Hiilijalanjälkeä vähentävä ikkuna on aito ympäristöteko

Laadukkailla tuotteilla ja valmistusmenetelmillä rakennusteollisuuden toimitusketjut valjastetaan tukemaan ympäristöpäästöjen vähentämistä.
TEKSTI | PEKKA SÄILÄ KUVA | PIHLA GROUP
Rakennettu ympäristö vie suomalaisten kuluttamasta energiasta yli kolmanneksen ja vastaa myös noin kolmannesta Suomen ilmastopäästöistä. Suurin osa rakennussektorin päästöistä syntyy käytön aikaisesta energiankulutuksesta. Rakennetun ympäristön merkitys ilmastonmuutoksen hillitsemisessä on siis kiistaton. Niinpä rakennusteollisuuden on pakko tarkastella tekemisiään hyvinkin tarkkaan vastatakseen EU-alueen yleisiin ilmastotavoitteisiin.
Rakennusliikkeillä on käytössä omat pisteytyksensä rakennusmateriaalien suhteen. Ne haluavat saada myös oman tilaus- ja toimitusketjunsa tukemaan ympäristöpäästöjen vähentämistä. Siksi ne edellyttävät myös yhteistyökumppaneilta tuotteita, jotka tukevat tätä kehitystä. Niinpä rakentajille on otollista valita yhteistyökumppaneikseen yrityksiä, jotka pystyvät antamaan läpinäkyvää tietoa tuotteistaan ja toiminnastaan.
Elinkaariajattelu edellä
Suomen johtava ovi- ja ikkunavalmistaja Pihla Group auttaa kumppaneitaan pääsemään tavoitteisiinsa tarjoamalla laadukkaita, hiilijalanjälkeä vähentäviä tuotteita. Pihla Groupin ikkunoita ja ovia käytetään vuosittain tuhansissa omakotitaloissa, paritaloissa ja kerrostaloissa. Yrityksen ikkunat ja ovet sisältyvät myös useiden talotehtaiden talopaketteihin.
– Ikkunoiden elinkaariajattelu on viety meillä pitkälle; aina raaka-aineiden hankinnasta ja materiaalihukan vähentämisestä materiaalien valmistukseen sekä kierrätyksestä ja kuljetuksesta itse ikkunoiden käyttöikään ja korjauksiin. Tehtaallamme on käytössä myös kolmannen osapuolen eli Rakennustietosäätiö RTS:n verifioima ympäristötuotekortti epd. Tuotteidemme hiilijalanjälki pieneni 16,8 prosenttia vuosina 2014–2019. Ikkunoiden markkinajohtajana meillä on ympäristönäkökohdista selkeä näkemys ja kunnianhimoiset tavoitteet, kertoo Pihla Groupin teollisesta liiketoiminnasta vastaava liiketoimintajohtaja Minna Keränen.
PihlaPROlla on mahdollisuus valmistaa hyväksyttyjä ikkunoita ja ovia myös kestävän kehityksen kohteisiin. Sertifioidun puun osuus tuotannossa on lähes 100 prosenttia. Näissä kohteissa muun muassa toimittamamme alumiini on vähintään 40-prosenttisesti kierrätettyä, eivätkä lasit sisällä nanopartikkeliyhdisteitä, jatkaa Keränen.
Korkeat kriteerit kestävän valmistuksen takeena
Huolelliset materiaalivalinnat, optimoitu valmistusprosessi ja moderni tuotekehitys ovat tärkeässä roolissa Pihla Groupin hiilijalanjäljen pienentämisessä.
– Käytämme muun muassa kaikissa tehtaissamme hiilineutraalia, 100-prosenttisesti pohjoismaisella vesi- ja tuulivoimalla tuotettua sähköä. Olemme sitoutuneet myös puolittamaan hiilidioksidipäästömme vuoteen 2030 mennessä. Täydellistä hiilineutraaliutta tavoittelemme vuoteen 2050 mennessä, kertoo Pihla Groupin kestävän kehityksen johtaja Marko Kohvakka.
Osana tavoitteitaan Pihla Group minimoi myös päästöjä käyttämällä jo osin hiilineutraaleja kuljetuksia. Tuotteet valmistetaan yrityksen omilla tehtailla Ruovedellä, Haapajärvellä, Kannuksessa, Kuusamossa, Joutsassa, Pudasjärvellä ja Nokialla, mikä vähentää osaltaan logistiikan määrää.
– Pihla Group kiinnittää erityistä huomiota myös kierrätettävyyteen niin raaka-aineiden kuin käyttöikänsä päähän tulleiden tuotteiden kohdalla. Ikkunoiden puuosat ovat helposti kierrätettävissä ja tuotteidemme valmistuksesta syntyvästä jätteestä, kuten alumiinista, lasista ja muovista kierrätämme lähes 100 prosenttia, Kohvakka toteaa.
– Laadun takeena annamme jokaiselle Pihla-ikkunatuotteelle 25 vuoden lahoamattomuustakuun. Tuotteidemme käyttöikä on hyvin huollettuna jopa 50 vuotta, millä on suuri merkitys koko rakennuksen elinkaaren aikana tuotettuihin hiilidioksidipäästöihin, hän jatkaa.
Pihla Groupin palveluverkosto kattaa koko Suomen, sisältäen yksittäiset kuluttajat, rakennusliikkeet, talotehtaat ja taloyhtiöt. Ikkunoiden ja ovien lisäksi Pihla Group myy ja kehittää myös tuotteisiinsa liittyviä palveluita ja tarvikkeita.
– Kehitystyö on jatkuvaa vuoropuhelua rakennusten suunnittelijoiden ja rakennusliikkeiden kanssa. Uudiskohteiden ikkunavalinnat lähtevät loppujen lopuksi aina suunnittelijoiden piirustuspöydiltä. Teemme jatkuvasti työtä löytääksemme entistä ympäristöystävällisempiä tuoteratkaisuja, jotta voimme kehittää vuosikymmeniä kestäviä tuotteita ja auttaa osaltamme yhteistyökumppaneita saavuttamaan tavoitteensa, Keränen lupaa.