Hyväkuntoiset tilat ammattitaitoisella siivouksella

Huolellisella ylläpitosiivouksella ja vuosittaisilla peruspesuilla sekä vahauksilla tilat pysyvät siisteinä.
Teksti Tuomas I. Lehtonen Kuva Joona Raevuori
Siivouksessa tärkeintä on säännöllisyys. Jos kuitenkin tehdään säännöllisesti pelkästään ylläpitosiivousta, se ei riitä, kertoo yrittäjä William Lyhtinen siivouspalveluja tarjoavasta Suomen BestLaatu Palvelut Oy:stä.
Yli 10 vuotta alalla olleen yrityksen asiakkaita ovat pääkaupunkiseudulla sijaitsevat yritykset ja taloyhtiöt, joiden kanssa vaalitaan hyvää ja pitkäaikaista yhteistyötä.
Peruspesu ja vahaus tulisi tehdä tilojen käyttömäärästä riippuen vähintään kerran vuodessa. Vahaus suojaa lattian pintamateriaalia ja pidentää sen käyttöikää.
– On huono tapa, että tilataan hyvä siivouspalvelu, mutta ei vahata säännöllisesti.
– Vahauksen tärkein osuus on lattian peruspesu, jotta kaikki vanha lika saadaan pois. Jos vahauksesta kuluu kaksikin vuotta, homma on isompi kuin silloin, jos se tehdään vuosittain. Se myös maksaa enemmän, koska lattian peseminen vaikeutuu.
Ylläpitosiivousta kohteissa tehdään yleisimmin kahdesti viikossa.
– Jos esimerkiksi taloyhtiössä on paljon pieniä lapsia ja rattaita, ei talo pysy siistinä pitkään. Olemme huomanneet, että asiakkaat ovat tyytyväisiä, kun ylläpitosiivous tehdään noin 2-3 kertaa viikossa.
Pandemia-aika on lisännyt siivouksen tarvetta. Lyhtisen mukaan monet ovat alkaneet miettiä siivouksen tärkeyttä ylipäätään.
– Kotona ollessa, halutaan, että portaikko ja kosketuspinnat siivotaan kunnolla. Tärkeintä on kosketuspintojen desinfiointi.
Suomen BestLaatu Palvelut tekee myös tartunnanjälkeisiä siivouksia, joiden avulla saadaan yritystoiminta palaamaan normaaliin rytmiinsä mahdollisimman pian työpaikalla havaitun koronatartunnan jälkeen.
Ammattilaisen siivousvinkit
- Ylläpitosiivousta kannattaa tehdä säännöllisesti, noin kahdesti viikossa.
- Lattian peruspesu ja vahaus tulisi tehdä kerran vuodessa.
- Vuosittain kannattaa myös toteuttaa isompi suursiivous.
Yhteyshenkilö toimii linkkinä
Olennainen osa yrityksen palvelukokonaisuutta on jokaiselle asiakkaalle nimettävä, kohteen läpikotaisin tunteva oma yhteyshenkilö, joka toimii myös linkkinä asiakkaan ja siivoojan välillä.
– Kun asiakkaalla on jotain asiaa meille, hän voi soittaa suoraan yhteyshenkilölleen ja toisin päin. Yhteydenotto ei juutu isoon asiakaspalvelujärjestelmään, vaan yhteyden ottaminen ja palautteen antaminen on helppoa ja asiat hoituvat. Myös virheiden mahdollisuus pienenee, kun ei ole välikäsiä, ja voidaan löytää yhdessä ratkaisuja.
Työnlaadun takaamiseksi on tärkeää, että työntekijät viihtyvät työssään. Hyvin tehdystä siivoustyöstä ei välttämättä tule palautetta asiakkaalta – usein hiljaisuus kertoo siitä, että työhön ollaan tyytyväisiä. Siksi on tärkeää, että työnantaja on kiinnostunut alaisistaan ja pitää yhteyttä heihin.
– Hyvä työilmapiiri on tärkeä, että tunnemme ihmiset. Voimme jutella työn merkeissä ja muutenkin, ja toimistolla voi käydä. Työntekijöiden hyvinvointi on tärkeää. Jos ei kysy, ei tiedä, miten kaverilla menee eikä voi esimerkiksi parantaa työoloja. Samalla pysymme ajan tasalla myös asiakaskohteen asioista, Lyhtinen sanoo.