Hyppää sisältöön

 Hormit kuntoon taidolla

 Hormit kuntoon taidolla

13.10.2022

Turbowent-vedonparantaja on tehokas ratkaisu painovoimaisen ilmanvaihdon veto-ongelmiin. 

Kokemus on valttia hormisaneerauksessa. Asiantuntevaa yhteistyökumppania tarvitaan, kun taloyhtiö alkaa suunnitella piippujen ja hormien kunnostusta. 

TEKSTI | JUKKA NORTIO   KUVA | SUOMEN PIIPPUTUKKU

Piiput ja hormit ovat tärkeä osa talon hyvinvoinnille välttämätöntä verkostoa. Jos uunien, takkojen ja saunojen savut eivät kulje tehokkaasti piipuissa tai ilmanvaihtohormit eivät vedä, ei asunnoissa voi asua eikä työpaikoilla työskennellä. 

Energian hintatason nousun myötä niin piiput kuin hormit halutaan kuntoon. Myös tunnelmallisten takkojen muutostyöt varaaviksi takoiksi nostavat hormisaneerausten kysyntää. Suomen Piipputukun tuotteilla ja asiantuntemuksella onkin tällä hetkellä ennätyksellisen hyvä menekki. 

Saneerausta yli 20 vuoden vankalla kokemuksella 

– Olin yli 20 vuotta sitten rakentamassa mökkejä, muurasin niihin takkoja ja asensin piippuja. Kaveri soitti ja pyysi apuun horminkor-jaushommiin. Sillä tiellä tässä ollaan, Suomen Piipputukun toimitus-johtaja Henri Turunen muistelee aikaa, jolloin päätyi alalle. 

Ensimmäisen hormialan yrityksen hän perusti vuonna 2008. Yritykselle riitti pääkaupunkiseudulla hormisaneerausurakoita niin, että yritys kasvoi parissa vuodessa yli 30 työntekijän kokoon. 

Piippu- ja hormituotteita sekä niiden asennustarvikkeita maahantuovan Suomen Piipputukun Turunen perusti kolme vuotta sitten. Yritys myös konsultoi piippujen ja hormien rakentamis- ja saneeraushankkeissa ja tekee tiivistä yhteistyötä muun muassa nuohoajien kanssa. 

– Olemme kasvaneet joka vuosi useilla kymmenillä prosenteilla. Reilu vuosi sitten ostin yritykseen Kattopläkkärit Oy:n, joka tekee vaativiin kohteisiin konesaumakattoja. Se tukee Piipputukun tekemistä, sillä he valmistavat kaikkiin piippuihin pellityssarjat ja muut tarvikkeet. 

Luotettu asiantuntija 

Turusella on tiivis yhteistyö asennusliikkeiden ja nuohoajien kanssa. 

– Kun nuohoajille tulee piippujen kanssa ongelmia, he ottavat yhteyden minuun ja hankkivat korjaustarvikkeet kuten hormisaneerauslaastit, putket ja piiput meiltä. 

 Jos hyllystä ei löydy juuri sopivaa, se tehdään. 

Turunen kiertää Nuohousalan Keskusliiton koulutustilaisuuksissa ympäri maan kertomassa alan innovaatioista ja tuotteista. Samalla hän kerää kentältä tietoa tarpeista, joita nuohoajilla on. 

Pitkän piippu- ja hormialan kokemuksen myötä Turusella on perusteltu näkemys osaamisestaan. 

– Olen yksi harvoista asiantuntijoista opastamaan taloyhtiöitä, kun ne lähtevät suunnittelemaan ja tehostamaan ilmanvaihtoa ja korjaamaan hormeja. Olen tehnyt korjaus-töitä paljon itse. Siksi tunnen erilaiset hormit ja piiput erittäin hyvin. Kenelläkään muulla Suomessa ei ole tällaista osaamista. 

Koska jokainen talo on erilainen kohde, Turunen etsii aina sellaisen korjaustavan, joka on tarpeeseen sopivin ja taloyhtiölle edullisin. Usein se tarkoittaa erilaisten tekniikoiden, kuten massaamisen, sukittamisen ja putkittamisen yhdistelmää. 

Piipputukun tuotteet sopivat loistavasti Suomen oloihin. Piippujen kyky kestää kuumia savukaasuja poikkeaa standardeissamme verrattuna esimerkiksi Keski-Eurooppaan. 

– Meillä vaaditaan kaikkien piippujen kestävän 600 asteen lämpötilan. Muualla maailmassa 400 tai 450 on korkein standardi. Piipuissamme on 0,8 millimetrin sisäputki, 1 300 asteen lämpöä kestävä keraaminen villa ja ruostumatonta terästä oleva ulkokuori. Piiput ovat järeitä, ja ne kestävät. 


Suomen Piipputukun laajan tuotevalikoiman omaava varasto sijaitsee Hyvinkäällä. Tilaukset toimitetaan varastolta kätevästi ympäri Suomea. 

Vedonparantajalla puhtia ilmanvaihtoon 

Vedonparantaja on näppärä tapa lisätä tai parantaa hormin ilmanvaihtoa. Turbowent-vedonparantajat, jotka asennetaan piippujen päähän tehostamaan ilmanvaihtoa, ovat alkaneet yleistymään parin viime vuosikymmenen aikana ja niiden tekniikka onkin pitkälle kehittynyt. 

– Vedonparantajia käytetään paljon tehostamaan painovoimaista ilmanvaihtoa sekä piippujen vetoa. Niiden valikoima on nyt laajentunut niin että jokaiseen tarpeeseen löytyy sopiva. Vuosikymmen sitten niitä oli noin nelisenkymmentä erilaista, nyt varastossamme on jo yli tuhat vaihtoehtoa. 

Vedonparannusta käytetään laajasti erilaisissa kohteissa korkeista kerrostaloista rintamamiestaloihin sekä puuseissa ja komposteissa. 

– Vedonparantaja tuplaa ilmanvaihdon paikoissa, joissa tuulee hyvin. Se vastaa parhaimmillaan koneellista ilmanvaihtoa, Turunen sanoo. 

Henri Turunen
0400 357357
info@piipputukku.fi
www.piipputukku.fi

Haku