Hyvä johtaminen kantaa pitkälle

Joensuu on Pohjois-Karjalan helmi, joka tunnetaan kauniista luonnosta ja välittömistä ihmisistään. Dynaamisessa kaupungissa myös arvostetaan persoonallisia työntekijöitä.
TEKSTI | PETRI VARIS KUVA | TOMMI RAUTIO
Joensuu tunnetaan kasvavana kaupunkina, joka menestyy niin koripallossa kuin kulttuurissakin, mutta jossa elämänmeno on karjalaisen leppoisaa. Harvemmin otsikoihin nousee kuitenkaan kaupungin työkulttuuri, jossa mutkaton ja sujuva yhteistyö sekä luottamukseen perustuva johtaminen näyttelevät suurta roolia.
– Olemme riittävän suuri tekijä kunnianhimoisiin projekteihin, mutta samalla myös tarpeeksi pieni, että asiat hoituvat helposti ja mutkattomasti. Oma osansa on tietysti ihmisten välittömällä luonteenlaadulla, joka hämmästyttää usein vierailijoita, huomauttaa Joensuun kaupunginjohtaja Kari Karjalainen.
Karjalainen tietää mistä puhuu, sillä hän on yksi Suomen pisimpään palvelleista kuntajohtajista, jolle presidentti Sauli Niinistö myönsi juuri kaupunkineuvoksen arvonimen. Vaikka Karjalainen nauttiikin kaupungissa laajaa luottamusta, ei hyvä johtaminen ole kuitenkaan yhdestä ihmisestä kiinni.
Joensuun kaupungilla työskentelee miltei 3 000 ihmistä. Joukon runsaudesta huolimatta on töissä onnistuttu säilyttämään vilpitön me-henki sekä välitön suhtautuminen kollegoihin. Kaupungin töissä hierarkiat ovat matalia ja persoonat saavat näkyä sellaisena kuin ovat.
– Itseään ei kannata ottaa turhan vakavasti, vaikka työt tosissaan tehdäänkin. Hyvät johtajat johtavat esimerkillään. Mikäli halutaan säilyttää rento työilmapiiri, ei silloin kannata itsekään jäykistellä, Karjalainen toteaa.
Kaupunkikuva kehittyy
Joensuun kaupunkikuva on viime vuosina kehittynyt huimasti. Keskustan läpi kulkevan Pielisjoen ylitse on rakennettu kaksi siltaa, kävelykeskustan kruunaava tori on uusittu täysin ja paraatipaikalle rantaan on kohonnut kokonaan uusi Penttilän asuinalue. Rakentamista ohjaa symmetrisen kaupungin visio, jonka tavoitteena on 3 500 uutta työpaikkaa ja 6 000 uutta asukasta.
Maan parhaan pyöräilykaupungin hyvin hoidetuilla pyöräkaduilla kuljetaan kesät talvet. Pyöräilyn edistäminen on osa ympäristöohjelmaa, joka on Suomen kunnianhimoisin. Joensuu onkin luvannut olla hiilineutraali jo vuonna 2025.
– Meillä on kaupunkiympäristön kehittämisessä hyvä tekemisen meininki. Vuoteen 2030 ulottuva visiomme on poikkeuksellinen mihin tahansa verrattuna. Sen toteuttamista varten haluamme saada töihin innokkaita tekijöitä, jotka uskaltavat tavoitella suuria, toteaa kaupunkiympäristöjohtaja Ari Varonen.
Päiväkotien rekrytointiongelmat eivät ulotu Joensuuhun
Runsaasti uutisoidut ongelmat varhaiskasvatuksessa vaikuttavat joensuulaisesta näkövinkkelistä vierailta. Itä-Suomen yliopiston opettajakoulutuksen ansiosta Joensuussa riittää osaavia ja motivoituneita työntekijöitä kouluihin ja päiväkoteihin.
– Monet kaupunkiin muuttaneet ovat yllättyneet positiivisesti, kuinka laadukkaita meidän päiväkotimme ovat, toteaa hyvinvointijohtaja Riitta Huurinainen
Huurinainen kertoo, että Joensuussa on varhaiskasvatuksessa ja opetuksessa erittäin sitoutunutta ja kunnianhimoista väkeä töissä. Päiväkoteja ja kouluja on myös uusittu vauhdikkaasti, ja uudet yksiköt ovat pedagogisesti erittäin toimivia.
– Osaajia kuitenkin tarvitaan aina ja mielellään otetaan ihan kaikkialta Suomesta, Huurinainen lisää.