Hyvämaineinen yritys saa kalasteltua parhaat tekijät

Kallioinen Yhtiöt -konsernin reilu maine on mahdollistanut sen, että palkkalistoille on saatu ammattilaisia, joista rakennusalalla suorastaan tapellaan. Lähtökohtana on osaajien arvostus ja kunnioitus.
TEKSTI liisa joensuu | kuva teemu heikkilä
Rakentamisen palveluja tarjoava Kallioinen tunnetaan perheyhtiönä, joka tarjoaa suuren talon työmahdollisuudet pienen talon hengellä. Konsernin noin 60 työntekijää sijoittuvat neljään eri yritykseen, mutta yhteishenki on kouriintuntuva ja organisaatio niin matala, että toimitusjohtajankin ovesta on helppo astahtaa sisään. Talossa viihdytään eläkkeelle asti, ja tälläkin hetkellä töissä on yli 20 vuotta palvelleita osaajia.
– Myönteinen maine on kiirinyt suusta suuhun ja mahdollistanut sen, että olemme voineet kalastella parhaita tekijöitä. Olemme onnistuneet saamaan palkkalistoille tosiammattilaisia, myös ”uhanalaisia lajeja”. Jälkimmäisiä ovat esimerkiksi ajoneuvonosturinkuljettajat ja asiantuntevat asentajat. Työviihtyvyys on hyvä, ja siksi työntekijät myös pysyvät meillä, henkilöstöhallinnossa työskentelevä Hanna Kallioinen paljastaa.
Arvostus pitää talossa, kiteyttää Kallioinen Cranesillä työskentelevä ajoneuvonosturinkuljettaja Laura Pessi. Tultuaan taloon viisi vuotta sitten hän tiesi nopeasti tulleensa oikeaan paikkaan.
– Minulla on paras pomo ikinä. Tilauksista ja ajojärjestelyistä vastaava Jaana Tanskanen ottaa meidän kuljettajat huomioon työntekijöinä ja ihmisinä, arvostaa ja luottaa. Hän varmistaa, että meidän on hyvä olla. Ja työkaverit ovat ihan loistavia.
Laura Pessin mukaan kaikki tämä heijastuu asiakkaille, ja talo arvostaa asiakkaitaan. Hän kertoo päässeensä työpaikkaan, jossa asiakasta saa oikeasti palvella eikä palvelusta tingitä tehokkuusajattelun vuoksi. Silloin itsellekin tulee hyvä mieli. Ympyrä on sulkeutunut kauniilla tavalla: työmailla on kuulunut palautetta siitä, että Kallioisen kuljettajat ovat yhteistyökykyisiä, taitavia ja asiakaspalveluhenkisiä.
Aitoa välittämistä
Osaava henkilökunta luo lopulta koko firman maineen. Asiakas panee merkille hyvän palvelun ensikontaktista alkaen ja huomaa kyllä, kun välittäminen on aitoa. Koko konsernissa on tärkeää esimerkiksi, että asiakkaalle vastataan ripeästi, ja vastaajan osaaminen on niin hyvää, että hän myös ottaa asian hoitaakseen.
– Asiakaspalvelussa painottuvat henkilökohtaisuus ja sitoutuneisuus. Täältä vastaa aina ihminen. Varmaa on, ettei automatisoitu asiakaspalvelija, bottirobotti, tule koskaan saamaan sijaa Kallioinen Yhtiöissä, Kallioinen naurahtaa.
Konsernin neljä eri yritystä vuokraavat koneita, tarjoavat maanrakennusta ja nostopalveluja ja vuokraavat kiinteistöjä. Työmailla sattuu ja tapahtuu. Kallioinen Cranesillä kalustovastaavana toimiva Esa Havanko sanoo, ettei aamuisin tiedä mitä päivä tuo tullessaan, mutta juuri se on työn suola.
– Yhtenäkään aamuna ole harmittanut lähteä töihin. Työ on antoisaa ja merkityksellistä. Jos työmaalla sattuu esimerkiksi konerikko tai kuljettajat ilmoittavat ongelmasta, tehtäväni on ratkaista asia ja saada työt jatkumaan nopeasti. Asiakas arvostaa sitä, että otamme tilanteen heti hoitaaksemme ja pidämme häntä ajan tasalla. Asiakkaat ovat oppineet luottamaan meihin. Olen viihtynyt Kallioisella loistavasti, ja meillä on hyvä henki. Sanoisin, että elämäni paras työpaikka.
Taitoja polvelta toiselle
Erityisosaamista vaativat tehtävät edellyttävät usein, että kokenut mestari siirtää tietoa nuoremmille ja näyttää hyväksi koetut toimintatavat. Kallioinen Rentillä kuljetustehtävissä toimivalla Johannes Kyllösellä on tästä kokemusta.Hän teki aluksi asennustöitä ja sai korvaamattomia vanhan kansan oppeja 76-vuotiaalta perustajan veljeltä.
– Sain tietoja, joita en olisi pystynyt kirjoista lukemaan. Koen, että meistä työntekijöistä pidetään huolta, ja tehtävissä on sopivasti haasteita. Asiakkaat lisäävät työssä viihtymistä. Monet ovat käyneet tutuiksi, ja heidän kanssaan vaihdetaan kuulumisia ohi työasioidenkin.
Kallioinen Rentin tuore asentaja Jonne Taupila on pannut merkille, että talossa saa apua ja kaikkia huolia kuunnellaan. Jos jokin asia askarruttaa mieltä, siitä voi mainita, ja asia myös etenee.
Yksi konsernin pitkäaikaisimmista työntekijöistä on Kallioinen Cranesin Saku Valkeapää, ajoneuvonosturinkuljettaja toisessa polvessa. Valkeapään isä työskenteli Kallioisella hänkin. Valkeapäällä on takana 25 vuotta samoissa tehtävissä.
– Tulin taloon isäni suosituksesta enkä ole katunut. Työkaverit, pomo ja omistajat ovat mukavia, ja töissä on jopa hauskaa. Näistä asioista se töissä viihtyminen muodostuu.