Hyppää sisältöön

Hiihtokeskus Messilä – eteläisen Suomen ykkönen

Hiihtokeskus Messilä – eteläisen Suomen ykkönen

19.11.2021

Etelä-Suomen suurin hiihtokeskus Messilä on suosittu talviurheilukohde, joka houkuttaa talvisesongin aikana noin 200 000 kävijää. Hissinousuja kertyy kauden aikana jopa pari miljoonaa. 

Vain tunnin matkan päässä Helsingistä sijaitsee lumivarma laskettelukohde, jossa voi yöpyä mökkikylässän tai hotellissa. 

Teksti Aino Pokela  Kuva Messilä

Messilän kymmenestä rinteestä riittää monipuolisesti tarjontaa ja vaikeusasteita koko perheelle: aina Pikkukylän sadan metrin laskettelurinteestä noin kilometrin pituiseen Laason rinteeseen. Messilä tarjoaa monipuolisia talviurheilumahdollisuuksia kaikentasoisille liikkujille hyvien kulkuyhteyksien päässä. Eteläisen Suomen suurimpaan hiihtokeskukseen ja Lahden seudun mahdollisuuksien äärelle ajaa pääkaupunkiseudulta noin tunnissa. 

Varmasti luminen talvi 

Lumetuskapasiteetin määrätietoinen kehittäminen on taannut Messilään erinomaiset lumiolosuhteet vuosien ajan. Tälläkin kaudella aletaan lunta tehdä jo ensipakkasista lähtien. Messilä on valmiina avaamaan rinteensä laskettelijoille joulukuun alussa. Lipunmyynnistä vastaava apulaisrinnepäällikkö Kalle Maattola kertoo kausikorttimyynnin käynnistyneen vilkkaana. Maattola katsoo tulevaan kauteen odottavaisin mielin. 

– Viime kaudella meillä oli ilahduttavan paljon aivan uuttakin väkeä. Laskettelijoita mahtui rinteisiin moneen tasoon ja lähtöön, ja kaikki olivat hyvällä tuulella. Odotamme, että tänä vuonna rinteissä näyttää samalta, Maattola toteaa. 

Messilä ei ole syyttä eteläsuomalaisten suosikkikohde, joka on säilyttänyt asemansa vuodesta toiseen. Messilän rinteissä ja laduilla viihtyy kauden aikana noin 200 000 talviurheilun harrastajaa. 

Messilä

  • 200 metrin korkeudessa merenpinnasta kohoava Messilä on Suomen kahdeksanneksi suurin hiihtokeskus.
  • Laskettelija saa valita 10 eri rinteestä, joita on yhteensä 6 kilometrin mitalta.
  • Kaikentasoisille hiihtäjille löytyy jopa 70 kilometriä murtomaalatuverkostoa.
  • Keskuksessa on 230 vuodepaikkaa. Yöpymisen ohessa voi nauttia neljän eriravintolan tarjonnasta.  
  • MESSILÄ.FI

Turvallista yhdessäoloa

Rinnepäällikkö Sami Mattiniemen mukaan Messilässä on tekemistä koko perheelle, ja keskuksen tavoitteena onkin tarjota harrastusmahdollisuuksia sekä yhdessäoloa kaikille. Alueella on myös neljä ravintolaa: Kartanoravintola, Markkinaravintola, Tallin Bistro sekä Laason Bistro.

Tasokas hiihtokoulu ja lasten Pikkukylä tarjoavat tekemistä aloittelijoille sekä perheen pienimmille. Messilässä on lisäksi kaksi erikoissuoritusrinnettä eli streettiä, joissa voi opetella temppuja turvallisesti. Murtomaahiihtoon on jopa 70 kilometrin latuverkosto. 

Huhtikuuhun saakka kestävällä talvikaudella Messilässä voi hiihtolajien lisäksi tutustua moniin talviurheilulajeihin. Uusiin lajeihin tutustumisesta on haluttu tehdä mahdollisimman vaivatonta ja Messilä-vierailusta talven kohokohta. 

– Palveluasenne on ihan ykkönen, kun Messilään valitaan kaudeksi työntekijöitä. Meillä tekeminen lähtee siitä, että saadaan kaikille kävijöille kiva kokemus. Osaavilta rinnetyöntekijöiltämme saa esimerkiksi lasketteluvinkkejä eri rinteille.

Myös turvallisuuteen on panostettu. Panoksia on laitettu ennaltaehkäisevään neuvontaan. Kaudesta 2020–2021 saatiin tehtyä koronaturvallinen yhteistyössä kävijöiden ja työntekijöiden kanssa. 

Maattola ja Mattiniemi ovat toimineet jo vuosien ajan myös itse ski patroleina Messilän rinteillä. Ski patrolit ovat hiihtokeskusten palvelevia, koulutettuja osaajia, joiden tehtävänä on neuvoa rinnekävijöitä, ennaltaehkäistä onnettomuuksia, valvoa ja puuttua viihtyisyyttä sekä turvallisuutta vaarantavaan toimintaan ja tarvittaessa antaa ensiapua.

Viime kauden aikana kerätyillä kokemuksilla ja opeilla on hyvä ponnistaa uuteen kauteen.

Korkeatasoisen mökkialueen rakennustyöt alkavat vuonna 2022.

Uuden mökkikylän rakentaminen alkaa 2022

MESSILÄSSÄ eletään jännittäviä aikoja, kun uuden mökkikylän rakennustyöt käynnistyvät vuonna 2022. Kylä rakentuu uimarannan ja sataman tuntumaan Vesijärven rannalle. Alueelle on suunniteltu 43 korkeatasoista vapaa-ajan asuntoa, jotka ovat keskipinta-alaltaan noin 85 neliötä. Laadukkaasta mökkielämästä pääsee nauttimaan vuonna 2023.

– Mökkikylässä saa nauttia niin rinteiden välittömästä läheisyydestä kuin tasokkaista palveluista.

Alueelta on Hollolan keskukseen viiden minuutin ajomatka, ja Lahden monipuoliset palvelut löytyvät vain 10 minuutin ajomatkan päästä.

Haku