Hyppää sisältöön

Huippukokkien maut valtaavat nyt kotikeittiöt

Huippukokkien maut valtaavat nyt kotikeittiöt

29.10.2021

Chef’s Live -kokkausillassa pääsee kokkaamaan ammattitasoisen illallismenun Kape Aihisen kanssa.

Ammattikokkien keittiöistä tutut liemivalmisteet ovat nyt koko kansan saatavilla. Pitkään ja hartaudella haudutetun makuista ruokaa voi saada nyt vähemmällä vaivalla.

Teksti Mari Korhonen  Kuva Maggi By Puljonki

Suomen Nestlén Juuan tehtaalla valmistetut Puljonki-liemivalmisteet ovat olleet pitkään ammattilaiskeittiöiden suosiossa, eikä ihme. Suurimmaksi osaksi paikallisista raaka-aineista valmistettuja liemiä paahdetaan ja keitetään tehtaalla pieteetillä perinteisen kotikeittiön tavoin. Padat ja kattilat vain ovat suurempia.

– Liemet saavat syvän makunsa 100-prosenttisesti luonnollisista ainesosista, kuten luista, vihanneksista ja yrteistä. Haudutusajassa ei ole tingitty, padat porisevat jopa 10 tunnin ajan. Tällöin raaka-aineista saadaan varmuudella kaikki maut talteen. Valmistustapa on täysin uniikki, mikä on tehnyt Puljonki-tuotteista suosittuja monissa ravintoloissa, kertoo Maggin pohjoismaisista ruokainnovaatioista vastaava brändimanageri Nina Holleschovsky.

Nyt ammattilaisten vuosien ajan testaamat ja hyväksi toteamat tuotteet ovat myös kotikeittiöiden ulottuvilla. Luonnollisista raaka-aineista ilman lisäaineita valmistettuja Maggi by Puljonki -liemivalmisteita myydään kaupoissa 500 ml:n tetrapakkauksissa kolmessa eri maussa. Käyttövalmiit liha-, kana- ja kasvisliemet antavat tasapainoisen pohjan mille tahansa ruoalle nopeasti ja vaivattomasti.

Kysyntää on riittänyt

Maggin kaupallisen liiketoiminnan kehitysjohtaja Sami Somela uskoo siihen, että moni varmaankin jakaa ajatuksen, että kotona valmistetut pataruoat ja keitot ovat parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä, kun maut ovat ehtineet hautua. 

– Juuan tehtaalla tämä työ on tehty valmiiksi kotikokin puolesta, jolloin syvästä mausta pääsee nauttimaan heti tuoreeltaan, Somela kertoo hymyillen.

Tuoteuutuus on kuluttajille tervetullut markkinassa, jossa innostus kokkaamiseen on lisääntynyt, mutta ruoanlaittoon käytettävissä oleva aika tyypillisesti vähentynyt. 

– Maggi by Puljonki -liemivalmisteen avulla voi valmistaa korkealaatuista ruokaa aiempaa helpommin. Käyttövalmiin liemen etuna on sen tasalaatuisuus. Kun ruokaan valitsee juuri siihen sopivan liemen, sen käytössä ei voi epäonnistua, Holleschovsky rohkaisee.

LIHA-, KANA- JA KASVISLIEMET antavat pohjan mille tahansa ruoalle.

Syksyinen Sieni- ja pekonirisotto 
  • Mikä sopisikaan pimeneviin syysiltoihin paremmin, kuin lämmin ja herkullinen risotto? Nappaa talteen syyskauden tuotteita hyödyntävä reseptivinkki.
  • Risotto kahdelle
  • 1 pkt MAGGI by Puljonki -kanalientä
  • 1 sipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 3 rkl oliiviöljyä tai 2 rkl voita 
  • 200 g risottoriisiä
  • 1 dl valkoviiniä tai omenamehua
  • 100 g sieniä
  • 100 g pekonia 
  • Valmistusaika 20min
  • Lisää oliiviöljy tai voi isoon kattilaan tai pannulle. Leikkaa sipulit, valkosipuli ja paista niitä, kunnes kuullottuvat.
  • Kaada risottoriisi sipuleiden sekaan ja paista matalalla lämmöllä. Lisää riisin ja sipulin sekaan 1 desilitra valkoviiniä tai omenamehua oman maun mukaan.
  • Lisää MAGGI by Puljonki -kanalientä pieni määrä kerrallaan, ja sekoita huolellisesti kertojen välissä. Jatka sekoittamista, kunnes riisi on kokonaan kypsynyt.
  • Paista sienet ja pekoni pannulla, lisää joukkoon riisi. Jaa risotto kahdelle lautaselle ja mausta esimerkiksi basilikalla. Nauti yksin tai yhdessä!

Perinteiset ruoat saavat uudenlaista tvistiä

Tyypillisesti liemivalmisteita käytetään suomalaiskodeissa padoissa ja keitoissa, mutta Maggi by Puljonki -tuotteita jo vuosien ajan käyttänyt Kape Aihinen kannustaa lisäämään liemen avulla makua ruokiin laajemminkin. Televisiosta tuttu huippukokki onkin loihtinut liudan reseptejä Maggi by Puljongin käyttäjille arkea helpottamaan.

– Sekä Kapella että Maggi by Puljongilla on sama, tärkeä missio: auttaa suomalaisia kotikokkeja tekemään arjessa helppoa, hyvänmakuista ja ravitsevaa ruokaa. Monipuolisia ja herkullisia reseptejä voi poimia omaan keittiöön Maggi Suomen Instagram- ja Facebook-tileiltä. Omia suosikkejani ovat erilaiset risotot, joissa liemi pääsee loistamaan, Holleschovsky vinkkaa. 

Liemen avulla myös perinteisimpiin kotiruokiin voi saada lisää makua, joka saa veden kielelle.

– Suomalaisten kestosuosikki, makaronilaatikko, saa uudenlaisen sävyn, kun maidon korvaakin Maggi by Puljonki -lihaliemivalmisteella. Liemiä voi käyttää myös esimerkiksi perunoiden, pastan ja riisin keitossa, jolloin lisukkeistakin saa todella maistuvia, Somela kertoo tuotteen monipuolisista käyttömahdollisuuksista.

Helppokäyttöinen liemivalmiste on myös helppo säilöä. Ruoanlaitosta ylijäänyt liemi säilyy jääkaapissa muutaman päivän ja on myös pakastettuna käyttökelpoinen vielä useita kuukausia.

Kape Aihisen Chef’s Live -kokkausilta järjestetään yhteistyössä Maggin kanssa marraskuun 12. päivä. Lisätietoa illasta löytyy verkkosivuilta.

CHEFS.LIVE

Haku