Hyppää sisältöön

Hyvä sisäilma parantaa työkykyä

Hyvä sisäilma parantaa työkykyä

16.02.2021

Wulff Naxorin myyntipäällikkö Thomas Hudd ja AeraMax Professional -ilmanpuhdistin lastensuojeluyksikkö Salvares Oy:n tiloissa, jonne laite on hankittu edistämään henkilökunnan työhyvinvointia.

Puhdas sisäilma on sekä työnantajan että työntekijän edun mukaista. Se vähentää sairauksia, lisää viihtyvyyttä ja parantaa työkykyä.

Teksti Timo Hämäläinen  Kuva Naxor Finland

Sisäilman laatu ja sen ongelmat ovat tutkimuksen kestoaiheita. Eikä ihme, sillä vietämme lähes 90 prosenttia ajastamme sisätiloissa.

Sisäilmaan joutuu epäpuhtauksia monista lähteistä. Ihmiset itsessään tuovat ja levittävät epäpuhtauksia ympäristöön. Ilman ja kosketuksen välityksellä leviävät virukset ja bakteerit aiheuttavat terveyshaittoja.

Rakennus- ja sisustusmateriaaleista sekä laitteista erittyy ilmaan erilaisia kemiallisia yhdisteitä. Sisätiloihin ajautuu epäpuhtauksia myös muun muassa ilmanvaihdon, vuoto-ilmavirtojen ja avonaisten ikkunoiden kautta.

– Ihmiset reagoivat huonoon sisäilmaan monin eri tavoin. Oireina voi olla silmien, nenän ja kurkun ärsytystä, päänsärkyä, yskää, aivastelua ja väsymystä, toteaa Wulff Naxorin myyntipäällikkö Thomas Hudd.

Huono sisäilma vähentää toimitilojen viihtyisyyttä. Pahimmillaan työntekijöiden terveys ja työkyky heikkenevät, mikä johtaa lopulta useisiin sairauspoissaoloihin.

Epäpuhtaudet suodattimiin 

Sisäilman laatua voi yrittää parantaa tuulettamalla. Se ei kuitenkaan aina auta ja voi jopa huonontaa sisäilman laatua, jos ulkoilmassa on esimerkiksi siite- tai katupölyä.

Wulff Naxor tarjoaa sisäilman laatuongelmiin AeraMax Professional -ilmanpuhdistimia. Puhdistimet imevät epäpuhdasta ilmaa sisäänsä ja puhaltavat ulos puhdasta ilmaa. Epäpuhtaudet jäävät suodattimiin.

– Ilmanpuhdistin poistaa jopa 99,97 prosenttia ilmassa olevista epäpuhtauksista, mukaan lukien bakteerit, virukset, kemikaalit, siitepölyt ja pölyhiukkaset, Hudd sanoo.

Ilma virtaa puhdistimissa esisuotimen ja aktiivihiili- sekä HEPA -suodattimen läpi. Tarvittaessa ilma voidaan vielä ionisoida.

– Rakeinen aktiivihiilisuodatin puhdistaa ilman tuoksuista, hajuista sekä VOC-yhdisteistä. Suurin osa epäpuhtauksista jää ISO 8 -luokiteltuun HEPA-suodattimeen. Samanlaisia suodattimia käytetään myös sairaaloissa. Puhdistimet poistavat ilmasta epäpuhtauksia, joiden koko on pienimmillään 0,3 mikrometriä.

HEPA-suodatin on vaihdettava keskimäärin vuoden välein. Aktiivihiilisuodatin taas kuudesta kahdeksaan kuukauden välein.

IHMISET ITSESSÄÄN levittävät usein epäpuhtauksia ympäristöön. 

Monen kokoisiin tiloihin

Puhdistimet ovat helppokäyttöisiä.

– Laitteita ei tarvitse erikseen säätää. Ne havaitsevat äänet, liikkeet sekä epäpuhtaudet ja säätävät automaattisesti toimintaansa.

Puhdistimissa on ilman epäpuhtauksia mittaavat lasertunnistimet ja ohjauspaneeli, josta näkee sisään tulevan ja ulosmenevän ilman laadun. Kun värinäyttö on punainen, ilman laatu on huono.  Sininen kertoo ilman olevan puhdasta.

Ilmanpuhdistinmallin koko ja teho ja riippuu siitä, minkä kokoiseen huoneeseen laite tulee. Niitä voidaan käyttää tiloissa, joiden koko vaihtelee 10 neliömetristä 130 neliömetriin asti. Valikoimasta löytyy seinälle kiinnitettäviä ja vapaasti seisovia siirreltäviä malleja.

Haku