ja hän muutti Tukholmaan, jossa perusti pian terveyskaupan.

Näin alkoi Hälsans Kökin tarina. Yksittäinen edelläkävijä halusi vastata vain yhteen hänen mieltään painaneeseen yhteiskunnan ongelmaan. Vasta 2000-luvulla voimme puhua itsestäänselvyytenä siitä, että Stridin idea vastaa yhteiskunnassamme kolmeen merkittävään ongelmaan: terveyden lisäksi se on hyväksi ympäristölle ja eläinten hyvinvoinnille.

Nykyisin Hälsans Kökin omistaa Nestlé. Johannes Erlandsson, liiketoiminta-alueen asiantuntija Hälsans Kökiltä, tuntee Stridin tarinan hyvin. Ruotsissa työskentelevä Erlandsson on tavannut alkuperäisen perustajan henkilökohtaisesti ja pyrkii jatkamaan tämän visiota työllään yhä tänäkin päivänä.

– Hänen aikoinaan kasvipohjaisia vaihtoehtoja ei vain ollut tarjolla, ja hän kohtasi voimakkaita vastareaktioita jopa viranomaisilta, jotka eivät uskoneet kasvisruuan terveellisyyteen. Strid ei ollut aktivisti vaan ihminen, joka halusi tehdä kasvipohjaisesta syömisestä ihmisille helpompaa. Sitä samaa mekin haluamme, Erlandsson kertoo.

Rakastettua ruokaa eettisemmin

Monet pitävät lihan mausta. Se on ymmärrettävää, eikä Hälsans Kök haluakaan muuttaa kaikkia mieltymyksiä. Siksi päämääränä on tarjota samat tutut ja rakastetut ruokalajit ympäristöystävällisemmässä ja eettisesti kestävämmässä muodossa makua unohtamatta.

Sami Somela, kasvipohjaisten tuotteiden tuoteryhmäpäällikkö Suomen Nestléllä, tuntee suomalaisen maun hyvin ja suosittelee Hälsans Kökin hittituotteita Sensational Burgeria ja Sensational Sausagea erityisesti perinteiseen kotimaiseen grillikesään.

– Haluamme tuoda kuluttajille lisää vaihtoehtoja, ja tehdä kasvipohjaisten tuotteiden kokeilusta ja syömisestä helppoa. Siksi tuotteemme muistuttavat lihaa muuten paitsi valmistustavaltaan. Kehitämme jatkuvasti tuotteidemme makua ja koostumusta, jotta ne miellyttävät kuluttajiamme ja vastaavat päivittäisiin tarpeisiin, Somela toteaa.

Hän painottaa, että koska ilmastonmuutos on todellisuutta, kilpailu on alalle täysin tervetullutta. Mitä enemmän ihmiset kokeilevat ruokavaliossaan kasvipohjaisia vaihtoehtoja, sitä parempi – ei vain yksittäisen yrityksen kannalta vaan koko maailman.

Raaka-aineiden valmistustapa ei kuitenkaan ole ainoa tekijä, joka määrittää ruoan vaikutuksia ympäristölle. Myös tehtaiden energiankäyttö sekä tuotteiden pakkaus ja kuljetus ovat pelissä merkittäviä paloja.

Hälsans Kök uudistaa siksi jatkuvasti koko arvoketjuaan. Erityisesti Suomessa tämä on vaatinut välillä luopumista esimerkiksi tutuksi tulleista pakkaustyyleistä.

– Tavoitteenamme on käyttää ainoastaan kierrätettäviä pakkausmateriaaleja, ja tästä johtuen kehitämme pakkauksiamme jatkuvasti. Olemme muun muassa vähentäneet pakkauksistamme muovia sekä muokanneet pakkaustemme materiaalia helpottaaksemme kierrätettävyyttä, Somela kertoo.

Haku