Huippuluokan padelopetus voi viedä jopa kilpakentille

Padel Club Finlandissa tiedetään, miten padelin suosio on kasvanut nopeasti huippulukemiin. Laadukkaan valmennuksen avulla pelistä saa enemmän irti.
Teksti Pi Mäkilä Kuva Riku Kylä
Liikuntatrendejä vähääkään seuraava ei ole voinut välttyä törmäämästä viime vuosina padelkenttiin, joita on noussut hurjaa vauhtia ympäri Suomea. Lajin suosion kasvu on huomattu myös Suomen ensimmäisessä padelalan yrityksessä, vuonna 2016 perustetussa Padel Club Finlandissa.
Yritys toimii tällä hetkellä yhdeksällä eri padelklubilla ja laajenee lähiaikoina kovaa vauhtia. Vuoden lopulla Padel Club Finland toimii jo 15 eri klubilla ympäri Suomen. Padelkenttiä on tuolloin käytössä 80.
Padel Club Finland tavoittelee laajenemisen myötä myös Suomen parhaan – ja laadukkaimman Padel Academyn paikkaa.
TEKNIIKAN ON HYVÄ olla hallussa, mutta tarkkuuden lisäksi peli vaatii myös hauskanpitoa.
Laadukkaampaa opetusta
Aiemmin keskityimme opettamaan suomalaisille, mitä padel on. Lajin suosion kasvun myötä voimme nyt siirtyä seuraavalle tasolle. Koska laji on melko nuori Suomessa, osaavien valmentajien löytäminen on ollut haastavaa. Uudistusten, kansainvälisten verkostojen ja laajenemisen ansiosta pystymme tarjoamaan pelaajille jatkossa aiempaakin laadukkaampaa valmennusta, kertoo Padel Club Finlandin Padel Academyn uusi valmennuspäällikkö Nacho Porto.
Porton suunnittelutyön alle ottaman Padel Academyn tavoitteena on tarjota Suomen parasta padelopetusta ympäri Suomea nousevilla Padel Club Finlandin klubeilla.
– Teemme yhteistyötä maailman parhaiden padelvalmentajien kanssa, joten lajin parissa voi kehittyä huipulle saakka, Porto sanoo.
Porto huomauttaa, että muutaman opetustunnin ottaminen maksaa nopeasti itsensä takaisin, vaikka tähtäimessä ei välttämättä olisikaan ura padelammattilaisena.
– Valmentajan avulla pelin filosofiasta saa nopeasti kiinni, ja valmentaja auttaa myös teknisissä haasteissa. Padel on kaikkinensa paljon hauskempi peli pelata, kun muutamat perusasiat ovat kunnossa. Ja jos pelaaminen vie mukanaan, Padel Academyn tarjoamat tunnit auttavat kehittymään harrastuksessa pidemmälle.
Padel Academyn valmennuksen ansiosta pelaajilla on mahdollisuus saada myös jatkuvaa tukea ja kannustusta osaavilta valmentajilta.
– Kaikki Padel Club Finlandit noudattavat samaa filosofiaa. Pelaat sitten millä tahansa klubilla, voit aina luottaa siihen, että Padel Academy ja sen valmentajat noudattavat samoja periaatteita, arvoja ja opetusmetodeita.
Pelaamista läpi vuoden
Sosiaalisuus kuuluu oleellisesti padelin luonteeseen. Espanjassa padel on koko kansan huvi, jota pelaavat niin lapset, isovanhemmat, kaveriporukat kuin huippuammattisetkin – välillä kaikki yhdessä.
Porton mukaan Espanjassa onkin usein tapana kerääntyä myös pelin jälkeen vaihtamaan kuulumisia.
– Samaa kulttuuria haluamme luoda Suomeenkin. Meilläkin on klubeillamme aina viihtyisä oleskelutila, johon voi kokoontua pelin jälkeen jälkipeleille kaveriporukan kesken, Porto kertoo.
Padelin suosion nopean kasvun takia lajista on povattu jo tähdenlentoa, joka unohtuu muutamassa vuodessa. Porto ei tähän usko.
– Padel rantautui Espanjaan vuosikymmeniä sitten, ja sen suosio kasvaa yhä. Tänä päivänä se on Espanjassa heti jalkapallon jälkeen suosituin pallopeli. Lisäksi padelia on hauskaa pelata kavereiden kanssa silloinkin, kun pelaajat ovat varsin eri tasoisia. Jo ensimmäinen peli voi olla hyvin hauska kokemus, vaikka tekniset taidot eivät olisivatkaan vielä kummoiset, Porto sanoo.
Säännöt on kuitenkin hyvä ottaa haltuun jo peliuran alussa. Siksi Padel Club Finlandin Padel Academy valmentajiin kannattaa turvata.
– Valmentaja auttaa sisäistämään pelin säännöt. Padelissa kaikki lähtee pallon kontrolloimisesta. Hauskuus kuuluu lajiin,
mutta myös kärsivällisyyttä tarvitaan, Porto vinkkaa.
Padel – hittilaji, jonka suosio kasvaa edelleen
- Muutama vuosi sitten Suomeen rantautunut padel on mailapeli, jonka säännöt ja pelikenttä yhdistelevät tennistä ja squashia.
- Käytännössä padelkenttä on verkkoineen kuin tenniskenttä pienoiskoossa – sillä erotuksella, että kenttä rajautuu kolmimetrisiin seiniin. Squashin tapaan pallo saa tietyin rajoituksin osua kentän seinään ja kimmota siitä.
- Nelinpelinä pelattava laji on kehitetty alun perin jo 1970-luvulla Latinalaisessa Amerikassa. Padelia pelaa arviolta jo 20 miljoonaa ihmistä maailmanlaajuisesti.
- Suomessa padel on ollut aiemmin pienemmän piirin laji, joka on sittemmin osoittautunut varsinaiseksi hitiksi. Arvioiden mukaan pelaajia on Suomessakin jo noin 40 000. ja luku kasvaa koko ajan.