Hongkongin teekulttuuri nostaa päätään Suomessa

Kolmen ystävyksen kaipuu kotiseutujen makumaailmaan toi piristävän tuulahduksen suomalaiseen kahvilakulttuuriin.
Teksti Mari Korhonen Kuva Riku Kylä
Vuonna 2020 perustettu Kong Cha tarjoilee teetä Suomen katukuvaan vielä tottumattomalla tavalla. Kylmät maito- ja sitruspohjaiset makuteejuomat – bubble teat – mukaan napattuina ovat erottamaton osa Hongkongin kahvilakulttuuria, mutta Suomessa ne ovat vielä toistaiseksi tuntemattomampi ilmiö.
Kolmen hongkongilaistaustaisen ystävyksen kaipuu kotiseutujen makumaailmaan korjaa tilannetta kovaa vauhtia, ja kasvaa nopeasti: omien toimipisteiden lisäksi Espoon Tapiolaan avautuu Kong Chan ensimmäinen franchise-liike.
Kaveruksia yhdistää vahva side Hongkongiin, mutta muuten erilaiset taustat täydentävät toisiaan.
– Olen itse Suomessa 90-luvulla syntynyt hongkongilaisten ravintolayrittäjien poika. Koulutukseltani olen diplomi-insinööri, mutta vanhempieni yli 20 vuoden ajan pyörittämä ravintolabisnes on tehnyt alaa tutuksi, kertoo Chun Ip, yksi Kong Chan perustajista.
Hän tutustui yhtiökumppaneihinsa illallisella ystävänsä luona.
– Kummallakin heistä on yksityispankkiiritaustaa ja kokemusta startup-yrittäjyydestä. Kaipuumme kotiseutujen teekulttuuriin sai meidät yhdistämään voimamme.
Kong Cha panostaa ennen kaikkea tuotteen laatuun ja aitoihin hongkongilaisiin raaka-aineisiin.
– Haluamme tuoda Hongkongin teekulttuurin Suomen katukuvaan mahdollisimman autenttisena. Tämä tarkoittaa sitä, että käytämme vain luonnollisia raaka-aineita, emmekä koskaan makupulvereita. Tuomme mahdollisuuksien rajoissa kaikki raaka-aineet Hongkongista. Ainoastaan päivittäistavarat, kuten maito, tulee Suomesta.
Nopeita nautintoja
Hongkongin kiireisessä ilmapiirissä teejuomat on totuttu nappaamaan kahvilasta mukaan. Chun Ip kertookin, että katukuvassa lähes jokaisella on muki kädessään.
– Hongkongissa kahviloita on enemmän kuin mäkkäreitä ja ihminen juoma kädessä on kiinteä osa kaupunkikuvaa. Suomessa kahvilakulttuuri on vähän toisenlainen, kun ihmiset tulevat istumaan paikan päälle ajan kanssa. Olemme pyrkineet yhdistämään nämä molemmat. Istumapaikkoja löytyy, mutta myös kiireinen ihminen saa juoman nopeasti mukaan.
Aluksi maltillisella teevalikoimalla ja kuplavohveleilla liikkeelle lähteneen konseptin tuoterepertuaari laajenee vähitellen.
– Haluamme tehdä konseptin tutuksi helposti lähestyttävällä valikoimalla, jossa liian suuri lista ei aiheuta päänvaivaa. Uudistusta on kuitenkin tulossa jo pian, kun tuomme markkinoille erilaisia Hongkongissa suosittuja leivonnaisia.
Tällä hetkellä Kong Chan hittituote on Tiger Milk Tea.
– Tiger Milkin salaisuus on tummassa teepohjassa ja siirapissa, pohjan kuplissa ja tummassa tiikeriraitaisessa sokerisiirappikoristelussa, Chun Ip kuvailee.