Helpotusta lasten ja nuorten atooppisen ihottuman hoitoon

Atooppinen ihottuma on kiusallinen ja voimakasta kutinaa aiheuttava tauti, johon kannattaa hakea apua. Uudet, tehokkaammat hoidot tuovat apua myös lapsille ja nuorille.
TEKSTI | TIINA SALO KUVA | JUHO LÄNSIHARJU
Lapsen atooppinen ihottuma vaikuttaa koko perheen elämänlaatuun. Krooninen ihosairaus vaatii jatkuvaa hoitoa, ja kutina valvottaa niin potilasta kuin muutakin perhettä. Se taas tuntuu kaikkien päiväaikaisessa jaksamisessa, sanoo ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Erja Jalonen Ihosairaalasta. Ihosairaala on Suomen ensimmäinen ihotauteihin erikoistunut yksityinen lääkäriasema, joka sijaitsee Helsingissä.
Jalonen kannustaa kääntymään ihotautilääkärin puoleen aina, jos ihottuma on häiritsevä – tai muuten vaan haluaa keskustella asiantuntijan kanssa.
– Se, että saa erikoislääkäriltä käytännön ohjeita ja neuvoja, voi ratkaista joskus montakin ongelmaa. Toisille kertakäyntikin voi riittää, mutta osa hyötyy pitempiaikaisesta hoitosuhteesta.
Atooppisen ihon hoidon kulmakivi on ihon säännöllinen perusrasvaus kerran tai kaksi kertaa vuorokaudessa. Rasvaamisen avulla suojataan ja kosteutetaan herkkää ihoa. Perusrasvauksen lisäksi tarvitaan kortisonivoidekuureja pahenemisvaiheiden yhteydessä.
– Perusvoide on merkittävä osa hoitoa, ja on tärkeää löytää itselleen sopiva voide. Moni hyötyy siitä, että, kysyy ihotautilääkärin mielipidettä, vaikka joskus sopiva perusvoide löytyy ainoastaan kokeilemalla. Liian rasvaiset voiteet saattavat ärsyttää ja liian vetiset puolestaan taas kirvellä. Pienillä lapsilla epämiellyttävän tuntuinen perusvoide voi aiheuttaa itkua ja potkuraivareita, mikä ei tietenkään ole tarkoituksenmukaista, Jalonen huomauttaa.
Yleinen ihosairaus
Atooppinen ihottuma on krooninen ja kutiseva, tulehduksellinen ihosairaus, joka johtuu perintötekijöistä ja ihon pintakerroksen rakennepoikkeavuudesta. Atooppinen iho on herkempi ympäristöärsykkeille. Iho tulehtuu herkästi ja oireilee kutisevana, punoittavana ihottumana.
– Yleensä atooppinen ihottuma alkaa oireilla jo lapsena. Alle yksivuotiailla imeväisillä se on pahimmillaan laaja-alaista kokovartaloihottumaa, ja heillä siihen voi joskus liittyä ruoka-aineallergia.
Kyseessä on yleinen ihosairaus. Jopa 20-30 prosenttia suomalaisista kärsii siitä jossain elämänvaiheessa.
– Usein atooppinen ihottuma jatkuu läpi lapsuuden. Se siirtyy usein taiveihottumaksi kyynär- ja polvitaipeisiin sekä kaulan alueelle. Murrosiän jälkeen se saattaa helpottaa ja olla hyvinkin vähäoireinen, mutta puhjeta uudelleen nuorena aikuisena. Silloinkin se yleensä oirehtii taivepainotteisesti, mutta myös näkyvillä alueilla kasvoilla ja käsissä, Jalonen kertoo.
Toivoa uusista lääkkeistä
Taudin kulku aaltoilee. Ihottuma voi olla vuosia vaikea ja välillä taas jopa lähes oireeton. Atooppiselle ihottumalle tyypillisiä ovat vaikeasti ennustettavat pahenemisvaiheet.
– Stressi ja elämänmuutokset pahentavat atooppista ihottumaa. Siitä syntyy noidankehä: kun ihottuma on hankalampi, se kutisee ja vaikuttaa yleiseen hyvinvointiin – päivät ovat tuskaisia ja yöt katkonaisia. Näkyvä kosmeettinen haittakin voi aiheuttaa lisää stressiä.
Vaikeimmissa tapauksissa ihottuma on hyvin laaja-alainen. Kun jo yksi hyttysenpuremakin usein häiritsee ja vaivaa, voi vain kuvitella, kuinka tukala olo on silloin, kun koko iho on tulehtunut ja kutiseva.
– Kutinaa ja kipua voisi verrata keskenään, molemmat haittaavat ihmisen elämää. Kipulääkkeitä on vaikka kuinka paljon, mutta kutinaan ei oikein ole täsmälääkettä.
Atooppisessa ihottumassa kutina johtuu ihon tulehduksesta, ja tulehdus pitää saada hoidettua. Sitä hoidetaan ensisijaisesti kortisonivoiteilla jaksottaisina kuureina. Hankalaan ihottumaan ihotautilääkäri voi määrätä limuusivoiteita eli kalsineuriinin estäjiä. Suun kautta otettavia systeemilääkkeitä käytetään harvemmin lapsilla ja nuorilla.
Uutta toivoa vaikeaa atooppista ihottumaa sairastaville lapsille ja nuorille tuovat uudet lääkehoidot, kuten biologiset lääkevalmisteet.
– On valtavan hieno asia, että lääketiede menee eteenpäin. Myös atooppisen ihottuman hoito mullistunee uusien lääkkeiden myötä. Näin kävi esimerkiksi psoriasikselle, joka on toinen elämänlaatuun vaikuttava ihosairaus. Uudet hoidot ovat tervetulleita vanhojen perinteisten hoitojen rinnalle. Varsinkin keskivaikeista ja vaikeista ihottumista kärsivien elämänlaatu paranee merkittävästi niiden ansiosta, Jalonen iloitsee.
MAT-FI-2001176-1.0 – 12/2020