Hyppää sisältöön

Hyvinvointia herkutellen

Hyvinvointia herkutellen

17.06.2022

Mimosa Koskipuron neljä vuotta sitten Kouvolaan perustama ravintola on aitojen makujen ja hyvien kohtaamisten keidas.

Kouvolan ydinkeskustassa sijaitseva Fresh Food -ravintola Mimosan Aito tarjoilee makuja ja hyvinvointia.

TEKSTI | HANNELE NIEMI   KUVA | TEIJA KORHONEN

Suomen Paras Lounas 2020 -kilpailun voittanut Mimosan Aito palkitsee asiakkaansa laajentamalla iltatarjontaansa jo hyväksi havaitulla linjalla. Sesonkiraaka-aineista itsetehtyä konstailematonta, rohkeaa ja rouheaa ruokaa, yllättävääkin makumaailmaa.

– Mummini Maija-Leena Koskipuro oli kokeileva kokki, joka hyödynsi sesonkituotteet, omat marjapuskat ja omenapuut, kertoo ravintoloitsija Mimosa Koskipuro

Koskipuro tahtoo tuoda asiakkailleen jo lapsena oivaltamaansa ilosanomaa. Hyvä ruoka luo sekä henkistä että fyysistä hyvinvointia.

Nautintoa kaikilla aisteilla

– Kun tehdään itse tuoreista lähialueen sesonkituotteista, raaka-aineita kunnioittavasti käsitellen, tuottaa ruoka nautinnon lisäksi kokonaisvaltaista hyvää oloa. Jos ateria vielä nautitaan hyvässä seurassa, on se mitä parhainta rentoutumista.

Kesän aikaan tuoreet yrtit ovat hurmaavimmillaan, kala herkullisimmillaan ja kasvisten sekä marjojen tarjonta monipuolisimmillaan.

– Ihana kesänaposteltava on esimerkiksi paahdettu bruschetta, seuranaan tapenadea, mozzarellaa ja kevyesti paahdettuja, Provencen yrtein maustettuja minitomaatteja.

Hyvä ruoka tarkoittaa herkuttelua. Ateria kuuluu nauttia kaikilla aisteilla ja syödä myös silmillä.

Kolmekymppiselle, juurilleen palanneelle Koskipurolle ruoka on työn lisäksi myös elämäntapa, jonka ytimessä ovat hyvinvointi ja terveys.

Luovuutta ja yllätyksiä

Jatkuva kehittyminen ja ennakkoluulottomasti luominen ovat yrittäjän johtoajatuksia. Luovassa ruoanlaitossa ei ole rajoja.

Koskipuro kehittelee yhdessä miesystävänsä kanssa koko ajan uutta Mimosan Aitoon. Viimeisimpinä listalle ovat tulleet napolilaistyyliset artesaanipizzat.

– Panostan vahvasti ruokakulttuurin kehitykseen ja luovaan suunnitteluun, mutta joskus on parempi antaa vain mennä, sillä on ihanaa yllättyä: joulukaneli onkin mainio kesämaku, vaikkapa couscoussalaatissa. 

– Ruoka tarvitsee suolan ohella yleensä aina happoa – sitruunamehua tai etikkaa – sekä makeutta pyöristämään makua. Makua saadaan aikaan myös valkosipulilla, chilillä ja yrteillä, Koskipuro listaa.

Myös kasvisten erilaisilla maustamis- ja kypsennystyyleillä ylletään uusiin, huikeisiin makuelämyksiin. 

Kasviksista pikkelssiä

Kauppakeskus Hansassa vuonna 2018 aloittanut Mimosan Aito muutti maaliskuussa 2020 isompiin tiloihin ja on nyt kasvanut 80-paikkaiseksi à la carte -ravintolaksi. 

Kymmenen työntekijänsä kanssa yrittäjä Koskipuro panostaa monipuolisen ateriaelämyksen ohella tunnelmalliseen ilmapiiriin.

Kasvispainotteiseen menuun kuuluu myös lähituottajien lihaa ja kalaa. Eettisyys ja ekologisuus ovat ajan henki, ja ne Koskipuro allekirjoittaa täydestä sydämestään. Myös raaka-aineiden monipuolinen hyödyntäminen ja säilöntätapojen tunteminen ovat yrittäjälle tärkeitä arvoja.

– Työhaastattelussakin saatan kysyä: Mitä teet ylijääneistä aineksista, esimerkiksi kurkusta?

Koskipuro ilahtuu, jos vastaaja ehdottaa vaikka pikkelssiä.

Haku