Hyppää sisältöön

Huipputarkkoja mittauksia mobiililaserskannauksella 

Huipputarkkoja mittauksia mobiililaserskannauksella 

5.05.2022

Nordic Geo Centerin maahantuoma mobiililaserskannauslaitteisto maksaa paljon, mutta sen avulla saadaan tuotettua tarkkoja mittauksia ennenäkemättömän tehokkaasti ja edullisesti.

Mobiililaserskannaus yleistyy nopeasti infrarakentamisen mittauksissa.  Nordic Geo Centerille se tietää latteiden maahantuonnin lisäksi koulutustyötä, sillä menetelmän osaajista on pulaa.

TEKSTI | TIMO HÄMÄLÄINEN KUVA | JUHO LÄNSIHARJU

Nordic Geo Center Oy:n toiminnanjohtaja ja kokenut geodeetti Hannu Heinonen on huolestunut. Hänen mukaansa maanmittausalan koulutus on Suomessa jäljessä vaatimustasosta, jota mobiililaserskannauksen käyttö vaatii.

– Opiskelijat eivät saa riittävän syvällistä oppia geodeettisesta laskennasta. Mobiililaserskannauksen käyttäjien pitäisi osata analysoida mittauksista saatuja tuloksia ja tehdä tarvittavia tarkistuslaskelmia, Heinonen kertoo.

Osaamisen puutteen seurauksena Nordic Geo Center järjestää jatkuvasti asiakkailleen koulutusta. Kurssien pituus vaihtelee puolesta vuodesta vuoteen. 

– Joudumme nyt kouluttamaan asiantuntijoita, vaikka sen pitäisi olla yhteiskunnan tehtävä, Heinonen sanoo.


Fotogrammetrian varjo

Heinosella on syvällinen näkemys alan koulutuksen kipupisteistä, sillä hän on toiminut tuntiopettajana korkeakouluissa. Hänen mukaansa koulutuksen alamäki alkoi 1990-luvun puolivälissä.

– Yhtenä syynä tason laskuun oli koulutuksen rahoituksen muuttuminen budjettiperusteisesta projektiperusteiseksi. Sen seurauksena opettajien aikaa tuhlautuu nyt rahoituksen hankkimiseen. 

Heinosen mukaan mobiililaserskannauksen selkäranka – INERTIA-GNSS-trajektorilaskenta osana uutta, korkeatasoista geodeettisen laskennan opetusta – kantaa taakkana fotogrammetrian perintöä. Fotogrammetriaa hyödynnetään ilmakuvauksissa.

– Fotogrammetrian ajatusmaailmaa ja laskentamalleja pyritään soveltamaan laserskannaukseen, mikä tuottaa huonoja tuloksia. Näillä kahdella menetelmällä ei kuitenkaan ole juuri mitään yhteistä, Heinonen toteaa.

Heinosen mielestä korkeakoulujen pitäisi kouluttaa nykyistä enemmän osaajia työelämään, jossa heitä tarvitaan, ja jossa tutkimus ja tuotekehitys ovat huippuluokkaa.

Koulutusasioiden edistämiseksi Nordic Geo Center pyrkii järjestämään maaliskuussa pidettäville Maanmittauspäiville aihetta käsittelevän asiantuntijapaneelin.


Mittauksia tehokkaasti

Yritys tuo maahan Riegl Laser Meauserement Systemsin lasermittausjärjestelmiä. Kaikki skannerit ovat monipistemittaavia ja toimivat palautuvan signaalin täyden aallon digitointi- ja analysointitekniikalla.

– Aallonmuotokirjastoon perustuvalla analysointitekniikalla saadaan hyvin tarkkoja mittaustuloksia ja järjestelmät tuottavat myös attribuuttitietoa siitä, mihin säde on osunut. Kilpailijoilla ei vastaavaa tekniikkaa ole, Heinonen vakuuttaa.

Riegl esitteli syyskuussa kansainvälisillä Intergeo 2019 -messuilla uusimman, VMX-2HA-nimisen mobiiliskannerimallinsa. Laitteiston lähetystaajuus on 2 MHz. Se mittaa useita miljoonia pisteitä ja 500 skannauslinjaa sekunnissa. Mittausajo voidaan tehdä kaikilla sallituilla maantieliikenteen nopeuksilla. Järjestelmään voi kytkeä erilaisia kameroita.

Mobiiliskannerit ovat menestyneet hyvin testeissä. Esimerkiksi Liikenneviraston viime vuotisessa uramittaustekniikoiden vertailussa paras laatu saavutettiin Riegelin VMX-1HA-laitteella, jolla poikkeamien osuudet mittauksissa olivat lähes nolla. Alustavien tulosten perusteella Riegl on pärjännyt erinomaisesti myös testissä, jonka Ruotsin tie- ja kuljetustutkimuslaitos VTI järjesti syyskuussa.

– Mobiililaitteistomme ovat kalliita, mutta niiden avulla saadaan tuotettua nopeasti erittäin tarkkoja mittauksia, Heinonen kertoo.


Mahdottomasta mahdollista

Kaupunkiympäristön rakentamisen palveluja Helsingille tuottava liikelaitos Stara hankki mobiiliskannerilaitteiston suunnittelun ja mittauksen apuvälineeksi ensimmäisenä Suomessa. Staran yksikönjohtajan Hannu Halkolan mukaan hankinta on ollut sekä taloudellisesti että teknisesti menestys.

– Laitteisto on kallis, mutta nyt pystymme tarjoamaan palveluitamme kaupungin eri yksiköille edullisesti. Mittaukset saadaan tehtyä huomattavasti perinteistä vähemmällä työmäärällä.

Halkolan mukaan mobiililaserskannaus on hyvin tarkka menetelmä, ja se on mahdollistanut mittauksia, joita ei aiemmin pystytty käytännössä juuri tekemään.

Osana mobiiliskannerilaitteiston hankintaa Stara hankki Nordic Geo Centeriltä kahdeksalle asiantuntijalleen noin puoli vuotta kestäneen erikoiskoulutuksen.

Haku