Hyppää sisältöön

Ihmeitä puusta ja raudasta

Ihmeitä puusta ja raudasta

15.12.2021

Kun alueen suuret yritykset kasvavat, lisääntyy tarve myös alihankkijoille. Iisalmessa tarvitaan juuri nyt kone- ja metalliteknologiaan sekä puunjalostukseen erikoistuneita yrityksiä. 

Pohjois-Savossa sijaitseva Iisalmi on harvinainen pikkukaupunki. Vaikka kaupungissa on vain noin 22 000 asukasta, on alueelle sijoittunut iso joukko kansainvälisillä markkinoilla toimivia kasvuyrityksiä. 

TEKSTI | TUOMAS I. LEHTONEN  KUVA | NORMET GROUP JA IISALMEN KAUPUNKI 

Yksi Iisalmen ihmeen ilmentymistä on kaupungin suurin yritystyöllistäjä Normet Group, jonka erikoisosaamista ovat maanalaiseen rakentamiseen kehitetyt erikoislaitteet, tehokkaat rakennuskemikaalit ja kalliolujitusteknologiat. 60-luvun puolivälissä Iisalmessa perustettu Normet on vahvassa kasvuvauhdissa. 

– Kahden vuoden aikana liikevaihtomme on kasvanut 200:sta 315 miljoonaan euroon. Viime vuonna liikevoittomme tuplaantui edellisvuodesta. Olemme rekrytoineet Iisalmeen 100 uutta työntekijää ja globaalisti 350 työntekijää. Lähitulevaisuudessa kaupunkien maanalainen rakentaminen lisääntyy ja kaivosteollisuus porautuu syvemmälle maan uumeniin. Tämä tietää meille kasvua, kertoo Normet Groupin toimitusjohtaja Robin Lindahl

Normetilla on vahvaa osaamista erityisesti laitevalmistuksessa. Iisalmessa valmistetaan esimerkiksi räjähdysaineiden panostukseen, henkilönostoon, maanalaisiin kuljetuksiin ja betoniruiskutukseen soveltuvia laitteita. 

– Meillä on Iisalmessa sitoutunutta ja osaavaa henkilökuntaa, ja alueen hyvät maantieyhteydet mahdollistavat sujuvat laitetoimitukset. Iisalmen alueella on paljon suuria yrityksiä, joten toimintaympäristö on rakentunut vahvaksi ja työntekijöitä on tarjolla erityisesti asennuspuolelle. Teemme myös tiivistä yhteistyötä kaupungin ja Savonian ammattikorkeakoulun kanssa. 

Normet on tuomassa laitteisiinsa kehittyneitä robotiikka-, automatiikka- ja ohjelmistoratkaisuja. Lindahl toivoo, että Iisalmeen sijoittuisi uusia ohjelmisto- ja automaatioalan yrityksiä, joiden kanssa olisi mahdollista tehdä alihankintayhteistyötä. Hän toivoisi Iisalmen ja Pohjois-Savon alueelle myös sähkö- ja automaatioalan opiskelumahdollisuuksia, jotta tälläkin sektorilla riittäisi tulevaisuudessa työvoimaa. 

Tuotanto maan huippua 

Iisalmen kaupungin elinkeinojohtaja Terho Savolainen iloitsee Normetin ja kaupungin muiden teollisuusyritysten myötätuulesta. Iisalmessa toimivat muun muassa kaiutinvalmistaja Genelec, panimoteollisuutta edustava Olvi, maailman johtava lämpöpuun valmistaja Lunawood sekä sahatavaran suuret viejät Anaika Wood ja Iisalmen Sahat. Naapurikunnassa Vieremällä toimiva Ponsse työllistää montaa iisalmelaista yritystä. Ponssella on myös iso palvelukeskus Iisalmessa. 

– Puhutaan, ettei Suomen teollisuustuotanto ole vieläkään ylittänyt vuoden 2008 tasoa. Meillä se ylitettiin jo viisi vuotta sitten. Teollisuusyritystemme tuotanto on ollut maan huippua jo useamman vuoden ajan. 2010-luvulla on kasvanut erityisesti metalli- ja puuteollisuusyritysten tuotanto ja vienti, Savolainen selventää. 

Kasvu kaipaa alihankkijoita 

Iisalmeen on syntynyt isojen yritysten imussa voimakkaasti kasvavia alihankkijayrityksiä. Veturiyritysten kasvaessa alihankkijoita kaivataan kaupunkiin vielä lisää. 

– Kova tarve on erityisesti kone- ja metalliteknologiaan erikoistuneille alihankkijoille sekä uusille puunjalostusyrityksille puurakentamisen tai jatkojalostuksen eri osa-alueilla. Yrityspalvelumme tarjoaa kaupunkiin sijoittuville yrityksille konkreettista apua esimerkiksi sopivan toimitilan tai yritystontin löytämisessä ja verkostojen rakentamisessa. Tontteja on tällä hetkellä runsaasti tarjolla esimerkiksi Soinlahden yrityspuistossa. Autamme myös toimitilojen rakentamisessa. 

Iisalmessa on satsattu myös asuin-ympäristöön ja palveluihin. 

– Peruskoulumme ovat Suomen kärkeä ja harrastusmahdollisuuksia on joka lähtöön. Asumisvaihtoehdoissa riittää valinnanvaraa hyväkuntoisista kerrostaloasunnoista omakotitaloihin. Tarjolla on myös rantatontteja. Ja mikä parasta, töitä löytyy perheen molemmille vanhemmille, Savolainen toteaa. 

Kaupunki auttaa yrittäjää löytämään sopivan toimitilan tai yritystontin. 

Haku