Hyppää sisältöön

Hyvinvointi houkuttelee takaisin toimistolle

Hyvinvointi houkuttelee takaisin toimistolle

27.01.2022

Kultatason sertifikaatti on osoitus siitä, että suunnittelun veturina on toiminut käyttäjien terveys, asiantuntija Jennifer Pitkänen-Lundsten näkee.

Säterinportin toimistokampus Espoossa uudistui muutoksessa, jossa keskiöön nostettiin henkilöstön hyvinvointi. Tulos palkittiin kultatason sertifikaatilla.


TEKSTI | LIISA JOENSUU   KUVA | JOONA RAEVUORI

Ei ainoastaan neliöitä, vaan toimitiloja, joissa ihmisen on hyvä olla. Siinä yksi keskeisistä ajatuksista, joiden pohjalta Säterinporttia Leppävaarassa lähdettiin pari vuotta sitten kohentamaan työympäristöksi, jossa ihmiset viihtyvät hyvin. 

Muutos näkyy erityisesti yhteisissä tiloissa, joihin kuuluu esimerkiksi suuri, Mukavuusalueeksi nimetty tila. Se kutsuu henkilöstöä luokseen kumpuilevaa nurmikkoa muistuttavine istuskelualueineen, viherseinineen ja kirjastoineen. Mukavuusalueen vierestä löytyvät kahvila, kampaamo ja kuntosali. Hierojan vastaanotto toimii kuntosalia vastapäätä. 

– Houkuttelevat ja hyvinvointia tukevat toimitilat haastavat etätyön. Kun tilat ovat mieluisat, töihin on mukava tulla. Hyvinvointia tukevat tilat vaikuttavat myös motivaatioon ja jaksamiseen sekä näiden kautta yrityksen tulokseen. Säterinportissa lisättiin viihtyvyyttä paitsi tilojen, kalustuksen ja värien keinoin, myös taloteknisin ratkaisuin, kertoo liiketoimintajohtaja Antti Venermo Trevian Asset Managementistä. 

Trevian Asset Management on toimitiloihin keskittyvä kiinteistösijoitus- ja kiinteistövarainhoitoyhtiö. 

Talotekniikassa tärkeitä seikkoja olivat esimerkiksi sisäilman hyvä laatu, tarpeenmukainen valaistus ja riittävä päivänvalo. Kokonaisuuden toteutus onnistui niin hyvin, että viime vuoden lopulla Säterinportille myönnettiin arvostettu kansainvälinen WELL Core & Shell -sertifikaatti ensimmäisenä kiinteistönä Suomessa. Sertifioinnin kohteena ovat B- ja C-rakennukset, joissa sijaitsee suurin osa kiinteistön yhteiskäyttötiloista. 

Jo aikaisemmin Säterinportilla oli hallussaan ympäristösertifikaatti BREEAM, joka edellyttää rakennukselta moitteettomuutta esimerkiksi tekniikan, energiatehokkuuden ja ympäristön näkökulmasta.

Tiloja ihmisten ehdoilla

Yhteistiloissa on paljon luonnonvaloa, jota antavat isot ikkunat sekä kattoikkunat. Sisustuksessa suositaan luonnonmateriaaleja. Sertifioinnin konsulttina toimineen Green Building Partnersin asiantuntija Jennifer Pitkänen-Lundsten muistuttaa ihmisten olevan 90 prosenttia ajastaan sisätiloissa, joten kiinteistöillä on heihin suuri vaikutus. Tilat tulisi rakentaa aina ihmisten ehdoilla ja käyttäjien tarpeisiin.

– Viihtyisyys on vasta lähtökohta. WELL-sertifioinnissa arvioitavia seikkoja ovat esimerkiksi sisäilman ja veden laatu, valaistus ja akustiikka sekä ravintolassa tarjoillun ruoan ravitsevuus. Sertifiointi perustuu tieteelliseen tutkimukseen ja vaatii laboratorion vahvistamat tulokset, Pitkänen-Lundsten kertoo.

Sertifikaatti on voimassa kolme vuotta kerrallaan. Venermon mukaan hyvinvointi on Säterinportissa kokonainen ideologia, joten kultatason tunnustus säilyy todennäköisesti jatkossakin. Myös kiinteistön sijainti on poikkeuksellisen hyvä, sillä juna-asemalle on kävelymatka.

www.saterinportti.fi

Haku