Helppoutta ja nopeutta liikematkojen hallinnointiin

Kansainvälinen liikematkatoimisto CWT tarjoaa mahdollisuuden hoitaa kaikki matkoihin liittyvät varaukset helposti yhden järjestelmän kautta. Myös matkakustannuksia on entistä helpompi seurata.
TEKSTI anna gustafsson | kuva cwt
Globaali liikematkatoimisto CWT on ottanut tavoitteekseen olla paras digitaalinen matkatoimisto, jonka palveluihin kuuluu kaikki matkaan liittyvä, lennoista ja hotelleista kuljetuksiin ja kokouksiin asti.
– Entistä enemmän ollaan menty siihen suuntaan, että yritykset haluavat kaikki liikematkoihin liittyvät palvelut saman katon alta, kertoo CWT:n Pohjoismaiden myyntijohtaja Jari Oinonen.
Oinonen kaivaa taskustaan kännykän ja alkaa esitellä CWT:n lento- ja hotellivarausten mobiiliversiota, jolla varaukset onnistuvat alta minuutissa. Lennon tietojen lisäksi palveluun kuuluu muutakin. Jos lennon portti muuttuu tai lähtö myöhästyy, mobiiliin tulee asiasta tieto. Usein tieto päivittyy CWT:n digitaaliseen järjestelmään nopeammin kuin lentokentän monitoreihin.
Ja kun lennot on varattu, puhelimeen tulee muistutus hotellivarauksesta ja valikoima käyttäjän mieltymysten mukaan valikoituja hotelleja, joiden varaus on vain klikkauksen päässä. Niin lennot kuin hotellitkin voidaan räätälöidä yhdessä asiakasyrityksen kanssa vastaamaan yrityksen matkustuskäytäntöjä. Portaalissa ja mobiiliversiossa ovat vaihtoehtoina kaikki lentoyhtiöt ja yli miljoona hotellia.
Helppoa raportointia
Moni liikematkustaja haluaa päättää itse lentoaikansa ja valita sopivan hotellin. CWT:n ratkaisut tukevat tätä kehitystä ja antavat yritykselle mahdollisuuden hallita matkakuluja ja ohjata valinnoissa.
– Suunnittelemme palvelun aina yhdessä asiakasyrityksen kanssa. Yritys voi esimerkiksi määritellä hotellihuoneiden hintatason matkabudjetin mukaiseksi tai vaikka etäisyyden kokouspaikasta tai pääkonttorista, Oinonen kuvaa.
Vastuullisuuden korostuminen ja tietoisuus matkustuksen aiheuttamista päästöistä näkyvät matkapäätöksissä. Moni yritys suosii lyhyillä etäisyyksillä junamatkoja ja kokouksiin toivotaan kasvisruokaa.
Lento-ja hotellivarausten mobiiliversio helpottaa matkantekoa.
– Järjestelmämme antaa yritykselle mahdollisuuden myös ympäristöraportointiin esimerkiksi hiilijalanjäljen suhteen. Asiakasyrityksillämme on myös mahdollisuus kompensoida päästöjä Baltic Sea Action Group -säätiön kautta.
Virtuaalikokousmahdollisuudet ja parantuneet tietoliikenneyhteydet ovat jonkun verran vähentäneet tarvetta yritysten sisäiseen matkustamiseen. Vapautunut aika on käytetty esimerkiksi asiakastapaamisiin, joten matkustaminen ei suinkaan ole loppumassa.
Asiakkaita laidasta laitaan
CWT on 150 maassa toimiva globaali osaaja. Yrityksen koko näkyy myös digitaalisiin palveluihin käytettävissä olevissa resursseissa. Kehitystyöstä vastaa satahenkinen digipalveluiden tiimi. CWT:n kautta varataan liikematkoja Suomessa vuosittain 270 miljoonan euron arvosta. Asiakkaita on laidasta laitaan, mutta usein kyseessä on yritys, jolla on toimintaa myös Suomen ulkopuolella. Yrityksellä on asiakkaina myös monia valtionhallinnon toimijoita.
Asiakasyritysten matkabudjetit vaihtelevat suuresti, jollakin yrityksellä budjetti voi olla muutamia kymmeniä tuhansia, mutta asiakkaina on myös firmoja, joilla liike- matkoihin menee vuosittain yli 10 miljoonaa euroa. Uusi asiakasryhmä ovat nopeasti kasvaneet startup-yritykset. Myös näillä yrityksillä on tarve hallita matkustusta ja siihen CWT:n ohjelma on hyvä työkalu.

Liikematkojen kohteet noudattelevat pitkälti samaa suuntaa, mihin suomalaisyritysten liiketoiminta maailmalla kohdistuu. Tukholma, Lontoo ja Bryssel sekä Saksan isot kaupungit ovat kulutetuimmat välit, mutta Aasian nouseminen tärkeäksi kauppakohteeksi näkyy myös matkojen lisääntymisenä sinne. CWT kykenee järjestämään matkoja myös kohteisiin, joihin ei usein matkusteta, kuten esimerkiksi kriisialueille tai kehitysmaihin. Näissä tilanteissa turvallisuus korostuu.
– Meidän kauttamme varatessa on mahdollisuus tietää, missä työntekijä on. Lisäksi esimerkiksi mobiilityökaluun tulee tiedotteita mahdollisista poikkeustilanteista, Oinonen kuvaa matkustajan turvallisuuteen vaikuttavia ominaisuuksia.